Miksi kuvaat? Mistä se kaikki alkoi? Miten se eteni?

[okam]

No huh huh, melkonen stoori! Onnea saavutuksistasi, tosi upean kuulosta !! :)

No jaa, on tuolla maailmalla hääkuvaajia jotka on noussu maailman maineeseen parissa vuodessa. Joskin sillä erotuksella et ne on maista joissa on kunnon hääkuvausbisnes (USA, UK ja Australia).

[Guzmo]

Viitisen vuotta sitten ensimmäisen digijärkkärin myötä aloin kuvaamaan enemmän. Siitä reilu vuosi eteenpäin ja kaverini tutustutti minut edeltäkävijänä strobismiin, eli täälläkin keskustelua herättäneeseen pikkusalamoilla valaisuun. Samoihin aikoihin kävin muutamat kurssit studiovalaisusta sekä henkilökuvauksesta ja sen jälkeen kuvaus lähtikin käsistä. Kuvaaminen on toistaiseksi ollut hauskaa ja jatkuvaa haastetta kehittää itseäni ja selvittää miten kaupallista jälkeä tehdään. Projektit alkaa paisua harrastepohjaisina välillä vähän turhankin työläiksi, mutta saapahan kuvata kaikkea mielenkiintoista.

[DorianBlue]

tykkään ostella tavaroita.

niin minäkin. masentaa siksi huomata, että suurin osa kameratarpeista on ns tyhjästä nyhjäistyjä. oikeasti en tarvitse enää kun riittävän hyvän jalustan nykyiselle kalustolle satunnaiseen käyttöön ja elän onnellisena harrastelijakuvaajana elämäni loppuun saakka...

Mullakin on lievä lama luovuudessa. Tajusin syksyn mittaan, että yksi objektiivipäivitys on enää edessä. Kakkosrunkokin kelpaa, koska en voinut perustella itselleni sen vaihtoa millään tekosyyllä. Kaupunkiloma Hampurissakaan ei tuottanut kuin n. 20 kuvaa. Niistäkin puolet näköalatornista napattu. Kerran tuli joku suonenveto ja otin yhden taidekuvan.

[onninpoika]

Kuvaan siksi, että se on niiin kivaa!

Kuvaamiseni alkoi joskus kauan sitten noin 15-vuotiaana. Muistaakseni Practica merkkinen runko jossa oli joku rimpulazoomi. Ensimmäiset otokset ja kymmenet tunnit Pihlajamäen sivukirjastossa rupesivat avaamaan mistä tässä hommassa on kyse. Kesäduunin rikastuttamana seuraava kehitysaskel oli joku japsi 1.4 50mm kiinteä objektiivi joka sai kaverikseen sellaisen m42 haitaripalkeen. No siitähän ura urkeni ja loput tienestit taisivat menna diafilmien hankintaan. Sitten tuli muuta tekemistä. Armeija, tyttöystävät, vaimo, muksut.... Homma hiipui pikkuhiljaa lomaräpsyjen ottoon taskukameroilla ja muilla rimpuloilla.

Nyt sitten viime keväänä homma repesi käsiin. Otin junnusta surkean kuvan pokkarilla. Kuvassa poikani on elämänsä ensimmäistä kertaa ihan oikea sankari kun menee koko kentän läpi ja tekee aivan upean maalin! Se olikin ittu soikoon sitten toistaiseksi viimeinen kuva pokkarilla.

Hommasin digijärkkärin ja muutaman linssin sille kaveriksi. Ja eikun taas kirjastoon. Perusteet ovat tietty ihan samat kuin ennenkin mutta digimaailma toi niin paljon uutta. Harrastuksen uudelleen herättäminen on tuonut paljon mukavia hetkiä ja jokunen ihan hyvä kuvakin on löytynyt sieltä muuutaman tuhannen kuvan setistä.

Nyt kuvailen junnulätkää, kohta korista, ihmisiä, ja kaupunkia. Perhekuvaaminen on myös noussut ihan uudelle tasolle. Yllättäen työhön liittyvää kuvaamista on tullut mukaan paljon.

Kokonaisuutena hieno harrastus eikä kuvaamiseen käytetty aika ole välttämättä pois perheen kanssa vietetystä ajasta kuten vaikkapa metsästykseeen käytetty aika oli.

Videokuvaus on jäänyt kunnon still kuvien myötä pois. Saas nähdä miten sen kanssa käy kun perheeseen muuttaa tuo D7000.

