Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

Iskeekö muille välillä semmonen kunnon morkkis kun lomat on ohi ja olet käynyt missä lie x paikassa. Vähän oli siistiä, vallotit vuoria, kiipesit sen k2 päälle, otit hienoja panoraamoja ja sitten se loma on ohi. Pääset kotiin. Takapihalla on 50km mehtää ja peltoa joka suuntaan. Ainut vuori on se joen törmä mikä laskee 2m siinä sillan kohdalla.

Tämä harrastajan oravanpyörä on klassinen. Loman jälkeen on motivaatio aina poissa hetken ja tämä kotikulmien kuvaaminen tuntuu lähinnä naurettavalta sen jälkeen. Kärsitkö itse näistä ja kestääkö palautuminen kauan? Norjan reissujen jälkeen tuollainen luminen aurattu pelto antaa aina oman haasteensa jaksaako sitä lähteäkkään kuvaamaan 20asteen pakkaseen...mutta kyllä sitä aina noustaan jossakin vaiheessa taas mönkimään.

Palasin hiihtoloman aikaiselta etelä-euroopan reissultani. Portugali-Espanja.

Onhan siellä pohjoisen pojalle kuvattavaa. Paljon kaikenlaista, runsaudenpula iskee.

Toisaalta pidän vahvuutena sitä, että täällä pohjoisessa oppii huomioimaan erillaisia luonnon yksityiskohtia paremmin, koska täällä sellaisia kuvattavia ei ole niin paljon! Pitää nyhjäistä tyhjästä - tai ainakin lähes.

Olen aika varma, että suomalainen valokuvaaja huomioi ympäristöään eri tavalla kuin esim. espanjalainen valokuvaaja.

Espanjalainen saattaisi vastata, että Less is More.

Kapa

Kapama kirjoitti:Espanjalainen saattaisi vastata, että Less is More.

Kapa

Aivan. Sitä juuri tarkoitin. Ehkä juuri tämän takia esimerkiksi lappi on niin monelle ulkomaalaiselle aivan fantastinen kokemus.

No moni koettaa paikata tuota huonoa kuvausympäristöä päivittämällä uusiin leluihin ja kuvittelemalla että sitä kautta saadaan uutta sisältöä..

emerik kirjoitti:No moni koettaa paikata tuota huonoa kuvausympäristöä päivittämällä uusiin leluihin ja kuvittelemalla että sitä kautta saadaan uutta sisältöä..

Mutta tämähän on ihan ok homma. Leluja kun on niin monenlaasta nykyään esim makroa tai 600mm niin kyllähän niillä leluilla avautuu ihan uudet kuviot.

emerik kirjoitti:No moni koettaa paikata tuota huonoa kuvausympäristöä päivittämällä uusiin leluihin ja kuvittelemalla että sitä kautta saadaan uutta sisältöä..

Joopa. Mutta ei tuossa ole varsinaisesti mitään valokuvausspesifistä. Samaa tylsyyttä sitä koittaa karkottaa polkupyöräilijä uudella kypärällä, fillarilla tai hanskoilla. Harrastekalastaja uusilla verkoilla, veneellä, uistimilla. Kuntosalikävijä uusilla trikoilla, pyyhkeellä, nappikuulokkeilla.

Niin kauan kuin omilla rahoillaan, niin onkos sillä nyt suurta väliä?

jormaolli kirjoitti:

emerik kirjoitti:No moni koettaa paikata tuota huonoa kuvausympäristöä päivittämällä uusiin leluihin ja kuvittelemalla että sitä kautta saadaan uutta sisältöä..

Mutta tämähän on ihan ok homma. Leluja kun on niin monenlaasta nykyään esim makroa tai 600mm niin kyllähän niillä leluilla avautuu ihan uudet kuviot.

Ei se ole ok ellei se ympäristö juuri tarjoa kyseisille objektiiveille sitä mahdollisuutta. Onhan suomi nyt harvinaisen surkea paikka valokuvaamiseen ellei sitten tykkää oikeasti kuvata sorsia. Jossa voi olla jotain hyötyä 600mm.

mremonen kirjoitti:

emerik kirjoitti:No moni koettaa paikata tuota huonoa kuvausympäristöä päivittämällä uusiin leluihin ja kuvittelemalla että sitä kautta saadaan uutta sisältöä..

