Teema: MaisemaKuvat

[temama]

Raikas napsu, Toli!

Tykkään myös kritisoida kuvista rakentavaan sävyyn [yksi suola koko foorumilla?], niinpä kysynkin, että onko se vain minun monitööri, mutta kuva näyttää melkoisen purppuralta, tai niinkun violettiin päin saturoituneelta?

[Toli]

Raikas napsu, Toli!

Tykkään myös kritisoida kuvista rakentavaan sävyyn [yksi suola koko foorumilla?], niinpä kysynkin, että onko se vain minun monitööri, mutta kuva näyttää melkoisen purppuralta, tai niinkun violettiin päin saturoituneelta?

Ehdottomasti kaikki kritiikki ja kommentit ovat tervetulleita! Joo, se on melkoisen magenta ja itsekin veivasin sitä ees taas. Mutta päädyin lopulta tuohon, valo oli aika jännä ja jotenkin, vaikka tämä näyttää magentaan väännetyltä, tässä on mielestäni hetken tunnelma läsnä.

Ohessa vielä muutama samasta setistä:

[-MH-]

deleted

[moonshine]

...

Kymö by Eero Lahtinen, on Flickr

[hassel]

Sininen hetki kuutamoineen toimi aina, vain koskikara puuttuu ;D

[moonshine]

Vaan lepakot meinas sutata ruudun...

Autosta satuin bongaamaan nousevan kuun matkalla mökille, muutamalla minuutilla myöhästyin.

[Kryptos]

Eerolta nimimerkille sopiva, tunnelman hyvin välittävä kaunis kesäillan kuva.

[talonherra]

Tuohon niskalle ois kiva nakata perho..

[cape]

Auringonlaskua saaristossa

[MakaJu]

Miellyttävät kuvat moonshinilta ja capelta. Kumpaankin haluaisi uppoutua...
Kesäiltaa Pielisjoelta, canvastextuurilla höystettynä:

Summer evening

[hexa80]

Pari maisemaa Itä-Suomen lomareissulta.

#1


#2


#3

[MakaJu]

Pohjois-Karjalan mehtää ilta-auringossa.

The evening mist

[Mursu_]

[jaava]

Vaikka nää ei ole puhtaita maisemakuvia, niin niiden maisema on pääasiassa, kun paikanpäälle sattuu. Ehkä näistä välittyy hieman maiseman henki.

Ikkunassa Suomujoen latvapuroa, josta pääsee yleensä vielä tässä yli vaelluskengissä.

Kuva: Appelsiinituristien maata, Suomunruoktun autiotupa 18.6.2000 20:41, Canon PowerShot S10, ISO 62, f/2.8, 1/15 sec. FL 6.38 mm
Toi oli sopiva kamera mulle kantaa rinkan taskussa mukana.

Tämä oli mulla usein ensimmäisen yön paikka, jos Kiilopäältä lähdin. Rinkka täynnä ja elimistö tottumaton - ei tehnyt mieli pidemmälle. Helposti jäi iltaseksi istumaan autiotuvan ikkunan ääreen ja selaili kämpän päiväkirjaa tai arpoi seuraavan päivän rupeaman suuntaa. Joskus sattui samaan aikaan muitakin tyhjänkulkijoita ja sai juttuseuraa.

Seuraavan yön vietinkin sitten tunturin rinteessä Suomunruoktulta itään. Tämä on jo oikeaa erämaata:

Kuva: Erämaata 19.6.2000 19:28, ylös tunturiin on vielä matkaa, muttä tässä puut suojaa hieman tuulilta (muistelen heränneeni tuossa vesisateeseen)
Olikohan tuo peite 3 x 3 metriä ja siitä sai kuvan louteen, laavun tai sitten pahimmalla ilmalla, kun sekä sataa että tuulee, matalan harjateltan. Kevyt tuollainen on kantaa ja louteessa katsella illan hämyä pussista, mutta hieman stressaava - onhan siinä tullut vettäkin päälle.
Mutta kyllä mun teltta, Hilleberg:n Nallo 2:lle hengelle, oli mukavin ja yllättävän kevyt vaeltajan majoite. Varsinkin kun majottui siinä yksin ja löysi mukavan pehmeän tasaisen pläntin.

2004 syksyllä tein sitten viimeisen vaellusreissun, mutta kuljin itään hieman pohjoisempaa Lankojärveltä. Sekin vielä appelsiinituristien maassa, mutta hyvä majoituspaikka ekalle yölle.