[Slaagi]

Itse olen aina tuntenut vetoa kameraan ja pienempänä tuli räpsyteltyä filmipokkareilla ja myöhemmin iskän "hurjan hienolla" digipokkarilla. Aloin 15 kesäisenä tekemään paikallislehteen juttuja entisen musiikinopettajani kannustuksesta ja siitä lähtien olen nyt reilut 5 vuotta ollut enemmän tai vähemmän tekemisissä myös kameroiden kanssa.
Viime kesänä sain sitten viimein itseäni niskasta kiinni ja tajusin että tämä lehtimiehen työ on se mun juttu, jota tykkään tehdä ja kuvaaminen eritoten. Siispä pistin kesätyöpalkkani jo ennakkoon laulamaan ja ostin ensimmäin ihka oman järkkärin, jotta pääsi harrastamaan muutenkin kuin työkeikoilla. Nyt sitä sitten tuleekin harrastettua.

[op76]

Mulla tuo valokuvaamisinnostus heräsi oikeastaan vasta viime vuoden maaliskuussa, vaikka toki sitä aiemmin oli tullut räpsittyä noilla filmi- ja digipokkareilla jotain. Aivan kauheita kuvia olivat =) Jonkinlainen etsikkoaika oli siinä, kun meidän esikoinen alkoi olla sen ikäinen, että se jo touhusi jotain (eli noin vuoden ikäinen). Tällöin hankittiin ensimmäinen digipokkari taloon.

Tosiaan viime keväänä mentiin emännän kans naimisiin 14 vuoden yhteiselon, ja kolmen tenavan jälkeen. Harkinta-ajan luulisi olevan jo sellainen, ettei se siitä enää katsomalla kummene ;) Siinä sitte häiden suunnittelussa törmäsi näihin hääkuvausjuttuihin jne. ja alkoi oikeasti miettiä, että miksi ne omat kuvat on aina niin hanurista.

Mulla on sellainen tyyli, että paneudun sitten aina täysillä siihen asiaan, mikä alkaa kiinnostamaan. Aikoinaan kun aloitin kitaransoiton, niin tein sitä kaiken vapaa-ajan, joka päivä, ja jopa 8 tuntia päivässä. Samoin oli tietokoneohjelmoinnin kanssa. Ja esimerkiksi talonrakentaminenki oli meillä kans sellainen pikapäätös, että täysin ummikkona rakentamisesta marssin kirjastoon, ja otin kaikki sellaiset kirjat, jotka vaikuttivat vähänkin hyville. Parin kuukauden päästä alettiin (siis aloin) jo rakentamaan.

Näin se oli myös tässäkin tapauksessa. Hain heti pari kirjaa kirjastosta, ja aloin lukemaan tätä valokuvauksen salatiedettä. Sommittelua ja sen sellaista pystyi miettimään digipokkarinki kans, ja pian kuvat alkoivat näyttämään jo siedettäviltä. Seuraava looginen askel oli pohtia, että minkä kameran sitä hankkisi, kun ei se pokkari tuntunut tarjoavan riittävästi mahdollisuuksia kehittymiseen. Sitä kautta sitä eksyttiin sitten tänne kyselemään, ja edelleen kuvauksen opiskelu jatkuu.

Tuosta tulikin mieleen, että täytyypä palata tässä joskus sen verran taaksepäin, että katselee nuo perusoppaat pikaisesti läpi. Saattaa tarttua joku tiedon murunen sieltäkin taas.

[op76]

Aijuu, ja jos tuosta ei käyny ilmi, niin kuvaan siksi että se on kiinnostavaa, haastavaa ja hauskaa. En koskaan ole alkanut tosissaan harrastamaan asiaa, joka ei kiinnosta, paitsi tuo talonrakennus oli pakkorako =P

[denso]

Filmikameroilla tuli aikoinaan kuvattua ihan satunnaisesti ja sama jatkui digipokkareilla vuosina 2000 - 2006. Tyttären syntymä -06 antoi hyvän syyn vaihtaa järjestelmäkameraan (ei viitsi vuosien päästä katsella rupusia pokkarikuvia tyttärestä).
Vaihto järkkäriin nosti kunnolla kipinän kuvaamiseen ja kuvaan edelleen koska se on mukavaa. Tarvii sanoa etten viisi vuotta sitten voinut kuvitellakkaan kuvaavani jotain ötököitä tai perhosia kontallaan , mutta niin vaan tuohonkin hommaan löytyy nykyään mielenkiintoa :)

[Stickl]

Miksi kuvaat? Mistä se kaikki alkoi? Miten se eteni?

