Digikuvaus on tuhoamassa valokuvan

[Shchuka]

Pahoinpa pelkään, että digikuvaus tuhoaa valokuvan.

1. Digikameroiden ja kuvankäsittelyn yleistyttyä kuvan yhteys ainutlaatuiseen tapahtumaan ja hetkeen rupesi kärsimään. Vaikka kuvia on aina manipuloitu ja väärennetty, niin kuitenkin filmiaikana kuvalla oli vahvempi totuusarvo, yhteys todellisuuteen, mikä lisäsi sen tenhoa. Viittaus todellisuuteen oli jotain, joka erotti kuvan esimerkiksi maalaustaiteesta.

Nykyään jotkut osaavat käsitellä kuvia niin taitavasti, ettei minulla ole aavistustakaan, miten montaa eri kuvaa lopulliseen teokseen on käytetty. Tällainen voidaan nähdä taiteena, mutta minä koen sen keinotekoiseksi. Fiilistelen mieluummin perinteisempien taiteenalojen kuin digitaiteen parissa. Tämä lienee kuitenkin ihan vain henkilökohtainen mieltymys. Nuoremmat kaiketi kokevat toisin.

2.Kun kameroiden ominaisuudet olivat rajatumpia ja filmi kallista, kuvaan liittyi sekä kuvaajien että katsojien tiedostama rajallisuus. Oli ikään kuin onnistuttava kerrasta sen sijaan että ampuu 300 ruutua samasta kohteesta ja tilanteesta ja rupeaa muokkaamaan jotakin niistä. Myös kuvaajalle tässä oli vinha viehätys. Kun ensin kiskoi lapin kaamoksessa kameraa ahkiossa, pystytteli kuutamoon jalustaa 27 asteen pakkasessa ja sitten onnistui kuin onnistuikin saamaan yhden hyvän kuvan, niin tuo yksi kuva lämmitti pirusti mieltä, vaikka se olisi ollut ainoa onnistuminen koko reissulla.

Mukavaa oli myös se, että kuva oli kerrasta valmis. Kun sen käsiinsä sai, niin se oli sitten siinä. Sille ei voinut tehdä enää mitään, vaan kaikki täydellistyi sinä hetkenä, kun nappia painoi.

3. Osaksi edellä mainitun vuoksi kuvista on syntynyt aivan valtava ylitarjonta. Ylenpalttinen kuvien määrä turruttaa. Kuvien kohdalle ei jaksa pysähtyä eivätkä poikkeuksellisen hyvät kuvat nouse enää joukosta esiin.

Sikäli valokuva on pitänyt asemansa, että suurin arvo on edelleen "totuuskuvilla". Kunhan laatu on edes siedettävä, niin useimpia ihmisiä kiinnostaa kuvan tapahtuma. Tapahtumaan keskittyvä tyydyttävälaatuinen kännykkäkuva on lähes kaikille mielenkiintoisempi kuin harkitumpi ja hallitumpi otos tapahtumien liepeiltä.

Videoiden määrä näyttää lisääntyvän netissä koko ajan. Videot rupeavat syömään valokuvan asemaa. Saa nähdä, mitä valokuvasta loppujen lopuksi jää jäljelle.

[olli R]

Minun täytyy ensin sanoa, että tämä viime aikoina usein kuultu valitus on suunnilleen kuin aikoinaan sivistyneistön valitus kirjoitustaidon leviämisestä kansan keskuuteen.

Kysymys kuuluu: onko hakemasi valokuvaus kadonnut vai vain hukkunut kaiken muun "turhan" alle? Etkö löydä sitä, vai etkö jaksa etsiä?

[Shchuka]

Kysymys kuuluu: onko hakemasi valokuvaus kadonnut vai vain hukkunut kaiken muun "turhan" alle? Etkö löydä sitä, vai etkö jaksa etsiä?

Ehkä sitä voisi verrata urheiluun.

Kun olin lapsi ja nuori, suurkisoissa oli valtava lataus. Koulussa TV-lähetysten tieltä siirrettiin kokeita, ja koko koulu katsoi, kun suomalainen hiihti olympialaisissa tai MM-kisoissa. Myös kaveripiirissä ja kotona arvokisat olivat tiivistymä, joka kutisti ja tihensi maailman sekä psykologisesti että sosiaalisesti yhteen pisteeseen.