Joopa. Mutta ei tuossa ole varsinaisesti mitään valokuvausspesifistä. Samaa tylsyyttä sitä koittaa karkottaa polkupyöräilijä uudella kypärällä, fillarilla tai hanskoilla. Harrastekalastaja uusilla verkoilla, veneellä, uistimilla. Kuntosalikävijä uusilla trikoilla, pyyhkeellä, nappikuulokkeilla..

No parhaimillaan samat henkilöt vaihtaa harrastusta toiseen ja tekevät kaiken samalla tavalla. En epäile yhtään sitäkään, etteikö joku valokuvauksen aloitteleva henkilö nopeasti pety hommaan. Nopeasti tavarat lähtee myyntiin ja haetaan hetkellistä tyydytystä uudesta jutusta..

Kauneuden sijaan kannattaa etsiä outouksia. Niitä Suomesta löytyy aivan perhanasti.

Maffer kirjoitti:Kauneuden sijaan kannattaa etsiä outouksia. Niitä Suomesta löytyy aivan perhanasti.

Sonysti kuvaamassa ulkona? Ehkä jopa kameraa?

emerik kirjoitti:

Maffer kirjoitti:Kauneuden sijaan kannattaa etsiä outouksia. Niitä Suomesta löytyy aivan perhanasti.

Sonysti kuvaamassa ulkona? Ehkä jopa kameraa?

Minä teen kameran kuvaamisen ulkomailla! Tunnen oloni siellä runsaudensarvesssa niin orvoksi, että lamaannun täysin ja kuvaa sitä tuttua ja turvallista - omaa kameraa ;-)

Tällaiseen tylsyyteen voisi olla lääkkeenä käydä kuvaamassa, tapahtumissa, messuilla, näyttelyissä, toreilla, yleensä kaikessa sellaisessa missä on jotain performanssia menossa, sellaista joka ei siis ole staattista eikä toistu enää koskaan samanlaisena!

jormaolli kirjoitti:Iskeekö muille välillä semmonen kunnon morkkis kun lomat on ohi ja olet käynyt missä lie x paikassa. Vähän oli siistiä, vallotit vuoria, kiipesit sen k2 päälle, otit hienoja panoraamoja ja sitten se loma on ohi. Pääset kotiin. Takapihalla on 50km mehtää ja peltoa joka suuntaan. Ainut vuori on se joen törmä mikä laskee 2m siinä sillan kohdalla.

Tämä harrastajan oravanpyörä on klassinen. Loman jälkeen on motivaatio aina poissa hetken ja tämä kotikulmien kuvaaminen tuntuu lähinnä naurettavalta sen jälkeen. Kärsitkö itse näistä ja kestääkö palautuminen kauan? Norjan reissujen jälkeen tuollainen luminen aurattu pelto antaa aina oman haasteensa jaksaako sitä lähteäkkään kuvaamaan 20asteen pakkaseen...mutta kyllä sitä aina noustaan jossakin vaiheessa taas mönkimään.

Tarkoitatko, että Zacharias Topelius olisi ollut väärässä kotimaamme kauneuden osalta?

niffe kirjoitti:

jormaolli kirjoitti:Iskeekö muille välillä semmonen kunnon morkkis kun lomat on ohi ja olet käynyt missä lie x paikassa. Vähän oli siistiä, vallotit vuoria, kiipesit sen k2 päälle, otit hienoja panoraamoja ja sitten se loma on ohi. Pääset kotiin. Takapihalla on 50km mehtää ja peltoa joka suuntaan. Ainut vuori on se joen törmä mikä laskee 2m siinä sillan kohdalla.

Tämä harrastajan oravanpyörä on klassinen. Loman jälkeen on motivaatio aina poissa hetken ja tämä kotikulmien kuvaaminen tuntuu lähinnä naurettavalta sen jälkeen. Kärsitkö itse näistä ja kestääkö palautuminen kauan? Norjan reissujen jälkeen tuollainen luminen aurattu pelto antaa aina oman haasteensa jaksaako sitä lähteäkkään kuvaamaan 20asteen pakkaseen...mutta kyllä sitä aina noustaan jossakin vaiheessa taas mönkimään.

Tarkoitatko, että Zacharias Topelius olisi ollut väärässä kotimaamme kauneuden osalta?