Aloitin tämän harrastuksen oikeastaan "ihan tosissaan" vasta viime syksynä, vaikka pokkarin olin jo omistanut jonkun aikaa. Sillä tuli räpsittyä sieltä sun täältä, eikä kuvat olleet kovinkaan ihmeellisiä (toki eiväthän ne ole vieläkään mitään mullistavia).
Toissa kesänä kun ostin sen pokkarin, niin minulla ei ollut tietoakaan siitä, että omistanko kameraa enää edes kahden vuoden päästä. Siis ostin kamerani vain siksi, että saisin räpsiä sieltä sun täältä, enkä ajatellut sitä edes minkäänlaiseksi harrastukseksi.

Kuitenkin kun pikkuhiljaa siinä otti niitä kuvia niin alkoi hahmottumaan mieleen jo jonkinlaisia ideoita, sain mm. tietoja erilaisista "valokuvauskikoista" jotka kiinnostavat aloittelevia harrastelijoita(mm. miten saa esim. veden "pehmeäksi" jne).
Siitä se innostus rupes sitte nousemaan ja nousee edelleen :)

Alkoi jo siinä vaiheessa sitten kuvatkin paranemaan, rupesin ajattelemaan enemmän tyylillä "eise määrä, vaan se laatu", joka vaikutti todella paljon.
Ei tullut enää räpsittyä niin paljon ja kuvissa alkoi pikkuhiljaa näkymään myös muutakin sommittelua kuin se aloittelijan perus-sommittelu.

Jonkin aikaa olin siinä jo sitten kuvaillut jossakin mielessä, enkä mielestäni enää ollut aloittelija. Tuli ajatus mieleen, että jospa rekisteröityisin valokuvausfoorumille ja pyytäisin palautetta kuvilleni.

Niinhän minä sitten tein ja palaute oli aika masentavan negatiivista. Yksi kehuja oli kuitenkin joukossa ja hän kantoi sukunimeä Siren ;)

Sen jälkeen taas harratuksen into lopahti aika paljon ja en enää edes oikeastaan halunnut harrastaa valokuvausta.
Ei kuitenkaan mennyt kauaa kun palasin takaisin tämän harrastuksen pariin.


Harrastus sai uuden käänteen viime syksyllä, kun ostin ensimmäisen järkkärini.
Jotenkin siinä sitten rupesi taas taso nousemaan ja viime kesän kuvatkin tuntui siinä vaiheessa jo huonoilta (mm.. sommitelmat oli vielä viime kesän kuvissa täysin päin..., eikä kuvien sisältökään ollut edes välttävää)
Toki tekninen laatukin parantui siinä sivussa - joka ei kuitenkaan ole se pääasia.


Miksikö kuvaan?

Haluan todistaa itselleni, että osaan edes jotakin ;)
Ei vaan.. Onhan se mukavaa tekemistä ja aika menee rattosasti suunniteltaessa ja kuvatessa niitä omia ideoita.
Myös mieli kohoaa kun saa esimerkiksi käydä ulkona piipahtamassa :)

Ja jos kuvat sitten vielä onnistuu jollain lailla niin se tunne on ihan kiva.

[Rockford]

Eipä tähän varmasti voi kovin tyhjentävää vastausta antaa kirjoittamatta lyhyttä kirjaa. Jotenkin valokuvat on aina kiinnostaneet visuaalisessa mielessä, siis jo ihan pienenä lapsenakin, eli kirjoja yms. katsellessa joitain kuvia on vaan jäänyt tuijottamaan pidemmän aikaa ja sitten on miettinyt että mikä siinä on se mikä sen tekee. Yksi vaikuttava kuvasarja oli muistaakseni TM:ssä julkaistu juttu ruotalaisen Lennart Nilssonin kuvista, jotka olivat pitkälti tieteen visualisoimista ja makrokuvausta, mutta mukana oli mm. kuva joka oli kai otettu jollain kuituoptiikalla tms. jossa junanradan kiskoa oli kuvattu läheltä niin että se näytti kuvassa leveältä kuin valtatie ja silti taustalla näkyi ihan tavallinen maisema.