Nykyään tilanne on tyystin erilainen. Huippu-urheilua tulee pelkästään ilmaiskanavilta niin paljon, ettei sillä ole enää mitään merkitystä. Vielä paljon lisää sitä saa maksukanavilta, jos vain tahtoo maksaa.

Se ei kuitenkaan enää jäsenny tai vaikuta. Ohi menee kilpailu toisensa jälkeen. Iivon hiihto on ihan kiva, mutta ei enää säväytä. Mikään ei enää tunnu oikein miltään.

Oli se jotenkin hienoa aikaa, kun kauniita luontokuvia nähdäkseen täytyi mennä kirjastoon tai ostaa kallis kirja. Niitä katsoi ihaillen, vähän ihmetellen ja hurmaantuen. Nyt kun avaa Facebookin, niin samanlaisia kuvia on vastassa vino pino, niin valtava määrä, ettei kuvilla ole tuon taivaallista arvoa. Kuvien alle kertyy muutama kommentti, se niistä. Ei niitä kukaan enää jälkeenpäin muistele, tuskin kovin moni edes kuvausryhmien jäsenistä niihin varsinaisesti keskittyy. Ne ovat vain selattavaa hälyä, pikaviihdykettä työpäivän keskelle.

[Maffer]

Samaa mieltä olen kyllä. Nykyään eletään kopioinnin aikaa. Jos ei osteta kuvamatkaa opastettuna ja kädestä pidettynä niin ainakin käydään monistamassa samat kuvat ja hyvä ettei samat presetit. Kaikista oudoin vivahde on Lightroom yms. Presettien myynti. Ei hyvää päivää. Digikameran osto pitäisi laittaa luvalliseksi ja luvan saa ainoastaan pimiökokeen päätteeksi - on valotettava ja kehitettävä kokeena filmiä niin että annetusta kohteesta saa selvää. 1v ajan määrätään lisäksi Rajala-vero 200%. Peilittömään saa luvan ainoastaan jos kykenee perustelemaan miksi peilikameralla ei saa kuvaa. Maapallon resursseja tuhlataan liikaa puolen vuoden välein uusittaviin mallistoihin.

[AnHa]

Kun ensin kiskoi lapin kaamoksessa kameraa ahkiossa, pystytteli kuutamoon jalustaa 27 asteen pakkasessa ja sitten onnistui kuin onnistuikin saamaan yhden hyvän kuvan, niin tuo yksi kuva lämmitti pirusti mieltä, vaikka se olisi ollut ainoa onnistuminen koko reissulla.

Onko valokuvan tehtävä lämmittää kuvaajan mieltä?

Ihan noin muuten eivät ne lainalaisuudet ole muuttuneet vaikkapa Lapin kaamoksessa.

[jaava]

Ahditus on nykyihmisen ongelma. Pääseekö siitä eroon? Miten olisi elämän merkityksellisyyden lisääminen?
Logoterapian kehittäjän Viktor Franklinin mukaan lisääntynyt ahdistus johtuu siitä, että moni ei kykene näkemään elämäänsä merkityksellisenä.

Satuin lukemaan kirjaesittelyn, joka pureutuu aiheeseen hyvin.
Tämä tuleekin olemaan seuraava kirjaostokseni:

Emily Esfahani Smith:n kirja:
The Power of Meaning: Crafting a Life that Matters, suomennettu nimellä Merkityksellisyyden voima.
Esittely: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005 ... ml?ref=rss

Onnellisuuden ja merkityksellisyyden välinen ero: Onni ei ole elämän päämäärä vaan hyvän elämän sivutuote.
Lasten saanti osoittaa onnellisuuden ja merkityksellisyyden eron, sillä se voi vähentää onnellisuutta, mutta lisää merkityksellisyyden tunnetta.

Esfahani Smith jakoi merkityksellisyyttä luovat asiat viiteen pilariin:
yhteenkuuluvuus, tarkoitus, tarinankerronta, itsensä ylittäminen ja kasvu.

• (Elämän) tarkoitus voi olla taiteilijan kutsumus tai arkisemmin mielekkyyden löytäminen siitä, mitä tekee. Tärkeää on, että päämäärä palvelee muitakin kuin itseä.
• Tarinankerronta taas tarkoittaa sitä, miten ihminen tekee elämästään mielekkään pukemalla sen sanoiksi. Tai kuviksi.

