Valokuvan rakenne

[hkoskenv]

Minusta nyt varmaan huokuu se, etten ole taidemiehiä, vaan jotakuinkin puhdas insinööri/tiedetyyppi, jolle valokuvaus on sähkömagneettisen kentän tallennusta. En minä siitä hermostu, jos taitelijat nauravat minulle. Minäkin nauran heille omissa porukoissani (joskin pidättäydyn siitä valokuvausryhmissä).

[olli R]

Varmasti valokuvissa on elementtejä, joita ihmiset kokee aivan omalla tavallaan. Tokihan ihmiset pyrkii näitäkin sanallisesti tulkitsemaan, mutta ketä ne kiinnostavat ja onko tällaiset tulkinnat kuvan ottajallekaan oleellisia. Ei tuollaista sattumaa voi ainakaan kuvaajan luovuuden osoituksena pitää.

Itse kyllä arvioisin, että juuri noiden henkilökohtaisten tulkintojen tavoittaminen on keskeistä. Jos saat ihmiset samaistumaan kuvan tilanteeseen, olet juuri tavoittanut paljon kiinnostuneita katsojia. Totta kai, jos käytät kuvassa helposti vaikuttavia asioita: luonnonkauneutta, kasvoja, lapsia, alastomuutta jne, saat helpommin reaktioita, mutta myös osaavampi johdattelevuus toimii. Kertovuus on yksi vahvoja tapoja, mutta ei kannata laittaa liikaa esille, jotta katsoja alkaa yhdistellä omia asioitaan mukaan. Ihminen on itsekäs eläin ja kiinnostuu eniten, kun kuva jotenkin lähestyy omia tilanteita.

[ttuplai]

Varmasti valokuvissa on elementtejä, joita ihmiset kokee aivan omalla tavallaan. Tokihan ihmiset pyrkii näitäkin sanallisesti tulkitsemaan, mutta ketä ne kiinnostavat ja onko tällaiset tulkinnat kuvan ottajallekaan oleellisia. Ei tuollaista sattumaa voi ainakaan kuvaajan luovuuden osoituksena pitää.

Itse kyllä arvioisin, että juuri noiden henkilökohtaisten tulkintojen tavoittaminen on keskeistä. Jos saat ihmiset samaistumaan kuvan tilanteeseen, olet juuri tavoittanut paljon kiinnostuneita katsojia. Totta kai, jos käytät kuvassa helposti vaikuttavia asioita: luonnonkauneutta, kasvoja, lapsia, alastomuutta jne, saat helpommin reaktioita, mutta myös osaavampi johdattelevuus toimii. Kertovuus on yksi vahvoja tapoja, mutta ei kannata laittaa liikaa esille, jotta katsoja alkaa yhdistellä omia asioitaan mukaan. Ihminen on itsekäs eläin ja kiinnostuu eniten, kun kuva jotenkin lähestyy omia tilanteita.

Toisaalta vielä vähempi kiinnostaa kohtuu hyvin määritellyt tieteellisesti mitattavat asiat kuten aallonpituus, pikselin etäisyys vasemmasta reunasta tai printin massa. Puhtaasti tieteellisessä kuvantamisessa itse kuvaa ei toki edes tarvita vaan pelkkä data riittää - kuva saattaa jopa häiritä, koska ihmisaivot väkisin tulkitsevat kuvaa (näkevät esim. pilvissä kasvoja). Tiukalla luonnontieteelliselle tulkinnalla kaikki ovat samanarvoisia kirjailijoina, koska lopulta kirjaimet muodostavat sanoja vasta ihmisaivojen sisällä (eikä tulkinta sanoista ole koskaan yksikäsitteistä). Toisaalta datakaan ei ole vapaata, koska dataan perustuu valinta (mitä mittaamme) ja valinta on joko poliittinen tai näennäisesti yksilön itse valitsema (joka lopulta on poliittinen koska ihmisyksilö on lauman vaikutuksesta aina kollektiivinen ja varsinaisia omia päätöksiä ei ole olemassa). Ehkä luovuuskin on vain sarja neuronien laukeamisia ja siten puhtaasti deterministinen (tosin kaaottinen) - olemme siis universumin lakien sätkynukkeja ja tämäkin teksti on vain sarja pakkoliikkeitä. Kaikki tutkimustulokset ja tulkinnat ovat jo olemassa kunhan universumi jatkaa kulkuaan - heittäydyn sohvalle tai olen heittäytymättä - sama asia.