Topelius taisi nähdä muutakin kun oman takapihan ja talvista peltoa ;-)

Läksin tännää iltapäivällä ulkoilemaan. Kävelin muutaman sata metriä rantaan, siitä moottorikelkan jälkeä noin 5 km koilliseen... sitte 180 astetta käännöstä ja sammaa jälkeä luoteeseen eli takas kottiin. Tylsää? Ei maisemia? Turistizoomilla räppäsin muutaman matkalla, tässä linkki niihin:

https://drive.google.com/open?id=1ocA_k ... GsKPERoJFH" onclick="window.open(this.href);return false;

Sitä vaan, että joku etelämmän immeinen vois pittää tuollasta mahollisuutta hyvinkin eksoottisena, jopa maksaa jos pääsis. Maisema ei oo miun mielestä objektiivinen, se on mitä suuremmassa määrin subjektiivinen kohde. Siihen vaikuttaa yksilön luonne, mutta myös elämäntilanne, ikä, jopa hetkellinen vire. Ite oisin nuorempana nähny saman maiseman paikkana, missä vois huristaa kelkalla tai vielä mieluummin moottoripyörällä tuhatta ja sattaa. Nyt tykkään kävellä hiljakseen ja katella. Ääriesimerkkinä vois heittää, että joidenkin miun ikästen eli nyt eläkeikäsen kansanosan isät saatto päästä naapurista muutaman vuoden sotavankeudesta sodan loputtua kottiin; eppäilen, ettei oo koti-ikkunasta avautuvaa maisemaa kauniimpaa niissä silmissä ollu pitkään aikaan.

En tarkottanu, että kipin kapin järven jäälle, ja vahva usko isänmaahan eikä mittään haihattelua, en. Oon ite tykänny vuorista, vieläkin tykkään. Nuoremmat usein haluaa ettäälle, se on kait tavallista. Ja vähän luonnekysymys. Jos aina ja kaikessa haikailee jotain muuta, sillon vois vähän ehkä miettiä. Jos töissä miettii kotia, ja kotona töitä, matkoilla kaipaa kotiin ja kotona matkoille, naapurilla on parempi auto ja nätimpi muija, tekkee elämänsä hankalaks. Haaveita ja toiveita ei piä kieltää, mutta jossain rajoissa kannattaa pysyä.

Tai yritin vain sanoa, että kauneus on katsojan silmissä, maisemankin, mutta jaaritteluks taas män.

JL

PS. Viimisessä kuvassa, jos joku jaksaa katsoa, on vastarannalla taloja. Ne omarantaset, millä on rantasaunatkin, on ökyrikkaille, mutta toisessa rivissä on meijänkin. Ne on vaan tavallisille rikkaille... no ettei kukkaan ymmärrä väärin, ni meiltä matkaa Mikkelin torille 25 km, puoleen tuntiin ajaa "ruuhkassakin". Mutta tuohon yläriviin tällä vuostuhannella rakennetun 150 neliön omakotitalon hinnalla ei saa yksiötä siitä Mikkelin torin reunalta... millä ei oo niin kauan mittään väliä, ko ei tarvi muuttaa sinne. Meillä on sitä paitsi reilusti alle sata neliötä ja rakennettukin jo viime vuostuhannella. Selvimmin erottuva katto toisessa rivissä.

Kivoja kuvia. Kyllä noita maisemia kelpaa aina katella. Meilläkin mökki Mäntyharjulla, saaressa. Välistä talvellakin tulee käytyä jäitä pitkin. On siinä omaa eksotiikkaa, vaikka kaikki on niin yksinkertaista, tai ehkä juuri sen takia.
Suomi on kaikesta huolimatta hyvä paikka elää ja hengittää. Muta eihän se estä sitä, että joskus voi tehdä retkiä muualle päin maailmaa. Meille useimmille on suotu sekin etuoikeus, että pystytään matkustamaan.
Mukavaa talven jatkoa.

Itse saan mieluisimmat kuvat tutuista maisemista. Tietää mihin menee, mistä mitäkin löytyy... Ja sitten on se kiintymyksen luoma tunnelma. Varsinkin kuvaushetkellä.
Muualla, olkoonkin vaikka kuinka kaunista, homma jää etäiseksi, nimenomaan henkisellä puolella.

Minulla tuntemus on melkein päinvaistainen.