Esfahani Smith sanoo:

Terve merkityksellisyys määrittelee itsensä yhteisen ihmisyyden, mutta myrkyllinen merkityksellisyys yhteisen vihollisen kautta

[zone6]

2.Kun kameroiden ominaisuudet olivat rajatumpia ja filmi kallista, kuvaan liittyi sekä kuvaajien että katsojien tiedostama rajallisuus. Oli ikään kuin onnistuttava kerrasta sen sijaan että ampuu 300 ruutua samasta kohteesta ja tilanteesta ja rupeaa muokkaamaan jotakin niistä. Myös kuvaajalle tässä oli vinha viehätys. Kun ensin kiskoi lapin kaamoksessa kameraa ahkiossa, pystytteli kuutamoon jalustaa 27 asteen pakkasessa ja sitten onnistui kuin onnistuikin saamaan yhden hyvän kuvan, niin tuo yksi kuva lämmitti pirusti mieltä, vaikka se olisi ollut ainoa onnistuminen koko reissulla.

Mukavaa oli myös se, että kuva oli kerrasta valmis. Kun sen käsiinsä sai, niin se oli sitten siinä. Sille ei voinut tehdä enää mitään, vaan kaikki täydellistyi sinä hetkenä, kun nappia painoi.

Vain luontokuvaajien ja näppääjien kuvat olivat kerrasta valmiita. Muilla oli työläs vedoksen hiominen edessä.

Kyllä jo mustavalkoiseen maisemakuvaankin uppoaa aikaa ja vaivaa kun sen hyvin tekee. Eikä se välttämättä heijasta todellisuuttakaan niin täydellisesti, vaikkei mitään elementtejä varsinaisesti poisteta tai lisätä.
Vastaa sellaista reilua Lightroom -käsittelyä.

Filmin kanssa olen saanut pahimmat traumat juuri siitä, että en ole ottanut tarpeeksi varmistusruutuja tai sitten olen ottanut, mutta ne ovat menneet pilalle samalla kertaa muiden ruutujen kanssa (esim. lentokentän säteilytyksellä).

Olen vain tyytyväinen siihen, että digillä saa paljon todennäköisemmin sen kuvan sieltä maastosta ainakin kotiin saakka ehjänä aihiona.

Silloinkin kun kuvaan filmille, otan varmuuden vuoksi samat ruudut digillekin.

[Pimpernel]

Ei digikuvaus ole tuhoamassa mitään. Eikä filmikuvaus. Valokuvaajat ovat tuhoamassa valokuvan, olisi korrekti otsikko, jos se olisi totta.

Mukavaa oli myös se, että kuva oli kerrasta valmis. Kun sen käsiinsä sai, niin se oli sitten siinä. Sille ei voinut tehdä enää mitään, vaan kaikki täydellistyi sinä hetkenä, kun nappia painoi.

Eikö pimiössä ole nyt tehty kutakuinkin samat asiat kuin photosohopissa. Leikellään toisella tapaa valotettuja "paperinukkeja" ja kontrolloidaan niillä vedoksen valotusta ynnä muuta kikkailua. On se yhtä "valmis" siellä digiperässä.

Oli ikään kuin onnistuttava kerrasta sen sijaan että ampuu 300 ruutua samasta kohteesta

Katukuvauksessa olen huomannut, ettei määrällä tee mitään. Kun ratkaiseva hetki on mennyt niin se on mennyt, siinä ei auta vaikka ampuisi 500 kuvaa sarjalla.

On myös mielenkiintoista nähdä mitä voimme oppia valokuvista/valokuvalta, jahka keksimme tavan prosessoida/käyttää kaiken sen informaation mitä ihmiskunta tallentaa valokuviin päivittäin. Maailma on täynnä kuvia, etkä ehtisi katsomaan edes päivän kuvia läpi elämäsi aikana vaikka kuinka yrittäisit. On hurjaa kuvitella minkälaista projektia olisi mahdollista toteuttaa, jos olisi keino käyttää koko maailman kuvapankkia. Ehkäpä suuret kokonaisuudet ovat tulevaisuuden valokuvaamista, eikä yksittäiset valokuvat. Se tuntuisi luonnolliselta jatkumolta.