Myöhemmällä iällä tämä taas kääntyi sitten siihen, että piti sekä todistaa itselleen että osaisi ottaa jotain omaa silmää miellyttävää kuvaa ja toisaalta myös yleinen kauneuden/rumuuden dokumentointikin kiinnosti. Mainoskuvat lehdissä, esitteissä yms. vaikuttivat paljon silloin, en juurikaan harrastanut vielä valokuvataidetta sinänsä.

Toinen puoli on sitten tämä tekniikka- ja laitehinkkaus, ekat muistot kameroista on varmaan isän 2-silmäinen Yashica 44, joka oli niin hieno laite että tottakai se herätti kiinnostusta ymmärtää miksi se on sellainen kuin on. Oisko ollut 7-8 vuotiaana kun sain ekan oman kameran, Agfa Autostar Pocket, joka ei halvimman luokan 110-filmiä käyttävänä pokkarina tietenkään ollut teknisessä mielessä kovin kiinnostava laite eikä sillä sitten paljoa jaksanut kuvatakaan kun tekniset rajoitukset olivat liian suuret.

10-vuotiaana tai niillä main sitten kuvailin jonkinverran isän Ricoh KR-10 -järkkärillä ja sen kanssa oppikin äkkiä perusasiat, vaikka tietenkään tuloksia eli kuvia ei nähnyt heti joten varsinaista kuvausta ja kokeilevaa oppimista ei hirveästi tullut harrastettua, vaan enemmän sitä että ymmärsi miksi siinä on ne napit ja säätimet mitä on ja mitä ne tekee.

1996 joulusta asti olen sitten kai ollut Nikon-järkkärin omistaja.

[Airwalk]

Taisin olla vähän alle 10v kun sain filmipokkarin, jonkun vanha se taisi muistaakseni olla. Kuvaus kohteena silloin oli lähinnä autot ja kaikenlaisia autonäyttelyitä tuli kierrettyä kameran kanssa. Silloin sitä innostunut riitti muutaman vuoden kunnes kamera jäi pölyttymään laatikkoon.

Seuraava innostus tuli joskus 2003 tai 2004 kun ostin ensimmäisen digikameran, se oli olympus mini mju 4.0. Silloin kuvauskohteena ei ollut enää autot vaan kohteet löytyivät luonnosta. Siinä sitten aika äkkiä kävi selväksi että kyllä se järjestelmäkamera tarvii olla ja koulusta kun valmistui ja sai vähän rahaa niin pitihän se 350D kitti käydä hakemassa.

Vuoden verran kun olin kuvaillut ja kaikenlaisia suttuputkia kokeillut niin lopulta sain haalittua sen verta rahaa kasaan että sain ostettua 400mm 5.6L:n, sen jälkeen onkin tullut aktiivisesti kuvattua lintuja.

[arvity]

Aloin harrastamaan kuvaamista koska se oli niin trendikästä.

Ei vaan, lapsena tuli ammuttua ilmakolla pikkulintuja. Myöhemmin hoksasin, että niitähän voi ampua myös kameralla. Sillä tiellä ollaan.

[Disparil]

2000-luvun alussa löysin Queensrÿchen Operation: Mindcrime-teema-albumin, ja keksin alkaa tekemään levyn tarinasta eräänlaisia sarjakuvasivuja, ottamalla kuvia itsestäni ja sitten käsittelemällä niitä. Tästä sitten sai alkunsa sekä valokuvaus- että kuvankäsittelyinnostukseni.

[M1z3]

Homma alkoi joskus 12v kun sain oman filmikameran ja kaikenlisäksi siihe ulkoisen salaman! Sillä mentii ja porukat saiki roudata ottamiani kuvia valokuvausliikkeestä useaan tahtiin.

Homma pysähty vähäksi aikaa ja kunnes talouteemme tuli ensimmäinen digikamera - silloin homma lähti lapasesta. Katsoin mallia paremmista kuvista netissä ja yritin samaa,mutta tämä Aiptekin digikamera oli sen verran huono(digizoom), että harrastukseni vaati järeämmän laitteen.

Sitten siirryttiin bridge -mallin kameraan Konica Minolta Z10, joka olikin oikein hyvä vekotin ja zoomia riitti, tällä pääsin lintukuvaukseen käsiksi sekä makroilun saloihin. Pikkuhiljaa opin myös käyttämään suljinaikoja sekä aukonsäätöä.