Ei aivan, mutta minua kiinnostaa ja motivoi eniten sellainen, mitä en ole ennen nähnyt tai huomannut. Tutuissa paikoissa on oma viehätyksensä ja niistä voi tietenkin löytää erilaisia tulkintoja, mutta jo muutaman kerran jälkeen ne eivät tunnu niin kiinnostavilta, kuin jokin täysin uusi; jokin, jota katsoessa miettii minkälaisen tulkinnan siitä saisi valokuvana. Sellainen inspiroi minua eniten.

On toki paikkoja, jotka ovat samoja, mutta jatkuvasti muuttuvia ja eläviä. Kaupungit, esimerkiksi. Vuorokaudenaikojen ja vuodenaikojen muuttuminen, muuttuva, kehittyvä kaupungimiljöö ja erityisesti ihmiset; joka sekunti on erilainen vaikka paikka pysyy muuttumattomana.

En kuitenkaan välitä käydä samassa kohteessa jatkuvasti. Väliin tarvitaan taukoja ja -- niin -- ehkä jonkinlaista kaipuuta. Silloin tutunkin paikan voi nähdä uudella tavalla. Muutoin koen, että riskinä on rutinoituminen ja vanhan toistaminen.

Hel_NiS kirjoitti:Itse saan mieluisimmat kuvat tutuista maisemista. Tietää mihin menee, mistä mitäkin löytyy... Ja sitten on se kiintymyksen luoma tunnelma. Varsinkin kuvaushetkellä.
Muualla, olkoonkin vaikka kuinka kaunista, homma jää etäiseksi, nimenomaan henkisellä puolella.

Tuossa on varmaan paljon tottakin. Monesti kun katsoo esimerkiksi ulkomaalaisten valokuvausharrastajien (netin foorumeilla) valokuvia Helsingistä, niin usein näkee melko ulkokohtaista tulkintaa Helsingin paikoista. Nimenomaan henkisesti etäistä siitä minkälaisen tiedän Helsingin olevan.

Mutta tässä on paljon tekemistä myös valokuvaajan taidoilla. Minusta hyvän valokuvaajan täytyy nähdä vieraissakin paikoissa jotakin erityistä, paikan henkeä. Turistiräpsyjä osaa ottaa kuka tahansa, mutta kunnon valokuvaan tarvitaan enemmän näkemystä, ja haastavissa olosuhteissa - myös taitoa.

Kryptos kirjoitti:Minulla tuntemus on melkein päinvaistainen.

Ei aivan, mutta minua kiinnostaa ja motivoi eniten sellainen, mitä en ole ennen nähnyt tai huomannut. Tutuissa paikoissa on oma viehätyksensä ja niistä voi tietenkin löytää erilaisia tulkintoja, mutta jo muutaman kerran jälkeen ne eivät tunnu niin kiinnostavilta, kuin jokin täysin uusi; jokin, jota katsoessa miettii minkälaisen tulkinnan siitä saisi valokuvana. Sellainen inspiroi minua eniten.

On toki paikkoja, jotka ovat samoja, mutta jatkuvasti muuttuvia ja eläviä. Kaupungit, esimerkiksi. Vuorokaudenaikojen ja vuodenaikojen muuttuminen, muuttuva, kehittyvä kaupungimiljöö ja erityisesti ihmiset; joka sekunti on erilainen vaikka paikka pysyy muuttumattomana.

En kuitenkaan välitä käydä samassa kohteessa jatkuvasti. Väliin tarvitaan taukoja ja -- niin -- ehkä jonkinlaista kaipuuta. Silloin tutunkin paikan voi nähdä uudella tavalla. Muutoin koen, että riskinä on rutinoituminen ja vanhan toistaminen.

Näinhän se on myöskin. Tarkoitin lähinnä sitä, että kotiseutu, eli seutu, johon on vahva tunneside on itselle miellyttävämpi kuvata kuin hieno seutu (esim Norjan lappi), joka tuntuu vieraalta.

aikaarska kirjoitti:
Tuossa on varmaan paljon tottakin. Monesti kun katsoo esimerkiksi ulkomaalaisten valokuvausharrastajien (netin foorumeilla) valokuvia Helsingistä, niin usein näkee melko ulkokohtaista tulkintaa Helsingin paikoista. Nimenomaan henkisesti etäistä siitä minkälaisen tiedän Helsingin olevan.