[saloma-3]

Digikuvaajat toimivat input devicenä tekoälylle, joka sitten katselee pilvestä kaikki maailman kuvat.
Ja tekee tarvittavat johtopäätökset. En tiedä nauttiiko oikein siitä.

[hkoskenv]

Pahoinpa pelkään, että digikuvaus tuhoaa valokuvan.

Pahoin pelkään, että pelkosi on aiheeton.

1. Digikameroiden ja kuvankäsittelyn yleistyttyä kuvan yhteys ainutlaatuiseen tapahtumaan ja hetkeen rupesi kärsimään. Vaikka kuvia on aina manipuloitu ja väärennetty, niin kuitenkin filmiaikana kuvalla oli vahvempi totuusarvo, yhteys todellisuuteen, mikä lisäsi sen tenhoa. Viittaus todellisuuteen oli jotain, joka erotti kuvan esimerkiksi maalaustaiteesta.

Oliko oikeasti? Kuvia on manipuloitu aina ja jos nyt puhutaan mistään vähänkin vakavammin otettavasta todistamisesta, niin se on aina vaatinut kuvaustilanteen tarkempaa dokumentointia.

2.Kun kameroiden ominaisuudet olivat rajatumpia ja filmi kallista, kuvaan liittyi sekä kuvaajien että katsojien tiedostama rajallisuus. Oli ikään kuin onnistuttava kerrasta sen sijaan että ampuu 300 ruutua samasta kohteesta ja tilanteesta ja rupeaa muokkaamaan jotakin niistä.

Se muutos on todellinen, mutta sitä on kovin vaikea nähdä minkäänlaisena tuhona, että rinnalle on tullut vaihtoehtoja. Varsinkin, kun se vanha tapa on täysin harrastettavissa, jos haluaa.

3. Osaksi edellä mainitun vuoksi kuvista on syntynyt aivan valtava ylitarjonta. Ylenpalttinen kuvien määrä turruttaa. Kuvien kohdalle ei jaksa pysähtyä eivätkä poikkeuksellisen hyvät kuvat nouse enää joukosta esiin.

Se on totta, mutta miksi se olisi tuho? Varsinkin, kun sitä haluavien on yhä edelleen täysin mahdollista käydä kirjastossa lukemassa taidevalokuvakirjoja tai fiilistellä täydellisiä kuvia itse, jos haluaa. Minusta se on vain valokuvan vahvistumista, että kaikilla on mahdollisuus ottaa ja käyttäää kuvia, ihan kuin köyhän kansan mahdollisuus saada kunnon ruokaa ja viihdettä on yhteiskunnan vahvistumista.

Sikäli valokuva on pitänyt asemansa, että suurin arvo on edelleen "totuuskuvilla". Kunhan laatu on edes siedettävä, niin useimpia ihmisiä kiinnostaa kuvan tapahtuma. Tapahtumaan keskittyvä tyydyttävälaatuinen kännykkäkuva on lähes kaikille mielenkiintoisempi kuin harkitumpi ja hallitumpi otos tapahtumien liepeiltä.

Dokumentointi on tosiaan ollut aina ja on jatkossakin luultavasti ylivoimaisesti suurin valokuvauksen osa-alue, ainakin otettujen kuvien tai käytetyn rahanmäärällä mitattuna.

Videoiden määrä näyttää lisääntyvän netissä koko ajan. Videot rupeavat syömään valokuvan asemaa. Saa nähdä, mitä valokuvasta loppujen lopuksi jää jäljelle.

Jossain määrin varmaan niin käy. Mutta se on pääsääntöissti halpaa kuraviihdettä. Videossa on se paha puoli, että sitä ei voi selailla ja tehdä sekunneissa arviota onko se hyvä vai huono ja etsiä juuri sitä kohtaa, mikä vastaa mielessä olevaan kysymykseen. Siinä suhteessa perinteinen kirja- tai pdf-tyyppinen media, jossa on kuvia ja tekstiä, on täysin ylivoimainen. Kymmeniä jos ei sata kertaa tehokkaampi ainakin. Videon hyvä puoli tuottajalle on, että sen tekeminen ei maksa mitään. Työaikaa kuluu sen verran kuinka pitkä video on, jos ei vaivaudu editoimaan, kun taas kuvien ottamisessa, käsittelyssä ja pdf:n tai nettisivun tekemisessä menee paljon enemmän.

