Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

Onko tällainen ketju jossain?

Hiuu kirjoitti:Onko tällainen ketju jossain?

En tiedä vaikka olisikin, mutta en ole huomannut ainakaan vähään aikaan.

Erittäin hyvä kysymys kuitenkin ;-)

Ihmisillä on varmaan tuhansia eri syitä valokuvata. Ja jos kännykkä some-räpsyt otetaan mukaan kuvioon, niin voisi myös kysyä miksi miljardit ihmiset ottavat päivittäin valokuvia itsestään tai tilanteesta johon oma nokka nyt näyttää randomisti näyttävän...

Itse kiinnostuin aikoinaan valokuvauksesta jo filmiaikana. Sain isältäni vanhan Minoltan 101 filmijärkkärin, tosin olin ottanut valokuvia joillakin filmipokkareilla sitä ennenkin. Mutta se oli enemmänkin ihan räiskimistä niillä pokkareilla.

Oma vaarini ja vaarin isä olivat harrastaneet valokuvausta aika paljonkin, varsinkin vaarini isä. Häneltä perin paljon vanhoja negatiiveja jotka ajoittuvat jonnekin 1930-1960 luvuille. Ne ovat olleet todellinen aarreaitta minulle, ja varmasti osaltaan lisänneet motivaatiotani valokuvaukseen.
Vanhat valokuvat vie minut pieneen seikkailuun menneeseen aikaan, niistä näkee mikä joskus on ollut toisin ja mikä toisaalta on ollut hyvin samanlaista kuin nykyään vaikka puitteet ovat toisenlaisia.

Valokuvausharrastukseni on elänyt omanlaisia kausiaan. Joskus mielenkiinto on ollut enemmänkin tekniikassa, siis kameratekniikassa yms. Joskus makrokuvauksessa, joskus taas telekuvauksessa.
Valokuvaus on siitä hieno harrastus, että haasteet eivät tunnu loppuvan!
Vaikka olisi kuinka kehittynyt valokuvaushommissa, niin tuntuu, että aina voisi tehdä asian paremmin.

Nykyään suurin haaste minulle on ehkä kuvankäsittely, joka digitalisoitumisen mukana on tuonut sekin paljon uusia haasteita, ja sitäkin voisi tehdä aina vain paremmin :)

...Yritän silti yhä keksiä vastausta siihen, että "miksi valokuvaan"...En tämän ketjun takia, vaan ihan muutenkin. Olen kehitellyt itselleni syitä siihen:

- on kiva liikkua luonnossa kameran kanssa
- teknisesti hyvän valokuvan ottaminen vaatii skarppaamista, se on siis loistavaa aivojumppaa myös, täytyy ottaa monta asiaa huomioon
- joskus tuttavat haluvat, että otan heidän juhlistaan tai heistä hyviä valokuvia-> tunnen tekeväni siis jotain hyödyllistä joka tuottaa muille iloa!
- Somessa on joskus kiva saada huomiota onnistuneella valokuvalla ;-)

- Perhekuvilla on aina arvoa. Näin uskon. Varsinkin jos ne ovat jotakin vähän muuta kuin pelkkää someräpsyn tasoa.

- Lisäksi yksi "suuri" kunnianhimoisempi tavoitteeni on ikuistaa valokuviin tätä hetkeä jossa nyt elämme. Niin, että valokuvista välittyisi jotakin huomionarvoista ajastamme. En haluaisi mitään tekotaiteellista katukuvaa niinkään, tai turhan yksiulotteisia dokumentaarisia valokuvia, mutta sellaisia josta huokuisi eletty elämä luonnollisella tavalla...Toki aiheita tälläisiin valokuviin voi ottaa muustakin kuin ihmisen elämästä. Esimerkiksi siitä miten ympäristömme muuttuu. Luontokin.

Tälläisiä ajatuksia näin äkkiseltään.