Kysymys kuuluu - seuraako yksinkertaisista laeista emergenttejä ilmiöitä joita ei voida selittää itse laeilla ja riittääkö siihen vastaamisen tän foorumin parviäly?

[olli R]

Kysymys kuuluu - seuraako yksinkertaisista laeista emergenttejä ilmiöitä joita ei voida selittää itse laeilla ja riittääkö siihen vastaamisen tän foorumin parviäly?

Noin teoreettisesti: jos tapahtumia on tarpeeksi suuri määrä, niin selittämättömiä alkaa seurata. Kaaos seuraa yleensä siitä, että pieniä simppeleitä tapahtumia toistuu suuria määriä. Tyypillinen esimerkki on sää. Se perustuu ihan normaaliin fysiikkaan, mutta on erittäin vaikea ennustettava paikallisesti.

Luovassa toiminnassa tuo kysymyksesi on mielenkiintoisempi. Siinä yhdistyy tietoinen tarkoitushakuinen toiminta ja usein myös tiedostamaton, kaaosmainen toiminta. Saatat olla totuuden lähteilä. Taidanpa kokeilla tuota sohvalle heittäytymistä - tällä kertaa.

[jaava]

Varmasti valokuvissa on elementtejä, joita ihmiset kokee aivan omalla tavallaan. Tokihan ihmiset pyrkii näitäkin sanallisesti tulkitsemaan, mutta ketä ne kiinnostavat ja onko tällaiset tulkinnat kuvan ottajallekaan oleellisia. Ei tuollaista sattumaa voi ainakaan kuvaajan luovuuden osoituksena pitää.

Itse kyllä arvioisin, että juuri noiden henkilökohtaisten tulkintojen tavoittaminen on keskeistä.

Sattuma
Minusta taas sattuman tavoittaminen on puhdasta onnen kauppaa (no onhan se ihan matemaattinenkin fakta) - ei niitä (sattumia) tavoiteta tietoisesti tai intuitiivisesti. Näitäkin kuvia otetaan, mutta kysymys ei ole luovuudesta.

Tietoinen tai Vaistonvarainen
Jos ihminen (kuvaaja) kykenee tietoisesti ja/tai vaistonvaraisesti ennakoimaan katsojan reaktioita otettavaan kuvaan, niin takana on aina jotain, millä on muoto, rakenne tai toimintatapa (koska ennakointi onnistuu järkeilemällä tai intuitiivisesti). Silloin ei ole kysymys sattumasta ja kuvaajalta edellytetään jotain - joka saattaa olla myös luovuutta.
Jos kongnitiosta ja/tai intuitiosta seuraa konsistentti tulos, niin missä luuraa sattuma.

Kysymys kuuluu - seuraako yksinkertaisista laeista emergenttejä ilmiöitä joita ei voida selittää itse laeilla ja riittääkö siihen vastaamisen tän foorumin parviäly?

Viekö ttuplai pohjan koko säikeen keskustelulta siirtämällä kärjen kysymykseen emergenssistä ja päätyy lopulta mitätöimään foorumin mahdollisuuden keskustella aiheesta ... vai edellyttääkö ttuplai oikeaa vastausta.

[jaava]

Luovassa toiminnassa tuo kysymyksesi on mielenkiintoisempi. Siinä yhdistyy tietoinen tarkoitushakuinen toiminta ja usein myös tiedostamaton, kaaosmainen toiminta.