Valokuvaus muuttuu ja digitaalitekniikka vaikuttaa siihen muutokseen. Mutta niin käy aina kaikelle. Voisin ymmärtää, että filmikuvaajat manaavat filmikuvauksen tuhoa, koska harrastajien määrä vähenee, alan firmat lakkaavat tekemästä tavaraa ja välineitä on aina vain vaikeamaa ja kalliimpaa saada. Mutta kun maailmassa myydään miljardeja kameroita ja kuvia tulee astronominen määrä, ja kaikki on kasvussa, niin valokuvauksen tuhosta puhuminen on hieman dramaattista.

[Shchuka]

Kuvia on manipuloitu aina

Ennen digiaikakautta kuvien manipulointi oli nykyiseen verrattuna olematonta. Kun kuvasin dialle, homma oli kerrasta selvä. Nykyään jo itse kuvausprosessiin kuuluu pohdinta siitä, mitä kuvalle tehdään jälkikäteen.

Se muutos on todellinen, mutta sitä on kovin vaikea nähdä minkäänlaisena tuhona

Muutos on räjäyttänyt hyvien kuvien määrän. Nykyään laadukasta materiaalia on netti täynnä. Se romahduttaa kuvan arvon.

Se on totta, mutta miksi se olisi tuho?

Koska kuvien sanoma hukkuu yleiseen hälyyn. Sama on tapahtunut kirjallisuudessa, mitä monet kirjallisuusihmiset surevat. Kirjan kaari on lyhentynyt olemattomaksi. Ne ovat enää pelkkää bisnestä, eikä niistä tule yhteistä kulttuurista omaisuutta samalla tavalla kuin silloin, kun julkaisutahti oli hidas.

Jossain määrin varmaan niin käy. Mutta se on pääsääntöissti halpaa kuraviihdettä.

Esimerkiksi tällaisia purjehduskertomuksia on Youtubessa vaikka kuinka paljon. Niitä tekevät lukemattomat suuria meriä kiertelevät. Tuotanto ei ole ammattimaista, mutta katsojamäärät voivat kohota miljooniin, jopa kymmeniin miljooniin.

Jos sama toteutetaan kuvalla ja tekstillä, niin viestiä luetaan paljon vähemmän.

https://www.youtube.com/watch?v=ukCVYHVE2QU" onclick="window.open(this.href);return false;

Jos tahtoo yrittää tehdä rahaa maailmankiertämisellä, niin nykyään se onnistuu paljon helpommin videolla kuin kuvin ja tekstein, koska liikkuva kuva äänineen yksinkertaisesti vetoaa ihmisiin enemmän.

[mjuhani]

Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Syy on pitkälti digikuvauksen helppous. Nykyään jokainen Iiro-Petteri luulee olevansa suurikin mestari, kun saa facessa sata tykkäystä väärin valotetusta iltakuvasta. Samalla peukuttajien käsitys hyvästä valokuvasta rapisee.

[mremonen]

Kuvia on manipuloitu aina

Ennen digiaikakautta kuvien manipulointi oli nykyiseen verrattuna olematonta. Kun kuvasin dialle, homma oli kerrasta selvä. Nykyään jo itse kuvausprosessiin kuuluu pohdinta siitä, mitä kuvalle tehdään jälkikäteen.

Tämä on varsin yleinen harhakäsitys. Jo pelkkä rajaus muuttaa sitä mitä haluat kertoa. Ei ole olemassa valokuvaa, joka kertoo objektiivisesti totuuden ja vain totuuden.

Se muutos on todellinen, mutta sitä on kovin vaikea nähdä minkäänlaisena tuhona

Muutos on räjäyttänyt hyvien kuvien määrän. Nykyään laadukasta materiaalia on netti täynnä. Se romahduttaa kuvan arvon.

Ei kai kuvan arvo riipu sen harvinaisuudesta? Tai tietysti määrätyllä tavalla riippuu: osa vanhoista arvostetuista kuvista on rehellisesti sanoen aika lailla kuraa nykyisillä mittareilla.

Se on totta, mutta miksi se olisi tuho?

