Digikuvaus on tuhoamassa valokuvan

[mremonen]

Useimmille harrastajille kuvaaminen on luultavasti suurempi mielihyvän lähde kuin ne kuvat.

Totta kai. Mutta se on osa harrastusta. Ei se kuitenkaan kuvasta sen parempaa tee. Nieriä maistuu ihan samalta savustettuna, on se K-kaupan kylmätiskistä tai haettuna Tenolta. Myöskään itse solmittu perho ei siinä (toivottavasti) maistu.

[hkoskenv]

Suuri osa valokuvan arvosta perustuu siihen, että sen koetaan heijastavan todellisuutta. Kun saadaan kuva harvinaisesta todellisuudesta, kuvan arvo kasvaa.

Siksi kuvien manipuloinnin yleistyminen heikentää kuvan arvoa. Kun kuvan ja todellisuuden yhteys hämärtyy, niin samalla kuvan arvo laskee.

Ja mitä sitten tapahtuu? Siis sellaista, jota voisi mielekkäästi kuvata "valokuvauksen tuhoutumisena"?

Kun tietoisuus siitä, että nähty kuva on saatettu koostaa monesta eri kuvasta, leviää laajasti ihmisten tietoisuuteen, niin kuvasta tulee yhä enemmän pelkkää digihälyä.

Tietenkin kuvauksen ja manipulaatioiden arkipäiväistyminen ja täysin virtuaalisten maailmojen renderöiminen fotorealistisilta näyttäviksi kuviksi (ja videoiksi) johtaa siihen, että yhä suurempi osa kuvista on vähän arvostettua hälyä. Mutta miksi se tuhoaisi valokuvan? Korkeintaan joku ajastaan jälkeenjäänyt kulttuurinen käytäntö tuhoutuu tai marginalisoituu, mutta niin on käynyt koko historian ajan asioille ja on täysin epärealistista odottaa, että maailman jähmettyisi jonain hetkenä staattiseksi. Ei mikään kehityksen tai hyvinvoinnin kannalta arvokas asia ole sen takia koskaan tuhoutunut. Sillä on tuhottu paljon enemmän hyviä asioita, että on yritetty keinotekoisesti estää muutosta.

[hkoskenv]

Useimmille harrastajille kuvaaminen on luultavasti suurempi mielihyvän lähde kuin ne kuvat.

Totta kai. Mutta se on osa harrastusta. Ei se kuitenkaan kuvasta sen parempaa tee. Nieriä maistuu ihan samalta savustettuna, on se K-kaupan kylmätiskistä tai haettuna Tenolta. Myöskään itse solmittu perho ei siinä (toivottavasti) maistu.

Olet tuossa täysin väärässä. Aivot ja aistit eivät ole objektiivisia mittalaitteita, jotka mittaavat molekyylien konsentraatioita tai pikselien spektrejä. Ympäristö, asenteet, odotukset ja uhrattu vaiva vaikuttavat hyvin oleellisesti kaikkiin aistikokemuksiin. Takuulla itse pyydystetty nieriä maistuu paremmalta (eli tuottaa esimerkiksi magneetti tai PET-kuvauksessa erilaisen vasteen aivoissa) Tenon rannassa grillattuna kun K-kaupan tiskiltä, ainakin jos tykkää kalastuksesta. Mikä järki koko kalastusharrastuksessa olisi, jos ei niin olisi? Tai hieno ravintola-annos maistuu paremmalta hienossa ympäristössä kun tietää, että on sijoittanut siihen paljon rahaa, kuin kotona sotkuisessa keittiössä. Tai kuvat ja kuvaus tuntuu paremmalta viiden tonnin kamoilla kuin 500 €:n kamoilla, vaikka objektiivisen eron näkemiseen tarvitaan suuri suurennos tietokoneella ja tarkkaa katsomista. Ainakin jos olet keskituloinen ja viiden tonnin kamojen ostaminen on kirpaissut.