Kuulostaa hurjalta:))

Minusta keskustelun siirto kysymyksiksi emergenssistä tai jopa kaaosteoreettisiin tulkintoihin on keskustelun tarkoitushakuista välttämistä sekä sumentamista ja itse aiheen mystifiointia.

Jos niille halutaan välttämättä antaa paikka, niin emergenssi havaitaan joko tietoisesti tai intuitiivisesti. Sen sijaan kaaosteoria edellyttää systeemiä, joka antaa tuloksia, joihin kehitetyt (yleensä matemaattiset) mallit ei kykene (kykeneekö kongnitio tai intuitio) - joten sijoitan tuon sattuman puolelle (hieman vastahakoisesti).

Pitäiskö vetää mukaan myös Heisenbergin epätarkkuusperiaate?

[olli R]

Pitäiskö vetää mukaan myös Heisenbergin epätarkkuusperiaate?

Tuo olisi ihan hyvä. Et voi tietää yksittäisen katsojan reaktiota kuvaasi, mutta voit arvioida todennäköisyyksiä sille, miten kuvasi vastaanotetaan suuressa katsojajoukossa.

Tälläisiähän ovat ns. valokuvauksen säännöt. Jos kuvassa ollaan kohti lukusuuntaa, tulkitaan liike ”eteneväksi”. Ainakin suuri osa katsojista tulkitsee. Mutta lukusuuntia on useita erilaisia maailmassa, joten pitää vähän tietää katsojistakin.

Kaaosmaisesta toiminnasta on ihan hyvänä esimerkkinä katukuvaus. On varsin sattumanvaraista minkälaisia kuvia saat, on hyvin vaikea ennustaa tuntemattomien ihmisten toimintaa. Mutta pystyt hakeutumaan paikoille, joissa usein sattuu jotain, pystyt valmistautumaan kuvaukseesi, voit harjoittaa näkemistäsi ja reaktionoputtasi sekä tietenkin pääset valikoimaan julkaistut kuva. Onko tämä luovuutta, käsityöläisosaamista vai tuuria?

[ttuplai]

Luovassa toiminnassa tuo kysymyksesi on mielenkiintoisempi. Siinä yhdistyy tietoinen tarkoitushakuinen toiminta ja usein myös tiedostamaton, kaaosmainen toiminta.

Kuulostaa hurjalta:))

Minusta keskustelun siirto kysymyksiksi emergenssistä tai jopa kaaosteoreettisiin tulkintoihin on keskustelun tarkoitushakuista välttämistä sekä sumentamista ja itse aiheen mystifiointia.

Jos niille halutaan välttämättä antaa paikka, niin emergenssi havaitaan joko tietoisesti tai intuitiivisesti. Sen sijaan kaaosteoria edellyttää systeemiä, joka antaa tuloksia, joihin kehitetyt (yleensä matemaattiset) mallit ei kykene (kykeneekö kongnitio tai intuitio) - joten sijoitan tuon sattuman puolelle (hieman vastahakoisesti).

Pitäiskö vetää mukaan myös Heisenbergin epätarkkuusperiaate?

Kaaos ei sinänsä ole sen kummempaa kuin muukaan determinismi (vastakohtana aidosti satunnaiselle ilmiölle) - ja tässä yhteydessä kyse oli puhtaasti sivujuonesta - siis pohdinnasta siitä, et ovatko ihmisaivot aidosti maailmaa muokkaava toimija vai olemmeko puhtaasti valitsevien lakien alaisia sätkynukkeja. Ja pystymmekö sen jotenkin todentamaan, kun olemme itse osa systeemi (tarvitaanko asian varmistamiseen ihmistä korkeampi äly?). Ja kuinka väitetty Jaskan ottama satunnainen räiskäsy erotetaan Juuson intuition tuotoksesta - ja jos oletetaan, et ihminen on oppiva laumaeläin, niin kuka lopulta on luova - lauma vai yksilö. Jaskan oma kokemus aktiivisesta toimijasta on puhtaasti subjektiivinen vailla tieteellistä näyttöä.