Koska kuvien sanoma hukkuu yleiseen hälyyn. Sama on tapahtunut kirjallisuudessa, mitä monet kirjallisuusihmiset surevat. Kirjan kaari on lyhentynyt olemattomaksi. Ne ovat enää pelkkää bisnestä, eikä niistä tule yhteistä kulttuurista omaisuutta samalla tavalla kuin silloin, kun julkaisutahti oli hidas.

Mikä mielestäsi olisi ratkaisu asiaan? Rajata kuvaaminen vain harvoille ja valituille?

Jossain määrin varmaan niin käy. Mutta se on pääsääntöissti halpaa kuraviihdettä.

Esimerkiksi tällaisia purjehduskertomuksia on Youtubessa vaikka kuinka paljon. Niitä tekevät lukemattomat suuria meriä kiertelevät. Tuotanto ei ole ammattimaista, mutta katsojamäärät voivat kohota miljooniin, jopa kymmeniin miljooniin.

Jos sama toteutetaan kuvalla ja tekstillä, niin viestiä luetaan paljon vähemmän.

https://www.youtube.com/watch?v=ukCVYHVE2QU" onclick="window.open(this.href);return false;

Jos tahtoo yrittää tehdä rahaa maailmankiertämisellä, niin nykyään se onnistuu paljon helpommin videolla kuin kuvin ja tekstein, koska liikkuva kuva äänineen yksinkertaisesti vetoaa ihmisiin enemmän.

Ja ongelma on?

---
Käsittääkseni homma alkoi menemään pieleen jo siinä vaiheessa kun (munkki)latinasta siirryttiin kansallisiin kieliin. Olisi pysytty latinankielessä, niin kansa olisi pysynyt sivistymättömänä, eikä tämänpäiviäisiä ongelmiakaan olisi.

Kyllä, valokuva on arkipäiväistynyt, mutta mitä sitten. Sama on tapahtunut kaiken muunkin osalta. Ennen (vanhaan hyvään aikaan) Kotkassa oli kolme elokuvan ensi-iltaa vuodessa ja kun Tarzan-filmi alkoi (MGM:n leijona), niin katsomossa taputettiin. Musiikkia äänitettiin mikrofonilla telkkarista Sysksyn Sävelen aikana ja sitä nauhaa kuunneltiin sitten koko vuosi. Eikä haitannut, vaikka taustalla äiti tiskasi ja se astioiden kolina oli sitten osana kokonaistaiteellista elämystä. Radiostakin olisi voinut äänittää, jos sieltä olisi tullut muutakin kuin Iltatuulen viesti. Jaa-nii, tulihan sieltä viikossa tunnin verran Nuorten Sävellahjaa. "Terveisiä Köyliöön mummille ja papalle. Ja Livestuoreelle nöpö-kissalle".

Oi noita aikoja. Ei palaa aika entinen...

[mremonen]

Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Syy on pitkälti digikuvauksen helppous. Nykyään jokainen Iiro-Petteri luulee olevansa suurikin mestari, kun saa facessa sata tykkäystä väärin valotetusta iltakuvasta. Samalla peukuttajien käsitys hyvästä valokuvasta rapisee.

Viitaten edelliseen viestiini: ja ongelma on?

Enemmän olen huolissani metsien katoamisesta ja luonnon köyhtymisestä.

[hkoskenv]

Ennen digiaikakautta kuvien manipulointi oli nykyiseen verrattuna olematonta. Kun kuvasin dialle, homma oli kerrasta selvä. Nykyään jo itse kuvausprosessiin kuuluu pohdinta siitä, mitä kuvalle tehdään jälkikäteen.

Miksi se "tuhoaa" valokuvan? Ymmärtäisin henkilökohtaisen ongelman, jos se olisi jotenkin mahdotonta käyttää kuvia suoraan kamerasta, mutta kun niin voi halutessaan kuka vain tehdä.

Muutos on räjäyttänyt hyvien kuvien määrän. Nykyään laadukasta materiaalia on netti täynnä. Se romahduttaa kuvan arvon.

Se arkipäiväistää kuvan, mutta ei se minusta kadota mitään oikeasti arvokasta. Päinvastoin, se vain vahvistaa valokuvausta ja lisää sen käyttömahdollisuuksia. Kenties se on henkilökohtainen ongelma jollekin, joka arvotaa juhlallisuutta, mutta onko se sitten nykyään mahdotonta kuvata juhlallisesti tai tehdä kuvista hienoja nahkakantiisa kirjoja ja tutkailla niitä kirjaston saleissa.