Kivaa ja kulkee muiden harrastuksien rinnalla. Saa onnistumisen tunteita ja löytää aina uusia haasteita, eli ei ehdi kyllästymään.

Meilläkin iskä kuvasi perinteisesti (ja kuvaa edelleen, tosin on siirtynyt nyt reilut kasikymppisenä digiaikaan :) ) Yhteen huoneeseen ei aina saanut mennä, kun oli pimennetty pahvein ja teipein ikkuna. Iskä siellä haisulitkujensa kanssa. Testaili erilaisia juttujaan. Kiva kun musta on paljon mustavalkovalokuvia lapsena. Ja esim. iskän kotistudiossa olen kuvattavana, mutta inhosin pinniä, jonka äiti laittoi, en olisi halunnut poseerata, on hauska nähdä elävää elämää, miten lopullisten, jo iloisten kuvien lisänä, on ne kulissien takaisetkin kuvat, ilme vakavana, katson ohi, yksittäinen kyynel poskella kimallellen. Itte olen ainoastaan kerran kehittänyt mustavalkokuvia, ja niistä yksi hyvin tärkeä kuva onkin jopa kehyksissä.

Tuolla toisessa ketjussa jokin nimimerkki, jota en nyt muista, Muffin tms. sai mut miettimään miksi kuvaan. Että onko valokuvaus mulle vaikkapa jonkinlainen yritys kontrolloida aikaa, saada pitkään odotettu hetki suljettua vankilaan, nauttimatta siitä hetkestä. Hui mistä noin nega ajatus edes kumpusi. Mutta ei se niin mulle onneksi ole.

Muiden kuvausjutuista... esim. kevätsiivousta tehdessäni pari päivää sitten löysin mieheni äidin miesystävän netissä teetättämän kansiin painetun pikkuruisen valokuvaliuskan visiitiltämme. Hänellä on tapana ostaa uusimmat mieslelut hintaa katsomatta. Kuvaamisen laatu, no, miten sen kauniisti sanoisi. Mutta ne kuvat mun lapsen ohitarkennetuista kasvoista, se sumuinen nauru, se miten on koettu tärkeäksi olla siinä, kuvata hetki, teetättää kuvaliuska ja antaa se meille, lahjana. Koska sitä se on. Olipa miten elektroninen lelu tai valtavirrasta erottuva kuvaaja. Ihania kuvia ja kylläpä lämmitti mieltä ja nauratti katsoa värikkäitä ja vauhtiviivaisia taaperokuvia. Vedet silmissä naurettiin lapsen kanssa ja muisteltiin hömelöintiä.

Lapsestakin on varmaan kiva nähdä ehkä se kaikkein tärkein vaihe elämästään, jota itte ei muistaisi. Ja tässä taas ympyrä sulkeutuu ja palaan kirjoituksen alkuun.

Ensimmäisen filmikamerani sain 1978 ja se on edelleen tallessa.
Valokuvauksen aloitin tarkoituksena tallentaaa itselle muistoiksi (ja miksei näyttämään muillekin) niitä tapahtumia joita luonnossa kohtasi. Varsinkin alkuaikoina tuli vastaan se ettei kuva vastannut todellisuutta...

Nykyisin jatkan alkuperäisellä teemalla, lisäksi on tullut hieman taiteellisempi suunta ja kuvatoimistoihin sopiva kuvamateriaali.

Jälkikäteen katsottuna harmittaa etten dokumentoinut tiettyjä asioita, 40 vuodessa maailma on paljon muuttunut eikä kuvadokumentaatiota ole aikakausilta riittävästi.

Jos tästä eteenpäin pitäisi arvata niin taiteellisempi suunta ehkä lisääntyy, luontokuvaus vaativammassa muodossa iän myötä vähenee ja kuvatoimistopuoli pysyy ennallaan. Se kuitenkin tuottaa Adobe vuosimaksut ja pienen kalustohankinnan.