Pointti - aiheesta seuraa melkoinen määrittelyjen suo jossa yhdellä rajauksella paikataan toinen ja lopulta päädytään uskonkysymyksiin ihmisaivoista riippumattoman maailman olemassaolosta. Eikä siihen välttämättä mitään mystiikkaa liity (muutama ratkaisematon kysymys toki). Luonnontieteet toimivat erittäin hyvin omassa hyvin rajatussa alueessaan - valokuvaus on paljon enempi sosiaalitieteitä joissa liki ainoa tieteellinen työkalu on tilastolliset menetelmät - loppu on juupaseipää (tai ainakin vähempi yksinkertaista tai yksikäsitteistä). Mukaanlukien kuvien jakaminen kategorioihin. Toki voimme keskustella kuvan leveydestä ja aallopituuksista, mutta niissä on aika vähän mielenkiintoista keskusteltavaa - kaikki hauska alkaa siitä mihin selkeät määrittelyt loppuvat - mikä ei tarkoita etteikö keskustelu onnistu jos hyväksyy epävarmuuden ja yksikäsitteisten määrittelyjen mahdottomuuden (tähän viittasin jo ekassa kommentissani - se on seinä johon ei kannata kauan päätään hakata) - alkaen vaikka väreistä eli emme voi mitenkään tietää miten Jaska värit näkee (mikä ei estä Jaskaa puhumasta oranssista - ja Juuso vielä nyökkää sujuvasti huolimatta puuttuvasta yhteisestä normista).

[jaava]

Hieman palautusta taas maan pinnalle:
Kuvassa on erotettavissa pääkohde, usein sivukohteita ja loppu on yleensä kokonaiskuvaa tukevaa (rakennetta ylläpitävää), mutta muutoin epäoleellista (ja monesti bokehoitua tai muuten sumennettua).

Osat
Valokuvan rakenneosien sommittelu tavalla, joka luo kuvaan harmoniaa, liikettä ja jännitettä, on aivan oleellinen osa luovaa kuvausta. Rakenneosien erottaminen kuvasta voi olla melko teknistä, opittujen sääntöjen hyväksikäyttöä. Ja osien vaikutusten arvointi voi olla pitkälle pelkästään älyllistä toimintaa. Niillä on kuitenkin (aina?) ihmisen tunteisiin vaikuttavia ominaisuuksia, joista (rakenneosista) osa voi olla hyvin yksilöllisesti koettuja ja toiset taas lähes samoja koko ihmiskunnalle.
Muuten: Voiko taidekuva olla pelkästään älyyn vetoava (kuten vaikka teoreettinen fysiikka)?

Kokonaisuus
Ihminen muodostaa kuvasta kokonaiskäsityksen muutamassa sekunnissa, katseen kiertäessä kuvan eri osissa. Kuvan ottajan ja jälkikäsittelijän vastuulla on saada katseen reitti (tai reitit) sellaiseksi, että kuvan "idea" toteutuu - sommittelu on tällöin onnistunut ja kuva sisältää tarinan, imien katsojan huomiota, aiheuttaen tunnereaktion, sekä antaen ajattelemisen aihetta.

Hajatuksia aiheesta:

• Avautuuko kuvan idea muille ihmisille, edes sinne päin, mitä kuvan tekijä on itse ajatellut/kokenut. Voiko kuvan kokea väärin?
• Onko kuvaaja tarkoittanut kaikkia niitä tarinoita, jotka katsojan aivot kuvasta kirvoittaa?
• Kuinka tarkasti kirvoittunut tarina on kuvattavissa sanallisesti - onko sillä merkitystä?
• Jos katsojan tunne kuvan kohdalla on oksetus, mutta kaikki muut kokevat hilpeyttä, niin onko pahoinvoiva ymmärtänyt kuvan idean. Mennäänkö tulkinnan "hyväksynnässä" massa edellä, niin että kuvaajakin voi jäädä jalkoihin?
• Jos kuvaajan idea on toinen kuin massan, niin voiko kuva olla luovaa työtä? Entäs taidetta? No vahinkotaidetta?