Se kai on rikkauden kirous, että tavalliset asiat lakkaavat tuntumasta hyviltä, kun tietää että niitä saa vaivaa näkemättä koska vain kuinka paljon vain. Sitten ne ovat enää objektiivisia tuntemuksia, molekyyligastronomian ihmeet ovat tavallista ruokaa, omakotitalon hintaiset kamerat tavallisia kameroita ja komea kartano järven rannalla on tuttu ja tylsä murju.

[mremonen]

^Nyt puhutaankin aidasta ja aidan seipäästä. Totta kai se nieriä maistuu taivaalliselta siellä Tenon rannassa savustettuna ja nokipannukahvit päälle. Mutta välittyykö se kenellekään muulle?

Kuvaaja itse saattaa katsella kostein silmin kuvaa naakasta, kun se tuli otettua samana päivänä kun Misse kuoli ja muutenkin oli rankkaa. Mutta ei se tunne ja tilanne välttämättä kenellekään muulle välity. Tasaharmaasta naakan kuvasta, joka on vielä epäterävä.

Jos halutaa äärimmäisyyksiin mennä, niin onko tämä hyvä kuva? Montako näitä jaksaa katsoa? Kannattaako näistä tehdä kirjaa, jonka sitten odottaisi myyvän tuhansia? Mutta kukaan ei kai voi väittää etteikö aikaa ja vaivaa ole käytetty.

[hkoskenv]

^Nyt puhutaankin aidasta ja aidan seipäästä. Totta kai se nieriä maistuu taivaalliselta siellä Tenon rannassa savustettuna ja nokipannukahvit päälle. Mutta välittyykö se kenellekään muulle?

Jollain tasolla kyllä. Jos nyt puhutaan kuvista, niin kyllä minusta sellaiset kuvat ovat pääsääntöisesti mielenkiintoisempia, jotka tuovat muistoja ja tunteita jostain vastaavasta kokemuksesta. Pelkkänä kuvana hyvin harva on mielenkiintoinen, ainakaan minulle. Kuva on vain väline jonkin tiedon välittämiseen. Koska olen itse käyttänyt jonkin verran aikaa ja vaiva esimerkiksi luonnossa tapahtuviin harrastuksiin (pääasiassa muuhun kuin kuvaamiseen), niin luontokuvat tuovat mieleen niitä asioita ja kenties omia kokemuksia kuvan kohteena olevista eliöistä tai muista asioista ja ovat siten "parempia" kuin jos minulla ei olisi niitä kokemuksia.

Sitten taas joku kuva viidakosta, vuoristosta tai aavikolta on äkkiä vilkaistu, koska itsellä ei ole mitään omakohtaista kokemusta niistä. Kasveilla ja elämillä, jotka voivat olla erikoisia ja näyttäviä, ei ole nimiä, ei tietoa mitä ne tekevät, maisema voi olla hieno, mutta siinäpähän sitten on.

Kuvaaja itse saattaa katsella kostein silmin kuvaa naakasta, kun se tuli otettua samana päivänä kun Misse kuoli ja muutenkin oli rankkaa. Mutta ei se tunne ja tilanne välttämättä kenellekään muulle välity. Tasaharmaasta naakan kuvasta, joka on vielä epäterävä.

Noin henkilökohtainen tunne tuskin välittyy. Mutta jos harrastaa lapin retkeilyä, niin varmasti kuvat Tenon rannalla grillauksesta nostavat mieliin ihan erilaisia asioita kuin niille, joita se ei vähääkään kiinnosta. Saavat aikaan positiivisempia reaktioita ja tuntuvat hyviltä kuvilta.

Jos halutaa äärimmäisyyksiin mennä, niin onko tämä hyvä kuva? Montako näitä jaksaa katsoa? Kannattaako näistä tehdä kirjaa, jonka sitten odottaisi myyvän tuhansia? Mutta kukaan ei kai voi väittää etteikö aikaa ja vaivaa ole käytetty.