[jaava]

Parasta Lappia

Seuraavanakin vuonna mulla on ollut sama kamera mukana UK-puiston vaelluksella. Ja nyt oli myös valikoitunut teltta majoitteeksi:

Kuva: En yhtään muista missä päin tuo yö on vietetty, mutta aamusta on kysymys, koska makuupussi on kuivumassa. Teltan paikka vaikuttaa hyvältä alustan pehmeyttä ajatellen. Uni on syvää kun häiriöääniä (* ei ole, ilma on raikasta ja takana on hyvä rupeama matkan tekoa rinkka selässä.

Nää kuvat on myös läheltä kesäkuun puoliväliä, joka on hieman riskaabeli aika Lapissa hyttysten takia. Olen ollut joskus räkkäaikaan, kun tavoitteena oli tulla etelään Juhannukseksi. Aivan karmea reissu, kun taukojakaan ei kestänyt pitää jokilaaksoissa, vaan olisi pitänyt kulkea jatkuvasti ylhäällä tunturissa, missä juomakelpoista vettä on yleensä niukasti ja tuuli usein navakkaa.

Reitti on vienyt maisemiin, jossa silmä lepää ja helposti joutuu jonkinlaiseen flow-tilaan:

Kuva: Taukoa viettämässä - rinkkakin riisuttu selästä. Tällainen maisema on parasta Lappia. Ja erityisesti kun tulee tunne yksin olemisesta, osana luontoa. Tuohon vaeltajan mielentilaan pääsee muutamassa päivässä.

*) Olin joskus aivan rajavyöhykkeen pinnassa yöpymässä Itäkairassa, kun heräsin ison eläimen hengitysääniin. Valpastuttuani kuulin sen haistelevan jotain aivan lähistöllä - huolestuin hieman kun mun rinkka ruokatarvikkeineen oli teltan absidissa, mutta olin aivan loputtoman väsynyt ja päätin, että jos se ei ole poro, niin vaikka syököön. Jatkoin unia.

[Pan]

Seuraavanakin vuonna mulla on ollut sama kamera mukana UK-puiston vaelluksella. En yhtään muista missä päin tuo yö on vietetty,

Tuollaista metsää on runsaasti Lokan altaan itäpuolella Jaurun ja Nuortin välissä. Tosin en ole siellä kulkenut 1969 jälkeen. Silloin vasta UK-puistoa suunniteltiin Urkille 70v synttärilahjaksi. Vaelsimme silloin parissa viikossa Tulppiosta Rajajooseppiin. Filminä oli viisi rullaa itse purkitettua Plus-X:ää ja yksi rulla Kodachrome II:sta. KII:n valotukset meni pariaukkoa alle, kun valotusmittaria ei ollut mukana. Ja kamerana Canon FP + FL 85/1.8

[jaava]

Tuollaista metsää on runsaasti Lokan altaan itäpuolella Jaurun ja Nuortin välissä.

Kutsuvat sitä nykyään Itäkairaksi. Olisko saanut uuden nimen ton Urho Kekkosen kansallis puiston lahjotuksen yhteydessä.
Itäkairassa on paikoin sankkaa kuusimetsää ja paljon karhuja. Välillä siellä tuli olo, niin kuin olisi tarkkailun alla. Niin ja ne suot pitää mainita, tuntu että ulottuivat taivaanrantaan - jos karhu olis tullut pitkospuita vastaan, niin kumpi olis väistänyt (käyttääks ne pitkospuita:).

Tosin en ole siellä kulkenut 1969 jälkeen. Silloin vasta UK-puistoa suunniteltiin Urkille 70v synttärilahjaksi. Vaelsimme silloin parissa viikossa Tulppiosta Rajajooseppiin.

Mun olis tehnyt nuorena miehenä myös mieli vaeltamaan Lappiin, mutta menin naimisiin naisen kanssa, joka ei metsän puolelle suostunut tulemaan.