Koska kuvien sanoma hukkuu yleiseen hälyyn. Sama on tapahtunut kirjallisuudessa, mitä monet kirjallisuusihmiset surevat. Kirjan kaari on lyhentynyt olemattomaksi. Ne ovat enää pelkkää bisnestä, eikä niistä tule yhteistä kulttuurista omaisuutta samalla tavalla kuin silloin, kun julkaisutahti oli hidas.

Kirjallisuus on muuttunut ja valokuvaus on muuttunut, mutta sen kutsuminen tuhoksi on minusta edelleen hyvin ylimielistä, vaikka muutos olisikin ollut toiseen suuntaan kuin omat harrastusintressit. Tuho on jotain sellaista, että suosio laskee, harrastajat vanhenevat, nuoria ei kiinnosta ja alaan liittyvä liiketoiminta näivettyy, kunnes homma painuu marginaaliin. Mitään sellaista ei ole nähtävissä sen enempää valokuvauksen kuin kirjallisuuden alalla.

Esimerkiksi tällaisia purjehduskertomuksia on Youtubessa vaikka kuinka paljon. Niitä tekevät lukemattomat suuria meriä kiertelevät. Tuotanto ei ole ammattimaista, mutta katsojamäärät voivat kohota miljooniin, jopa kymmeniin miljooniin.

Jos sama toteutetaan kuvalla ja tekstillä, niin viestiä luetaan paljon vähemmän.

OK. MInä ajattelin enemmän jotain ohje- ja opetusvideoita, koska etsin sellaisia enemmän ja ne ärsyttävät verrattuna pdf:ään. Viihteellisessä tuotannossa video on varmasti parempi formaatti.

Mutta miksi ne miljoona purjehdusvideota ovat ongelma? Ei kai niitä ole pakko katsoa, jos tuntuu että se on itseään toistavaa sontaa. Ei se videkuvausta tuhoa, että joku jättää jonkunvideon katsomatta tai valokuvausta, jos joku jättää jonkun kuvan katsomatta.

[hkoskenv]

Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Syy on pitkälti digikuvauksen helppous. Nykyään jokainen Iiro-Petteri luulee olevansa suurikin mestari, kun saa facessa sata tykkäystä väärin valotetusta iltakuvasta. Samalla peukuttajien käsitys hyvästä valokuvasta rapisee.

Millä mekanismilla se johtaa siihen, että valokuvaus tuhoutuu? Jossain vaiheessa kaikki sanovat yhteen ääneen, että "ei tätä *** enää kestä" ja paiskaavat kamerat seinään ja formatoivat kovalevynsä?

Enemmän tämä valitus vaikuttaa katkeruudelta sitä vastaan, että valokuvaus ei ole enää vain harras ja juhlallinen taidemuoto tai tieteellis-teknistä dokumentointia. Muiden tyylien olemassaolo ja suosio koetaan jonkinlaiseksi uhaksi omaa harrastusta vastaan.

[mremonen]

OK. MInä ajattelin enemmän jotain ohje- ja opetusvideoita, koska etsin sellaisia enemmän ja ne ärsyttävät verrattuna pdf:ään. Viihteellisessä tuotannossa video on varmasti parempi formaatti.

Tämä. Mikään ei raivostuta niin, kuin jos etsii jotain ohjetta - kuten vaikka fillarin iskarin huolto - niin siinä joku tekopirteä partanaama kiekuu jotain joutavaa itsetehostusta pimputuksen säestyksellä ensimmäiset kymmenen minuuttia. Kun samassa ajassa olisin jo lukenut kirjallisen ohjeen. Jossa olisi vielä erittäin helppo palata tai pysähtyä siihen kohtaan, mikä tuntuu relevantilta kulloisellakin hetkellä.

---
Ja tosiaan kuten kirjoitit (palatakseni itse aiheeseen): mikään tai kukaan ei estä kuvaamasta digillä "kuin dialle". Ei katso takatöllöstä, eikä kuvaa kuin 36 kuvaa. Vetää jiipegginä, eikä käsittele kuvia. Se on siinä. Aika lailla itsestä kiinni, miten tätä haluaa harrastaa. Jos tuo ei tunnu luonnistuvan, hankkii sen filkkavehkeen ja jatkaa onnellisena olemista.

