Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

Kun katselee Google-kartan kuvia köyhiltä tai harvaan asutuilta alueilta, joilla kamera-auto ei ole käynyt, niin usein ne esittävät jotain tunnustettua kohdetta kuten patsasta, keskusaukiota tai vastaavaa. Joukossa on myös satunnaisesti "taidepläjäyksiä", otoksia, joihin on haluttu erilainen näkökulma. Etualan täyttää alaviistosta kuvattu keltainen taksi, jonka takana on... no, jotain.

Äärialueita selaileva lienee kuitenkin vain harvoin kiinnostunut patsaasta tai 30-metrisestä luonnonkivistä rakennetusta tornista. Torni kuin torni. Sen sijaan häntä kiinnostaa, miltä maa näyttää, millaisia ihmiset ovat, miten maassa eletään.

Saman huomasin, kun katselin kotipaikkakunnaltani otettuja vanhoja valokuvia ja ilmavalokuvia. Eipä jaksanut onnistunut valotus tai ohimenevä hauras hetki kiinnostaa, jos kuvassa ei ollut mitään perusuteliaisuuteen takertuvaa. Tahdoin nähdä, miltä ennen on näyttänyt, miten ihmiset ovat pukeutuneet, olivatko lapsuudestani tutut polut olemassa jo kuvausaikaan.

Saattoi olla Jore Puusa, joka yhdessä monista puuskistaan tokaisi, että opiskelijoiden umpikännissä kännykällä bileissä räpsimät kuvat sisältävät enemmän elämää kuin tunnustettujen valokuvaajien otokset.

Minusta tuossa havainnossa on viisautta. Kuva, joka ei tavoita todellisuutta, harvemmin jaksaa kiinnostaa ihmisiä. Valokuvaaja voi tarkastella sitä teknisesti tai sommitelmallisesti, mutta tavallisen ihmisen inhimillistä kokemusta vieroksuva kuva ei kosketa.

Muistaakseni juuri tällä foorumilla joku valitti siitä, että lehti ei tahtonut ostaa kuvia tulipalosta, koska kuvissa ei näkynyt liekkejä. En minäkään toimittajana hyväksyisi lehteen tunnelmallisia kuvia sinisistä valoista, vaikka niissä olisi vahva taiteellinen vaikutelma ja tunnelma. Uutiskuvassa täytyy näkyä uutisen ydin. Tulipalossa täytyy näkyä palava rakennus, juuri se rakennus, josta uutisessa kirjoitetaan.

Huonojen lehtikuvien ketjuissa on kuvia, jotka ovat huonoja, mutta jotka omasta mielestäni kelpaavat vallan hyvin lehtiin siksi, että ne vahvistavat tekstin kertoman. Parempi huono kuva aiheesta kuin hyvä kuva aiheen vierestä.

Toivon, että nyt kun kuvaaminen on lähes ilmaista, ihmiset jaksavat ottaa kuvia tavallisista arkisista asioista ja myös säilöä ne jotenkin järjestelmällisesti. Parikymppisen opiskelijan kännykkäkuva saattaa kiinnostaa monia 50 vuoden päästä, kunhan kuvasta vain selviää, milloin se on otettu, missä se on otettu ja ketä kuvassa on.

Ennustan, että vuosien myötä kuvien taiteellinen arvo laskee ja dokumentaarinen arvo nousee. Siksi kuvat kannattaisi varustaa teksteillä.

Ompas hyvä ja asiallinen kirjoitus. Tästä on helppo olla samaa mieltä.

Tokihan ihmisten orientaatio kuvausharrastuksessa määräytyy monen muunkin syyn aiheuttamana. Pojilla se on usein kiinnostus tekniikkaan ja monet tytöt ihailevat kuvien taiteellista painotusta. Monesti olen miettinyt luontokuvaajan innoituksen syytä - eihän niissä kuvissa ole yleensä ihmisiä tai ihmisen käden jälkeä.

Aika harva liputtaa ajan hengen taltioinnin olevan pääsuuntauksensa.