Sitten tuli pirullinen vaihe kun kattelin, että isoilla pojilla oli järjestelmäkamerat(myös liittyminen DC.net). Täytyi itekkin hommata sellainen ja kun rahaa opiskelijalla ei paljoa ollut niin hommasin täältä dc.netin puolelta ekan käytetyn järkkärin Nikon D70 ja olin otettu kun kamera oli tunnetun luontokuvaajan entinen kamera ja paketissa oli vielä viesti, että oli laittanut halppis objektiivin mukaan, että pääsen alkuun :)

Sittenpä sitä ollaa pähkäilty kaluston kanssa ja ikuistettua elämän pieniä sekä suuria asioita. Toi kaluston kanssa pelleilystä on tullu pieni pahe, mutta toivottavasti iän myötä päästään eroon siitä.

[Ohiampuja]

Olen seurannut sivusta valokuvausta pienestä asti, isä kun harrasti diakuvausta Practica LLC:llä. Sitten isä osti uuden rungon, Ricohin muistaakseni, ja antoi Practican minulle. Olisikohan se ollut jotain 80-luvun alkua, eli siitä mokomasta on aikaa jo 30 vuotta. Huh huh...

Joskus 80-90 luvun taitteessa sitten päätin hankkia uuden rungon ja pitkään mietin Canon - Nikon leirien välillä, että kumpaan sitä hyppäisi. En enää muista mikä oli syynä, mutta silloin Nikon kiinnosti Canonia enemmän ja siitä asti on tullut kuuluttua Nikon-leiriin. Erilaisia filmirunkoja kerkisi olla kaksikin kipaletta.

Ekan digi-kameran hommasin nuoremman tyttären syntymän aikoihin syksyllä 2004. Silloin Nikonin D70:n sai Sigman kittilinssillä just alle 1 000 euron. Ja nyt talvella hommasin sen seuraajaksi D90.

Näiden järkkäreiden rinnalla käytin reissukamerana Olympus Mjuu pokkareita, ja pidin niistä kovasti. Mutta nyt digi-aikana kakkoskamerana on ollut Pentax, Canon ja Olympus Tough -pokkareita.

Ja seuraava pokkari taitaa olla Nikon P310... :)

Tykkään kuitenkin pitää kaluston määrän minimissä ja harrastuksen yksinkertaisena, joten objektiiveja, salamoita ja muita hilkkeitä olen omistanut mahdollisiman vähän...

[ruusju7]

Oli vuosi 1955 kun sain ensimäisen kamerani (käytetty Agfan laatikkokamera 6x9) Sillä kuvasin jokusen rullan ja oli kirkonkylään valokuvaamoon senverran matkaa ,että 1956 luin jostakin (taisi olla Setälän opas) opaskirjasesta filmien kehittämisestä ja kuvien vedostamisesta. Seuraavalla kirkonkyläreissulla olikin ostoslistalla
vedostuspaperia ,pinnakkaisvedostuskehys ,apteekista hapankiinnitteeseen tarvittavat kemikaalit ja lisäksi tietty kehitejauhetta paikallisesta valokuvaamosta.
Vuoden 1960 paikkeilla sain käytetyn Voigtländerin Bessan n 1930-vuodelta. Samoihin aikoihin rakenneltiin jostakin vanhasta levykamerasta alkeellinen suurennuskone.
1967 taisi olla kun tuli ensimmäinen kinokamera (Spotmatic).
Merkissä olen pysynyt nykypäiviin asti. Tosin rinnalle on tullut Mamiyaa, Rollikkaa ,Linhoffia.
Aktiivikäytössä kuitenkin edelleen Pantaxin didgit ja tuo vanha Voigtländeri.
Kaiketi etsin kunkin ajan ilmiöitä ja tunnelmia tallennettavaksi lähinnä itselle - toki muillekin ,jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.
(Nega-arkisto kaiketi yli 30.000 ruutua ja dioja nelisen tuhatta ,digitiedostoja n 6000)

[eesau]

Se on isän syytä kaikki tämä kuvaaminen ja hohkaaminen.
Olin alle 10v kun hän antoi luvan ottaa sen vanhan sotasaaliin ja ottaa kuvan. Oli sen tupakeilla vaihtanut sotareissulla. Siitä sen huomaa kuinka pienestä voi olla ihmisen elämäntyö kiinni: isä ei polttanut...