[ttuplai]

Ei kuva eroa juurikaan ihmisen muusta tekemisestä.

En siis tiedä rakastaako vaimoni minua aidosti tai edes millä tavalla hän minua rakastaa - hänen rakkautensa on puhtaasti minun aivojeni luoma kuvitelma todellisuudesta. Sama pätee oranssiin väriin. Kuinka värisokea näkee - en tiedä - mitä koira ajattelee - sen tiedän todennäköisesti vielä huonommin. Voimme vain yrittää lähestyä asiaa tilastoilla, verbaalisilla selityksillä tai aistikokemuksilla (esim. hyväilemällä), mutta lopullinen vastaus jää aina hämärän peittoon. Gödelin todistuksen kauneus liittyy osittain aiheeseen. Se on epävarmuus, jonka kanssa joudumme ihmisenä elämään - se on myös suurin syy ihmisten välisiin ongelmiin ja samalla merkittävin puolustus demokratialle - siis siihen asti kunnes kahdennentoista astraalitason jumalolento näyttäytyy meidän ulottuvuudessamme ja kertoo totuuden (tosin he jäävät samalla itse vailla totuutta kunnen 27-tason astraaliolento ilmestyy).

Mikä ei tarkoita, etteikö tiettyjä asioita kannata ottaa taivaasta tulleina lähtöoletuksina, jotta emme aina pyörisi saman kehän ympärillä. Näitä voi olla esim. oletus vapaasta tahdosta - joka on tosin tieteelliseltä näytöltään aika hataralla pohjalla ja voi johtaa merkittäviin oikeudellisiin ongelmiin (siksi joissakin yhteisöissä on päädytty kollektiivirangaistuksiin).

Väärin kokeminen on oikeastaan saman tyylinen problematiikka kuin mielenterveys - kuka ja mikä instanssi saa määritellä normaaliuden (ja sille rajat) - sama pätee kuvan väärin kokemiseen. Jos silpomiskuvat aiheuttavat vahvan seksuaalisen kiihottumisen on lopulta kyse vain kokemuksesta - toki jos tarpeen tyydyttämiseksi pitää ryhtyä silpomistaiteeseen elävillä malleilla voi yhteiskunnalla olla jotakin sanottavaa, mutta aina kyse on yhteisistä normeista - siis politiikasta (välillä tosin yhteiskunta haluaa puuttua myös ajatusrikollisuuteen, mut se on pervointa mitä ihmiskunta on keksinyt asteikolla muumimuki-vain elämää sarja). Tiede antaa vastauksen siihen montako kaloria ihminen tarvitsee elääkseen - politiikka sille, et saako kadulla olevaa kerjäläistä potkaista vai pitäskö kuitenkin tarjota ravintoa.

Eikä asioiden pähkäilyssä mitään pahaa ole, mut ap. kysymys, kuten moni jatkokysymyskin ovat joko liian naiiveja, triviaaleja tai liian puutteellisesti alustettuja - tai liian suuria, et tämä palsta jaksaa tai pystyy edes välttävällä tavalla asiaa selventämään. Ehkä hedelmällisempää olisi lähteä selkeästä esimerkkikuvasta liikkeelle (pyrkimättä luomaan yleispätevää kuvafilosofiaa) ja jokainen halukas kertokoon parhaan kykynsä mukaan oman sielunmaisemansa ja sen mitä kuva ko. sielussa aiheuttaa. Itselläni on välillä ollut muutama luottokuvaaja, joiden kanssa olemme käyneet toistemme kuvia läpi - olen kokenut sen aina välillä tarpeelliseksi (mukavampaa kuin tajunnanlaajentaminen psykedeeleillä).

Seuraavaksi voimmekin pohtia onko lsd-kuvakokemus väärä vai oikea - siis muuten kuin lainopillisesti.

[jaava]

Ja minä kun yritin palautusta maanpinnalle:)