Onko digikuvaus kidutusta?

[mikkoj]

Itseäni on alkanut mietityttää, suorastaan harmittaa, eräs digikuvauksen myötä tullut "helmasynti" eli screenin tuijottelu henkilökuvauksen aikana. Kun otos on helppo tarkistaa kuvauksen kestäsessä, sitä tulee tehtyä ja se hidastaa tavattomasti kuvaustapahtumaa.

Yksi syy tähän on tietysti toivottoman hidas prosessori, jollainen Olympus 10E:ssä on eli se jauhaa tosi pitkään ensinnäkin otoksia 4 kuvan puskurista muistiin ja katseluasennossa taas muistista screenille. Osasuurennosten jauhamiseen (terävyyden tarkitustarkoituksessa) se käyttää taas näitä kuvausvireen kannalta kallisarvoisia sekunteja tolkuttoman paljon. Erityisesti tämä korostuu "kenttäolosuhteissa" eli tilannekuvan tyyppisissä henkilökuvissa vieraissa ympäristöissä, joissa kuvausoloja on vaikea vakioida ja tuntuu että tulos on pakko tarkistaa epäonnistumisen välttämiseksi.

Kuvaustapahtuman hitaus on saanut minut suorastaan epätoivon partaalle ja kameranvaihtoajatukseni voimistuvat päivä päivältä.. Mutta olisiko ongelmaani muuta kuin insinööri- ja kauppatieteiden mahdollisesti tuottamaa ratkaisua? Sitä paitsi eivät ne puskurit kovin kummoisilta vaikuta monissa uusissakaan digijärkkäreissä, eikä prosessorinopeuksia näköjään testata - ei ole ainakaan silmiin sattunut..

Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia ja onko läytynyt ratkaisuja? Eli kun filkkakameralla saaattoi (ja saattaa edelleen) keskittyä kuvattavan henkilön ilmeiden seurantaan ja "laulattaa" kameraa sen mukaan, niin nyt ovat osat vaihtuneet. Filkalla kamera tottelee miestä ja nyt miehestä on tullut kameran orja eli hitaan muistityöskentelyn (ehkä väärän työtavankin?) vuoksi tuskastuvat niin malli kuin kuvaajakin.

Toivottavasti saan vastauksia, joissa asiaa pohditaan vähän filosofisemmalta kannalta ja saan myös työtapaan liittyviä vinkkejä. Pelkkä filkka-digi -väittely ei oikein nyt jaksaisi kiinnostaa, sillä niin kiistaton on digin etu kuvien nopean jatkotyöstön ja logistiikan kannalta.

[Hannu KH]

Nikon D 100 on aika nopee, (katso digijärkkäriosastolta).

Mua ei häiritse digikuvauksessa hitaus kuvauksessa, mutta jälkikäsittely tuntuu typerältä.

[keppana]

Oletko vertaillut dpreview:n testaamia noipeuksia?

Olympus E10

Canon 10D

Canon 300D

Nikon D100

Linkit eivät todellakaan ole missään paremmuusjärjestyksessä, mutta tuolta nyt ainakin pystyt vertaamaan kameroiden nopeuksia eri tilanteissa. Näyttäisi siltä, että E-10 on kyllä aika hidas verrattuna näihin edullisemman pään järjestelmiin. Vaikka niinkuin sanoit, eivätpä nekään mitään huippunopeita ole.

[olli R]

Kun otos on helppo tarkistaa kuvauksen kestäsessä, sitä tulee tehtyä ja se hidastaa tavattomasti kuvaustapahtumaa.

Eli kun filkkakameralla saaattoi (ja saattaa edelleen) keskittyä kuvattavan henkilön ilmeiden seurantaan ja "laulattaa" kameraa sen mukaan, niin nyt ovat osat vaihtuneet.

Jossakin määrin olen samaa mieltä kuin mikkoj: LCD vie helposti huomiota kuvaamisesta. Kysymys ei ole mielestäni kameran nopeudesta, vaan todellakin pikemminkin työtavasta.

LCD antaa mahdollisuuden varmistua kuvaamisen onnistumisesta. Itse olen alkanut ottaa kuvaustilanteen alussa ensin 'koekuvia', jolla saan kokeiltua mieleiset valotuksen arvot. Nämä sitten kameraan. Voi olla, että automaatti antaa sopivat kuvat suoraan tai voi olla, että kiinnitetään arvot manuaalisiksi.
Sitten kuvataan. Vasta sopivan välin tultua sitten katsotaan, miltä syntyneet kuvat näyttävät. Jos mahdollista on, niin otetaan joitakin uudestaan.

Pidän omaa G2-pokkariani histogrammi-esikatselumoodissa. Jos valotusolosuhteet muuttuvat, niin histogrammista näkee tuon erittäin nopeasti vilkaisemalla. Myönnettävä on, että tarkennus on ongelma. Sen voi tarkistaa vain suurentamalla kuvaa ja se vie aikaa. Lähinnä on alkanut oppia, milloin tarkentumisen onnistuminen on syytä tarkastaa. Toivottavasti tilauksessa oleva digijärkkäri helpottaa tätäkin.

Vaikka en ole filmikameralla juurikaan kuvannut, niin optinen etsin antaa mielestäni paremman kuvaamistilanteen. Syntyvää kuvaa ikään katsoo suoraan, eikä LCD:n ikkunasta. Lisäksi optisella etsimellä saa tilanteen kiinni paremmin - vaikka digipokkarissani on pientä viivettä laukaisimen puoliväliasennon ja valotuksen välissä, niin sen on oppinut huomioimaan. LCD:n kuva tulee hiukan jäljessä.

Eli mielestäni kysymys on esivalmisteluista ja ennakoinnista. Kun jotain muuttuvaa kohdetta kuvaa, niin yleensä parhaimmat tulokset saan, kun teen mielessäni päätöksen odottaa jotain tiettyä ilmettä, asentoa tai tilannetta ja sitten laukaista tämän tullessa. Eli en niinkään yritä laukoa sarjatulella, vaan odotan, että haluamani kuva syntyy (tai on syntymässä, viive kun on huomoitava) etsimelle. Jos sitä ei synny, niin sitten ei - aina ei voi voittaa. Hitaammassa tilanteessa tietenkin voi omillakin toimillaan asiaan vaikuttaa: siirtyy sopivampaan paikkaan tai jopa ohjaa tilannetta.

[Urho]

Itse olen yrittänyt rytmittää kuvauksen. Otetaan asiakkaasta 10-30 otosta (olen hidas kuvaaja, filmiaikaudelta, en sarjakuvaaja). Pidetään taukoa ja katsotaan otokset. Pieni tauko kuvauksissa tekee terää niin kuvaajalle kuin kuvattavalle. Sitten jatketaan, tauolla saaduin uusin ideoin. En missään nimessä katso kuvia joka otoksen välissä. Se särkee kuvausrytmin. Yleensä kuvan onnistumisen tietää jo sulkimen rapsahtaessa. Tauon paikka on silloin, kun ei ole saanut mitää uutta irti kuvattavasta. Kuvien tekninen onnistuminenhan on pitänyt huolehtia jo ennen kuvauksia.
Kokeileppa kuvata kuin filmikameralla. Kuvaat vain optisen etsimen kautta. Sitten jonkin ajan kuluttua "hoksaat", että sinullahan onkin digikamera. Pyydät kuvattavaa katsomaan kanssasi mitä "filmirullalle" on kehkeytynyt. Se keventää ja rentouttaa tunnelmaa .