Shchuka kirjoitti:Äärialueita selaileva lienee kuitenkin vain harvoin kiinnostunut patsaasta tai 30-metrisestä luonnonkivistä rakennetusta tornista. Torni kuin torni. Sen sijaan häntä kiinnostaa, miltä maa näyttää, millaisia ihmiset ovat, miten maassa eletään.

Samaa mieltä tästä. Ennen nettiaikaa tuohon tarpeeseen saattoi onneksi mennä kirjastoon ja katsella sieltä kirjoista katsoa (ja myös lukea) miltä elämä jossain näyttää. En ole nykytarjonnasta mitenkään hyvin perillä, mutta esimerkiksi https://www.trekearth.com/" onclick="window.open(this.href);return false; tarjoaa ehkä hitusen erilaista näkemystä kuin Google-kartan kuvat, eli löytyy kuvia ihmisistäkin.

Shchuka kirjoitti:Toivon, että nyt kun kuvaaminen on lähes ilmaista, ihmiset jaksavat ottaa kuvia tavallisista arkisista asioista ja myös säilöä ne jotenkin järjestelmällisesti.

Näitä kuviahan on Instagram ja Facebook pullollaan, mutta onko se sitten pysyvä tai järjestelmällinenkään säilytyspaikka pitemmällä aikavälillä?

Tuo "ketä kuvassa on" -juttu ei välttämättä ole täysin ongelmaton asia.

jaava kirjoitti:Tokihan ihmisten orientaatio kuvausharrastuksessa määräytyy monen muunkin syyn aiheuttamana. Pojilla se on usein kiinnostus tekniikkaan ja monet tytöt ihailevat kuvien taiteellista painotusta.

Toimin aktiivisesti kahdessa valokuvausseurassa ja seuraan Suomen kameraseurojen liiton vuosi- ja teemanäyttelyitä, mutta en ole havainnut tuollaista sukupuolittaista jakaumaa.

jaava kirjoitti:Ompas hyvä ja asiallinen kirjoitus. Tästä on helppo olla samaa mieltä.
Monesti olen miettinyt luontokuvaajan innoituksen syytä - eihän niissä kuvissa ole yleensä ihmisiä tai ihmisen käden jälkeä.

Erinomaista tekstiä, siitä on helppo olla samaa mieltä.
Luontokuvaajan innoituksen syy lienee juurikin tuo mainitsemasi: ihmisiä tai kädenjälkiä ei näy. Luonto on jo itsessään, ilman ihmistä, tarkoituksenmukainen ja kaunis (tämä ei koske paarmoja tai hirvikärpäsiä). Ihminen osaa tehdä patsaita ja rakennuksia, mutta vain koskelo osaa tehdä koskelonmunia.
Mut maailma on täynnä ottamattomia kuvia ja jokainen saa olla kiinnostunut asioista oman makunsa mukaan.

grafia kirjoitti:

jaava kirjoitti:Tokihan ihmisten orientaatio kuvausharrastuksessa määräytyy monen muunkin syyn aiheuttamana. Pojilla se on usein kiinnostus tekniikkaan ja monet tytöt ihailevat kuvien taiteellista painotusta.

Toimin aktiivisesti kahdessa valokuvausseurassa ja seuraan Suomen kameraseurojen liiton vuosi- ja teemanäyttelyitä, mutta en ole havainnut tuollaista sukupuolittaista jakaumaa.

Mielipiteitähän maailmaan mahtuu ja nykyajan mukaan niille pyritään hankkimaan rationaalinen peruste. On olemassa myös näkemys, jonka mukaan poikien ja tyttöjen erot johtuu tyystin kasvatuksesta. Toisaalta tiedetään sukupuolen määräävän hormonaalisia ja aivojen toimintaan vaikuttavia eroja.
Tämä foorumi on oikein hyvä esimerkki sukupuolittuneesta tilanteesta: "Pojat" "juttelee" tekniikasta (no hieman menee kukkoiluksi välillä - niin kuin pojilla tapaa) ja "tytöt" loistaa poissaolollaan. Täällä kun ei taide ole kovin korkeassa kurssissa. Eikä tytöille kukkoilu maistu.