Tuo menee minulle siihen osastoon, että stunttitemput eivät ole ikinä kiinnostaneet, niin sitä otettu kuvakin on sitten "ai jaa, hurja homma, en tekisi noin itse". Mutta olen varma, että tuollaisten temppujen harrastajat saavat siitä irti paljon enemmän.

Noin yleisesti kuvien luokittelu hyvä-huono -akselilla on minusta turhaa, jos ei sitten ole joku tarkemmin määritelty ongelma (esim. myyvyys tai vastaava objektiivisesti mitattava asia). Minä pidän - en pidä on sekin huono, koska sillä on tapana vaihtua iän mukana.

[mremonen]

Noniin, nyt sitten puhutaan kuvasta eri tasolla, kun mitä itse ajattelin tätä keskustelua käydä. Kyllä mulle tällä hetkellä esimerkiksi kuva täysjoustosähköpyörästä herättää vaikka minkälaisia tuntemuksia ja (osto)kiihkon värinöitä. Sillä ei ole mitään merkitystä, paistaako kuvassa aurinko ja onko takavaihtaja kultaisessa leikkauksessa.

Mutta ei se kuva valokuvana ole hyvä. Kyllähän valokuvaukseen taiteena vaikuttavat samat lainalaisuudet kuin muuhunkin kuvataiteeseen. Se ei tarkoita sitä, etteikö jokainen maailman kuva vaikuttaisi johonkin henkilöön jotenkin. Tosin siltä pohjalta voinemme sitten sanoa, ettei turhia kuvia olekaan.

Esimerkkinä: jaksoin katsoa tämän videon suurella mielenkiinnolla ja eilen kävin jopa scouttaamassa samat maastot ja junttaamassa videon viimeistä kivikkonousua useampaankin kertaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Tänään menen takaisin. Mutta en minä tuota nyt laatuvideoksi jaksaisi väittää.

[hkoskenv]

Mutta ei se kuva valokuvana ole hyvä. Kyllähän valokuvaukseen taiteena vaikuttavat samat lainalaisuudet kuin muuhunkin kuvataiteeseen. Se ei tarkoita sitä, etteikö jokainen maailman kuva vaikuttaisi johonkin henkilöön jotenkin. Tosin siltä pohjalta voinemme sitten sanoa, ettei turhia kuvia olekaan.

Ei niitä lainalaisuuksia ole taidettu löytää vielä sen muutaman kymmenen tuhannen vuoden aikana kun kuvataidetta ja muuta kuvallista ilmaisua on harrastettu. Jotenkin epäilen, ettemme me löydä niitä täälläkään.

Sitten on aina edessä se sama ongelma, että voidaanko hyvyys määrittää jotenkin objektiivisesti, esimerkiksi myynnin tai suosion perusteella, vai onko jonkun taiteelliset natsat omaavan auktoriteetin mielipide parempi hyvyyden mitta. Vai onko olemassa kenties joku algoritmi, joka ottaa inputtina kuvatiedoston ja palauttaa hyvyyden (muistaakseni joku sellainen palvelu oli olemassa). En usko, että yksimielisyyttä saavutetaan koskaan. Ja ihmisten henkilökohtaisiin mieltymyksiin vaikuttaa sitten kaikki muutkin asiat kuin vain kuva itsessään.

[ttuplai]

^Nyt puhutaankin aidasta ja aidan seipäästä. Totta kai se nieriä maistuu taivaalliselta siellä Tenon rannassa savustettuna ja nokipannukahvit päälle. Mutta välittyykö se kenellekään muulle?