[rolsen]

Enemmän tämä valitus vaikuttaa katkeruudelta sitä vastaan, että valokuvaus ei ole enää vain harras ja juhlallinen taidemuoto tai tieteellis-teknistä dokumentointia. Muiden tyylien olemassaolo ja suosio koetaan jonkinlaiseksi uhaksi omaa harrastusta vastaan.

Tämä. Oli tuossa edellä muitakin hyviä pointteja, mutta tämä tiivistäköön ne. Se on eliitiltä pois jos janipetteri saa tyydytystä väärin kuvatuista kuvistaan.

Onhan se katastrofi perhonsidonnassakin kun tavallinen rahvas pystyy nykyään sitomaan itse perhonsa ja nauttimaan hienosta harrastuksesta. Onneksi heidänkin ilonsa voi pilata ylevällä vähättelyllä.

[ttuplai]

Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Syy on pitkälti digikuvauksen helppous. Nykyään jokainen Iiro-Petteri luulee olevansa suurikin mestari, kun saa facessa sata tykkäystä väärin valotetusta iltakuvasta. Samalla peukuttajien käsitys hyvästä valokuvasta rapisee.

Millä mekanismilla se johtaa siihen, että valokuvaus tuhoutuu? Jossain vaiheessa kaikki sanovat yhteen ääneen, että "ei tätä *** enää kestä" ja paiskaavat kamerat seinään ja formatoivat kovalevynsä?

Enemmän tämä valitus vaikuttaa katkeruudelta sitä vastaan, että valokuvaus ei ole enää vain harras ja juhlallinen taidemuoto tai tieteellis-teknistä dokumentointia. Muiden tyylien olemassaolo ja suosio koetaan jonkinlaiseksi uhaksi omaa harrastusta vastaan.

Päivän porttiteoria - tykkäämällä somessa väärin valotetusta kuvasta tuhoat valokuvauksen. Ja jos tykkää huonoista kommenteista tuhoaa kirjallisuuden - mahdollisesti myös tieteen. On toi valokuvaus aika ohkaisen langan varaan rakennettu - pitää olla varovainen, kun kosketusnäytöllä skrollaa - pieni vikaliike ja armageddon, ragnarok + pari muuta vyöryy niskaan. Kim Kardashianin perseestä pitäs antaa jo yleisvaroitus - valokuvauksen lisäksi se tuhoaa pieniperseisten naisten seksin.

Populismista on tullut nykyaikainen ase, jolla omasta ja äidin mielestä eliittiin kuuluva pyrkii tekemään pesäeroa rahvaaseen - toki taustalla on vahva kristillinen perinne jossa Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen - no elukat ovat vieneet suurimman osan ja loput vie tekoäly - on siinä pienen ihmisen vaikea rakentaa ainutlaatuista yksilöllistä identiteettiä. Ehkä sen ohkaisen langan varassa onkin muu kuin valokuvaus.

[Shchuka]

Enemmän tämä valitus vaikuttaa katkeruudelta sitä vastaan, että valokuvaus ei ole enää vain harras ja juhlallinen taidemuoto tai tieteellis-teknistä dokumentointia. Muiden tyylien olemassaolo ja suosio koetaan jonkinlaiseksi uhaksi omaa harrastusta vastaan.

Tämä. Oli tuossa edellä muitakin hyviä pointteja, mutta tämä tiivistäköön ne. Se on eliitiltä pois jos janipetteri saa tyydytystä väärin kuvatuista kuvistaan.

Minä kuitenkin kirjoitin, että netti on täynnä erinomaisia kuvia. Miten se kertoo katkeruudesta?

Kun kirjanmerkeissä on 15 kuvasivustoa, joille ilmestyy jatkuvana virtana toinen toistaan hienompia kuvia, niin väistämättä käy niin, että kuvista tulee vain kohinaa. Oikein mikään kuva ei enää pysäytä.

Kun Vuoden Luontokuva julkistetaan, niin kuvat tulee katsottua läpi ja niistä voi tulla ihan kiva olo, mutta ei niihin enää palaa. Ne ovat kertakäyttöviihdettä muun kertakäyttöviihteen joukossa.