PS. Aiempaan kommenttini luontokuvista: Toki minä niitä kuvaan ja tykkään. Parhaillaan on projektina ottaa läpitarkka luontopanoraama, niin että voit katsoa isoa seinätaulua 10cm tai 10m päästä ja aina löytyy jotain kiehtovaa.

Riippuu ketä varten kuvaa. Jos on tarkoitus tyydyttää Jorea niin kandee kuvata nakkikioskeja, televisioita ja alushousuja. Itselleen kuvaava ei kauheasti piittaa tulevaisuuden Joresta - oma kehittyminen (tai muuttuminen) kuvaajana sen sijaan ehkä enempi. Silloin koiranjätöksetkin voi olla käypä kohde, vaikka dokumentaarinen arvo on liki nolla (paitsi jos koiran nappulat muuttuvat radikaalisti mikä näkyy tuotoksista).

Tuli tästä ketjusta mieleen jo lähes kaksikymmentä vuotta sitten eläkkeelle jäänyt työkaverini joka oli paitsi innokas valokuvauksen harrastaja myös intohimoinen "kotiseutuharrastaja" jos tällainen termi sallitaan.

Hän oli syntynyt pienessä pirkanmaalaisessa kunnassa ja asui siellä edelleen ja hänellä oli tapana säännöllisin välein (en muista kuinka usein mutta minulla on mielikuva että joka toinen vuosi) dokumentoida kunnan "keskusta" ja sen läheisyys siten että hän pyysi jonkun ajamaan nuo alueen tiet hiljaisella vauhdilla ja hän kuvasi ne auton kyydistä. Aloittaessaan hän kuvasi kaitafilmille, sittemmin VHS- videonauhalle ja tuolloin vuosituhannen vaihteessa kun hän minulle tästä kertoi hän oli siirtynyt digitaaliseen formaattiin miniDV:hen.

Aineistoa oli kertynyt fyysisinä tallenteina PALJON ;)

Täytyy vain toivoa että tällainen mittava aineisto mikä tuollaisesta jää päätyy aikoinaan sellaisiin käsiin joka ymmärtää sen suuren ellei peräti mittaamattoman paikallishistoriallisen arvon.

Allu05 kirjoitti:Täytyy vain toivoa että tällainen mittava aineisto mikä tuollaisesta jää päätyy aikoinaan sellaisiin käsiin joka ymmärtää sen suuren ellei peräti mittaamattoman paikallishistoriallisen arvon.

Paikallislehti (jos on) tai kotiseutumuseo ovat melko varmasti kiinnostuneita. Asiasta kannattaa vihjata ennen kuvaajan kuukahtamista.

Erittäin asiallinen kirjoitus Shchuka!!

tattista siitä, ja kirsikkana kakun päällä, mainittu vielä legendaarinen kuvajournalisti Jore Puusa (kyseinen herra aivan aliarvostettu , jopa pilkattu hänen tinkimättömien mielipiteiden takia, mikä on suuri sääli)

Mutta juuh, olen täsmälleen samaa mieltä, että teknisesti 100% täydellisten valotuksien sijaan, on suuri pula sisällöllisesti laadukkaasta dokumentaarisesta valokuvasta, sisältyen paljon ajasta kertovat tilannekuvat elävästä elämästä jne.

en oikein laske meidän ajalle tyypillistä kännykkäfoto-kertkäyttöroskaa samaan sceneen! toki kännykamerallakin voi ottaa hyviä kuvia, ei se siitä ole kiinni. mutta kaikki tää itsekeskeinen selfietouhu ja sen johdannaiset kaikenmaailman insta-kytköksineen ja kuvamuokkauksineen - juu, ei thänx, kiitos.

Ihan hyvää pohdintaa. Itse en yleensä halua kuviini yhtäkään ihmistä. Minulle riittää ihmisten tekemän tuhon jäljet ja niiden väistely. Koetan yleensä etsiä mahdollisimman luonnontilaisia paikkoja, mutta eihän niitä enää oikein ole. Tämän vuoksi makrokuvaus on kohtuullisen mukavaa, voi hetkeksi paeta jonnekin kun tarkkailee asioita hieman suurennettuna.