Melkein sama matka oli mulla kun tulin Tulppiosta Kiertämäjärville (5km Raja-Joosepista etelään), josta käänsin länteen kohti Saariselkää.
Nuorttijoen ylitys oli aika riskaabeli (rinkan soljet oli auki!), kun on yksin liikkeellä. Se on vuolas ja vesi ulottui reisiin syvimmässä kohdassa. Ilman kunnon kävelysauvaa ylitys ei olis onnistunut - jalkaa kun siirsi eteen, piti askeleen olla lyhyt, muuten virta käänsi koko ukon myötäseen. Silloin oli rajavyöhykettä muutettu sen varran, että joen yli olis päässyt myös rajamiesten sillan kautta (mun varasuunnitelma).
Jauru oli sen sijaan jo ehtinyt suurimmat vedet viedä itään, joten ylitys oli helppo. Samoin kuin Suomusta löytyi helposti ylityspaikka.
Käytin muuten matkaan 3 viikkoa - se on jo hieman liikaa erämaassa. Aloin loppumatkasta unelmoimaan höyryävistä luhapadoista ja puheen sorinasta. Silti Saariselälle tultua en uskaltanut ylittää tietä, kun parin sadan metrin päässä oli auto tulossa. Jotenkin urbaani elämä vaikutti pelottavan oloiselta:). Ja villiintymisen huomas kyllä mun hajustakin - itse en sitä ketunpesän hajua tunnistanut kuin aavistuksen omaisesti. Vastaan tullut puolisko kyllä ja hotellin vastaaottovirkailija.
Tekokuitu kun saa mikrobitoimintaa, siihen ei auta kuin hyvä pesu ja pakastaminen. Sit on taas hajuton muutaman päivän.

Aivan varma en ole, mutta epäilen että tässä on Vuotson Nattaset pohjoisen puolelta ja aika idästä (kuvattu 2001):

[antonow]

bengtskär lighthouse (explored) by Antti Tassberg, on Flickr

[JL Anttola]

Lapin reissulta muutama varmasti usein kuvattu paikka ja syntyneitä tuntoja ja tunnelmia. Ensin kuva siitä kohtaa, missä Saanajärvi on juuri auennut silmien eteen, kun nousee polkua kaakkoispään ohi kohti pohjoista. Rannalla aika kaukana näkyy, jos katsoo tarkasti, Saanajärven kota, ja takana Iso-Jehkas. Polku kodalle ylittää kiviä pitkin Saanajärven laskujoen, joka tähän aikaan vuodesta on lähes kuiva. Toinen kuva on kodan toiselta puolelta näpsästy, eli kota ja Saana sen taustana.





Kulkijalle herätti paikka ajatuksia:

- tunsin ylpeyttä; tuli lähdetyksi, jaksoin tänne, vielä nousee jalka kivien yli, pääsen ylämäkeen
- tunsin nöyryyttä; tiedän, ettei ole itsestään selvyys, että pystyy omin jaloin kulkemaan helpossakaan maastossa, saati näillä rinteillä ja näissä kivikoissa
- tunsin kiitollisuutta; ei pärjää ihminen yksin, vaikka kuinka voimansa tunnossa niin uhoaisi. Kiitin sitä, joka on nämä polut merkinnyt, jopa kiviä siirrellyt kulkijan helpotukseksi. Kiitin sitä, joka on kodan rakentanut evästämisen tuulensuojaksi, siihen tulisijan, puuvajan ja kuskannut sinne polttopuut. Ja etenkin kiitin sitä, joka oli jättänyt minigrippipussiin tulitikut, kun ei tullut itselle mukaan…

Kun vaihdoin repusta kuivan paidan päälle ja kota lämpeni, oli siinä ja siinä, ettei tullut pakanallekin suorastaan harras olo? Ainut vika Lapissa on, että sinne on pitkä matka. Vaan menettäisikö hohtonsa, jos olisi lähellä?

Laitan vielä linkin edellä olevien lisäksi tusinaan muuhunkin kuvaan, jos jotakuta kiinnostaa:

https://flic.kr/s/aHsmGQaCCA" onclick="window.open(this.href);return false;

JL Anttola

[jaava]

Lapin reissulta muutama varmasti usein kuvattu paikka ja syntyneitä tuntoja ja tunnelmia. Ensin kuva siitä kohtaa, missä Saanajärvi on juuri auennut silmien eteen, kun nousee polkua kaakkoispään ohi kohti pohjoista.

Kovasti muistoja herättäviä kuvia. Siitä on yli 20 vuotta, kun päivärepun kanssa tehtiin Kilpisjärven maisemiin retkiä. Tuota samaa polkua kuljettiin puoliskon kanssa Saanaa kiertämässä (pahuksen isokivistä rakkamaastoa oli tuntirin ja järven välissä) ja taukoa pidettiin järven länsipäässä olevalla tuvalla. Saanakin huiputettiin joku päivä (ovat kuulemma rakentaneet sinne sittemin portaatkin jyrkimpiin paikkoihin), mutta taivas ja huippu meni pilveen kun päästiin ylös - edes järvi ei näkynyt.
Mukava reissu.