Olen tosta välittymisestä samaa mieltä. Toki vaivaa nähnyt kuvaaja toivoo, että 50 km vaellus näkyy myös lopputuloksessa, koska kokemustahan haluamme välittää, mutta on aivan toinen kysymys osaammeko. Lopulta liki kaikki voidaan perustella rationaalisella kokemuksen välittymisellä - uusi kamera, mummon kuolema, kuvauskalsarit, Zeiss 3D pop, aito filmikohina, etc. Nyt vaan pitäs todistaa käytännössä, et tunne välittyy - juuri minä olen niin hyvä kuvaaja, että näin tapahtuu. Ehkä omat kuvat ovat vaelluksen jälkeenkin tusinakamaa, joista ei tiedä onko paikalle ajettu mersulla vai kävelty omin pikku jaloin (tai kuvattu 120v vanhalla kameralla, kehitteet valmistettu nuotion ääressä trangialla). Ehkä vaivan fetisointi (kiitos kryptos tuosta nimityksestä) on vain sen peittelyä, että itsellä ei ole oikeasti mitään sanottavaa - sama pätee harvinaisuuden ihannointiin - sekös pientä kuvaajaa ottaa päähän - siis silloin, kun oma kuvaaminen on ulkoisesti ohjattua. Ja ulkoisesta ohjauksesta tykkäämisessä, elitismissä tai tykkäämisen dissamisesta on kysymys - kun kuvaus riittää itselle, muiden mielipiteet on plussaa, mutta ei juuri muuta. Miksi vaeltaa kameran kanssa, kun voi vain vaeltaa - ratkeis toi keveyspeilittömyysongelmakin?

[zone6]

Mielestäni hyvä kuva on sellainen, jota voi katsella tauluna seinällä kyllästymättä ja pitkään.

Monet tietysti tuhahtavat tälle näkemykselle: "Sisustuskuvia saa Ikeasta, pyh!"

Tätä nykyaika ei ole tuhonnut. Kasvanut kuvaliikenne ei ole merkittävästi lisännyt sellaisten todella vaikuttavien kuvien määrää. Se on lisännyt etupäässä kulloinkin trendaavan kuvatyypin mukaisia kuvia, toinen toistaan muhkeammin karkkivärein ja efektein varusteltuna.
Ei sellaista kukaan laita seinälleen. Hyvä jos mainoskuvaksi joskus kelpaa.

Kohinaan ne hyvät kuvat tietysti uhkaavat hukkua.

[mremonen]

Mun mielestä hyvä kuva on sellainen joka laittaa pohtimaan. Ja jos on oikein hyvä kuva, niin se ohjaa pohtimaan asioita, joita ei kuvassa näy.

Ja näitä kuvia julkaistaan edelleen se sama viisi kappaletta vuodessa, kuin mitä niitä on julkaistu aina. Niiden osuus kokonaiskuvavirrasta vain on painunut promillen tuhannesosiin, kun ennen se oli prosentin osia.

[Shchuka]

Mun mielestä hyvä kuva on sellainen joka laittaa pohtimaan. Ja jos on oikein hyvä kuva, niin se ohjaa pohtimaan asioita, joita ei kuvassa näy.

Ja näitä kuvia julkaistaan edelleen se sama viisi kappaletta vuodessa, kuin mitä niitä on julkaistu aina. Niiden osuus kokonaiskuvavirrasta vain on painunut promillen tuhannesosiin, kun ennen se oli prosentin osia.

Jos niitä on niin vähän, niin miksi ne eivät nouse esiin?

Mitkä viisi kuvaa viime vuonna pistivät pohtimaan?

[mremonen]

Vaikka nyt tuosta kolme.
https://wpp.azureedge.net/sites/default ... k=BuJiHZkR" onclick="window.open(this.href);return false;

http://79hbm1979mg58bnh1fp50y1bry.wpeng ... 24x682.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;

http://www.opportunitydesk.org/wp-conte ... 12/wpp.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;

[talonherra]

Itse en siitä digikuvauksesta sanoisi että se tuhoaa.. mieluummin liiallinen kuvankäsittely voisi olla se suuri paha..

[ttuplai]

Itse en siitä digikuvauksesta sanoisi että se tuhoaa.. mieluummin liiallinen kuvankäsittely voisi olla se suuri paha..