Valokuvaan, koska tykkään valokuvata. Se on myös eräänlaista terapiaa, mutta samalla myös kehittää silmää työtä varten. Harrastuksissa kun sitä on varaa epäonnistua.

nsamppa tuossa edellä kiteytti muutamaan sanaan melko pitkälti omat ajatukseni sillä erolla etten työn suhteen tee mitään kuvaukseen liittyvää.
Terapiaa ja monesti sanon myös että jonkinlaista stressin ja ehkä syvällä piilevän masennuksen poistoa tietyssä mielessä. Kalusto ja harraste kait jonkinlainen vaaka työn ja vapaa-ajan välillä. Vaaka otetaan käyttöön kun siltä tuntuu. :)
Harraste jatkunut jo nelisenkymmentä vuotta.

Miksi kuvaan...
Isäni kuvasi filmiaikana ennen digivehkeitä ja sain itsekkin lapsena kuvailla filmille..
Aika paljon kuvailin kännyköillä teinivuosina, mutta innostuksen iskiessä ostin ensimmäisen järkkärini..
Ehkä suurimmilta osin innostukseeni vaikutti mielenkiinto tekniikkaan yms elektroniikkahärpäkkeisiin..
Ennen kuvausta harrastelin hifiä, autossa ja kotona..
Myös luonnossa liikkuminen on aina ollut lähellä sydäntäni ja stressinpurkukeino tietämättäni..
Kuvausharrastuksen kasvaessa, näkemykseni luonnosta ja sen erilailla näkemisen taito on kehittynyt, ja mielihalu tallentaa nuo omanmieleiset näkymät, on saanut kuvaamis intoni ja intohimoni kasvamaan..
Nykyään kuvaaminen on rentouttava harrastus ja pakenemista arjesta ja oravanpyörästä..

...

Hyvä kysymys.

Valokuva on loistava tarinankerrontamedia.

Kai se on jonkinlaista kokemusten dokumentointia ja keräämistä muistinvaraisuutta paremmin. Tuota olen joskus miettinyt, että onko mielekästä latistaa kokemuksia keskittymällä niiden kuvaamiseen. Mutta toisaalta sitä pystyy jostain syystä motivoimaan itsensä paremmin kuvaamaan kuin katselemaan. Jotenkin se kokemus on parempi ja todempi, kun siitä on joku dokumentti ja tiedot koska on tapahtunut, mitä ja missä.

Tarvitaanko siihen sitten vähän käytetyn perheauton hintaisia kilokaupalla painavia välineitä, on seuraava kysymys. Ei kai siihen tarvita, mutta se vain on hauskempaa leikkiä isoilla ja kalliilla leluilla. Kallista kameraa viitsii ulkoiluttaa enemmän kuin halpaa, vaikka kuvissa ei olisi mitään merkittävää eroa. Varmaan joku pieni kroppikamera tai jopa m43 jollain kinovastaavalla 28-300 mm turistizoomilla olisi järkevästi ajatellen paras väline minun kuvaamisiin. Toiseksi joku 85/1.8 vastaava bokehkikkailuihin. Mutta järki on parempi pitää visusti poissa harrastustoiminnasta, senhän sanoo järkikin.

Lähinnä tyhmyyttäni.

jari siren kirjoitti:Lähinnä tyhmyyttäni.

No mikä ihme on fiksumpaa?

Kuvaan milloin mistäkin syystä, se on mukavaa ajanvietettä.

Sitten kun kameroihin ja kuvaamiseen ei liity enään (omia) intohimoja, niin lopetan kuvaamisen. Niin se on mennyt muidenkin harrastusten kanssa.

Mistä sitten intohimot syntyy ja mikä ne sammuttaa.

Koska se on hauskaa.