Siis vähän niinku liian maalattu taulu? Itse näen ennemmin, et kuvankäsittely on tuonut kuvaamiseen aivan uuden ulottuvuuden - toki senkin voi tehdä huonosti, mutta pitäs erottaa liika ja huono toisistaan. Eikä sekään mitään tuhoa - ainoastaan muuttaa hivenen taiteen luonnetta. Sitten, kun jokainen makaa tosi-tv:n ääressä kaljaa kipaten tai joutavia tutkimuksia tuottaen ja tekoäly väsää kuvia 3D-malleista, on kuvaaminen noin ihmisen toimintana kuollut - jään odottamaan. Toistaiseksi puheet kuolemasta ovat suuresti liioiteltuja.

[jaava]

Monet tietysti tuhahtavat tälle näkemykselle: "Sisustuskuvia saa Ikeasta, pyh!"

Pöh, sisustuskuvia ... se on dekoratiivista taidetta! :)) (Olikohan Sevenarts:n kehittämä)

[jaava]

Mun mielestä hyvä kuva on sellainen joka laittaa pohtimaan. Ja jos on oikein hyvä kuva, niin se ohjaa pohtimaan asioita, joita ei kuvassa näy.

Mä yhdistän sekä analyyttisen rationaalisuuden, että tunteen hyvään kuvaan: Kun kuva aiheuttaa kummankin suhteen kunnon reaktion, niin soon taidetta.

Ikävää on se, että kaikki taide ei ole nautittavaa.

Digikuvaus on tuonut kuvantuottajakentälle paljon lisää ja julkaistusta kuvamäärästä on mahdoton seuloa kaikkia hyviä kuvia.
Muuten: Sokea kanakin saa näpättyä hyvän kuvan onnella, vaikka ei välttämättä kykene jälkikäsittelemään - ei muuta kuin kaikki kuvaamaan hillittömällä innolla. Ehkä joskus tekoäly seuloo tuloksista ne parhaat aihiot.

[Maffer]

Tekoäly seuloo tuloksista ne pahimmat karkkipaketit. Vain opettamalla kriittisillä kuva-arvioilla neuroverkkoa saa AI:n poimimaan näitä promillelaakeja. Ja se onkin hemmetin vaikeaa kun niitä ei satatuhatkaupalla löydy.

Siinä pitäisikin olla aluksi käänteinen esisuodatus mikä blokkaa eniten tykkäyksiä saaneet kuvat pois.

[Matti_JH]

En tiedä onko niin, että digikuvaus tuhoaa mitään, mutta kuvien jakaminen laajalti on luonut omasta mielestä epämiellyttävän ilmiön. Eli kopioinnin.

En tarkoita kopiointia perinteisessä muodossa, vaan seuraavaa.
Kerronpa itsestäni. Olen kasvanut pikkukylässä, jossa luonto oli koko ajan läsnä. Tähtitaivas piirtyi kylän ylle, suot ja naavaiset metsät ympäröivät sitä. Kuten kaikki tietävät, lapsena mielikuvitus lensi ja luonto alkoi tuntumaan mystiseltä. Kun tähän sekoittaa erilaiset vanhan kansan tarinat...
Kaiken kaikkiaan, luonto kasvoi osaksi omaa psyykettä.

Erityisesti yö ja avaruus kiinnostivat. Luin kaiken niihin liittyvän, kaikki mahdolliset kirjat avaruudesta, tähtiharrastuksesta.. Rinnalla kulki myös sci-fi, Lovecraft ynnä muut.

No, nykyään koitan päästä valokuvilla niihin lapsuuden ja nuoruuden tunnelmiin. Etsin paikkoja, jotka resonoivat tämän tieteen ja mystiikan välillä. Suunnittelen kuvia, kiertelen etsien sopivaa maisemaa ja aikaa..
Sitten kun saa sen kuvan, joka lopulta on mieluinen, jonka eteen on tehty tuntien, joskus jopa vuosien työ...
Tulee joku tyyppi, kuittaa että onpas hyvä kuva, mistä otettu tai sopiipa tuo edusta hyvin, täytyykin mennä sinne..
Lopputuloksena on samasta paikasta otettu mahdollisimman lähellä alkuperäistä kuvaa oleva.. Luomus? Kopio.
Mitä tällainen ihminen hakee kuvillaan? Ilmeisesti somepeukkuja. Saako hän muuta kuin hetkellisen endorfiiniannoksen?