Itse alotin joskus filmipokkareilla räiskimisen, jossain vaiheessa kiinnostus syveni siihen että piti mennä ammattikouluun opiskelemaan media-alaa , koulussa sattui olemaan vahva panostus valo- ja videokuvaamiseen mikä lisäsi sitten innostusta kun pääsi järkkäreiden maailmaan, Fujin Velvia on vieläkin aina silloin tällöin mielessä..tuli otettua diaa, mustavalkoista ja taisi koululla olla jokunen D100 digi nikoni ellen väärin muista. Omat mustavalkofilmit kehitettiin itse ja sepäs vasta hauskaa olikin.
Perintönä sain käyttöön Canon FTB rungon ja siihen 35mm , 50mm, ja 100mm putket.
Digiaikaan siirryttiin hiljalleen silloin ja muistaakseni eka digipokkari oli Sonyn Cybershotti huimalla 2mb kennolla... voi sitä iloa kun kuvat oli heti saatavilla...siitä se sitten tarrautui elämään ja harrastus on kulkenut mukana siitä lähtien kohta 15v joskus tulee kuvattua enemmän ja joskus vähemmän.

Itse kuvaamisen koen jopa tietynlaiseksi terapiaksi, saat olla yksin omissa oloissasi ja miettiä mitä kuvata ja mistä ja millä. Hienointa mielestäni on kun löydät jostain tuikitavallisesta asiasta täysin uuden kulman joka tuo esiin asian eri valossa ( hehe ).

Sieltä sitä velviaa saa: https://www.macodirect.de/en/film/color ... ures?c=612" onclick="window.open(this.href);return false;

Eikun kuvaamaan.

Maffer kirjoitti:Sieltä sitä velviaa saa: https://www.macodirect.de/en/film/color ... ures?c=612" onclick="window.open(this.href);return false;

Eikun kuvaamaan.

Wau, pakko tilata muutama rulla, vaikka juuri päivitin vanhan canonin uuteen Fuji X-T30:seen.

Siittä se lähtee. Seuraavaksi 4x5" field kassiin ja Fuji myyntiin ;D

Valokuvaamisen syytä miettii oikeastaan lähes joka vuosi. Varsinkin silloin kun onnistuu tai epäonnistuu. Ja pikku hiljaa kuvaamisharrastus on myös keskittynyt sellaisiin osa-alueisiin, mitä juuri haluaa tehdä.

Luulen, että aluksi aloin kuvata, koska en osannut piirtää sitä mitä halusin. Sitä ajatteli, että on helpompi ottaa kohteesta vain valokuva ja esittää se sitten. Kannattaa huomata, että olen siis aloittanut digikameroilla ja oikeastaan alkuongelma oli saada web-sivulle kuvamateriaalia.

Osoittautui, ettei se kuvan ottaminen ollut välttämättä sen helpompi tapa. Joko kameratekniikka tai oma osaaminen oli rajoitteena - suunnilleen vuorotellen jompikumpi. Asiasta tuli enemmänkin haaste, ja opetteleminen oli mukavaa.

Ehkäpä viimeiset kymmenen vuotta olen oikeastaan palannut alkuperäiseen ongelmaan. Haluan muuttaa päässäni näkemäni kuvan (todellisen tai suunnitellun) valokuvaksi. Kuvaavaa on myös se, että olen yrittänyt opetella sitä piirtämistäkin erilaisten kurssien avulla. Ja tämä koskee myös paljon tekemääni katukuvausta. Näet jonkun tilanteen ja sinulla on muutama millisekunti aikaa saada se talteen. Kyse ei ole kuitenkaan teknisestä tasosta tai teknisestä osaamisesta vaan kaikesta siitä, mitä tapahtuu pään sisällä, ennakoimisesta, kohteen tuntemisesta ja vaistomaisesta kameran käytöstä.

Lisäksi aina vaan enemmän kiinnostaa sellaiset kuvat, joita ei näe todellisuudessa. Kuvan "tekeminen" on kiehtovaa, olipa siinä mitä tahansa välineitä käytössä. Kamera on vain yksi väline, joskin se usein vaaditaan, jotta voisi puhua edes jotenkin "valokuvasta". Ja tässäkin näkyy haluni voida "piirtää" kameralla.