Olenkin nyt päättänyt, että liikun jatkossa paikoissa, joihin muut eivät jaksa kulkea. En tiedä auttaako se mitään, mutta suojaisi edes jollakin tavalla oman sielunmaiseman halvalta kopioinnilta.

Se, että valokuvauksella olisi joku syvällinen merkitys itselle on mielestäni se tärkein yksittäinen asia.

[hkoskenv]

No, nykyään koitan päästä valokuvilla niihin lapsuuden ja nuoruuden tunnelmiin. Etsin paikkoja, jotka resonoivat tämän tieteen ja mystiikan välillä. Suunnittelen kuvia, kiertelen etsien sopivaa maisemaa ja aikaa..
Sitten kun saa sen kuvan, joka lopulta on mieluinen, jonka eteen on tehty tuntien, joskus jopa vuosien työ...
Tulee joku tyyppi, kuittaa että onpas hyvä kuva, mistä otettu tai sopiipa tuo edusta hyvin, täytyykin mennä sinne..
Lopputuloksena on samasta paikasta otettu mahdollisimman lähellä alkuperäistä kuvaa oleva.. Luomus? Kopio.
Mitä tällainen ihminen hakee kuvillaan? Ilmeisesti somepeukkuja. Saako hän muuta kuin hetkellisen endorfiiniannoksen?

Minä olen joskus tehnyt noin siksi, että olen halunnut käydä kokemassa hienon paikan. Ja kun kerran käy jossain, miksei ottaisi sitten valokuvaa. Todennäköisesti paikat, joista otetaan kuvia, ovat jotakuinkin helposti saavutettavissa. Elämän ruuhkavuosina ei aina ole valitettavasti mahdollisuutta käyttää niitä vuosia hienojen paikkojen hakemiseen.

MInä puolestani ihmettelen, miten sen voi kokea kopioinniksi tai muuten itseltä pois ottamiseksi, jos käy ottamassa kuvan samassa paikassa? Ei se sinun kuvasi siitä lakkaa olemasta. Ja taitavana kuvaajana se on kuitenkin paljon parempi, esimerkiksi myyntituotteena, kuin helppoutta hakevat räpsijän räpsäisy siinä valossa kuin sinä hetkenä sattui olemaan, joten ei niiden arvokaan alene.

Olenkin nyt päättänyt, että liikun jatkossa paikoissa, joihin muut eivät jaksa kulkea. En tiedä auttaako se mitään, mutta suojaisi edes jollakin tavalla oman sielunmaiseman halvalta kopioinnilta.

Luultavasti auttaa, mutta ei ratkaise ongelmaa kokonaan. Varmaan moni vain haluaa helpolla saavutettavia paikkoja.

Se, että valokuvauksella olisi joku syvällinen merkitys itselle on mielestäni se tärkein yksittäinen asia.

Tuo on vielä vaikeampi ymmärtää. Koet siis, että se koko maisema tai paikka tai sinun päässäsi oleva muisto menettää arvoaan, jos joku muu ottaa siitä kuvan. Miksi sitten otat kuvia ja julkaiset niitä?

[Matti_JH]

Onhan tätä hankala selittää. Tavallaan kyse on juurikin minusta eikä muista. Kun saan jonkun kuvaidean, teen siihen valmistelutyön ja lopputulos on sellainen, että se vangitsee haluamani tunnelman, on outoa nähdä se käytännössä sama kuva otettuna jonkun muun toimesta. Ja kyseessä siis 95% sama kuva.

Maisemaa ei voi omistaa, ei tietenkään. Tässä jutussa itseä kummastuttaa niin moni asia. Miksi joku haluaa kopioida jo otetun kuvan? Vrt. case Viljanen tai laajemmassa mittakaavassa taistelevat metsot.
Mikä on, ettei kuvaaja hae omaa juttuaan, omia sielunmaisemaan?