Fotofinlandia 2016

[Fogfighter]

Fotofinlandia 2016 finalistit näkyy TÄÄLLÄ

Itselle tyhjä arpa. Saa jäädä ihmettelemään lopputulosta. Tuskaa ja jonkinmoista taidetta tarjolla.

[nomad]

Kiitos muistutuksesta. Helppo oli löytää oma suosikki :-)

[emerik]

Kuvia katsoessa alkaa tuntemaan itsensä loistavaksi kuvaajaksi.

[hassel]

Pitää kyllä ihmetellä eräiden valintaa.
Voi ristus sentään..

[wanha59]

En ymmärrä....vissiin taidetta.

[nomad]

Joo, yhdyn edellisiin puhujiin. Mutta oli siellä myös pari ihan hyvää settiä.

Sitä ei kai voi odottaakaan, että Fotofinlandia olisi dc.netissä suosiota nauttivaa kamerakerholaista terävyyden tavoittelua tai kultaisen leikkauksen säätämistä. Eikä parista journalisteista setistä huolimatta kyseessä ole myöskään mikään lehtikuvakilpailu. Kukin tyylillään :-)

[-Jani-]

Vetää hiljaiseksi.. Mitenkään ei haluaisi arvostella finalisteja tai finalistit valinnan tehnyttä raatia, mutta kuitenkin.

Keskimäärin näistä tulee mieleen synkkä 70-luku.
Kaikki ilo, raikkaus ja herkkyys on hukassa. Tuntuu että näissä yritetään aivan liikaa ja homma menee tekotaiteelliseksi väännöksi. Ei näitä kattoessa tuu mieleen että hitsi ompa pirun hyvä kuva !
Lisäksi kamerantärähtämis 'tehokeinot' ja epätarkennukset abstraktessa asioissa on jotenkin niiiin amatöörimäistä.

Vaikka kuva herättäisi ajattelemaan ei sen tarvitse olla aina raflaava tai synkkä... Synkkä kuva ja tyyli herättää pääasiassa negatiivisia ja alkukantaisia tunteita. Tunteita on muitakin. Mutta onko tässä vaan syynä se että negatiivisten ja väljähtäneiden kuvien tekeminen on pirun paljon helpompaa kun positiivisten tunteiden herättäminen kuvan kautta !?!

[tonskulus]

Hmm odotin itsekin hiukan muuta. Luulin linkkiä avatessani näkeväni viimeisen päälle hienoja ja oivaltavia valokuvia erilaisista aiheista mutta päällimmäisenä tuli ajatus "mitä helvettiä!?".

Menee miun makuun jo ihan liian taiteelliseksi, tai no mittapuullani tekotaiteelliseksi hömpäksi. Tuolla on paljon semmosia teoksia joita en pidä edes valokuvina, vaikka tekovälineenä kamera ollutkin.
Liun viritelmät esim. voisi toimia taiteena sellaisenaan jossain kiasman vitriinissä, mutta ei valokuvina.

Osa sitten on ihan perus kotialbumikamaa, johon olisi saanu jäädäkin.

Okei on tuolla jokunen ihan hyväkin kuva mutta suuri osa omituista höttöä, imo.

[Kryptos]

Hyviä kuvia finalistien joukossa, mutta olen samaa mieltä edellisten kanssa. Sarjojen jälkeen katse harhaili pihatammien jykevämpiin oksiin ja huomasin ajattelevani olikohan sitä paksua köyttä vielä jäljellä.

Ankeaa kuvaa, temaattisesti synkkää, hyvin vähän huumoria, outoa kvasitaiteellisuutta ja suoranaisia räpsyjä- mutta myös joku erittäin hyvä sarja, kuten Martti Matilaisen Mun Stadi, josta pidin eniten.

Luuris olisi ideansa, näkemyksensä ja toteutuksensa puolesta ollut täysin finalistikelpoinen, mutta kilpailut ovat aina subjektiivisia kvalifiointeja. Välillä mietin kertovatko valokuvauskilpailut ja niiden finalistit ja voittajat valokuvaajien, vaiko tuomareiden maailmankuvasta.

[Rockford]

Kaikki ilo, raikkaus ja herkkyys on hukassa.

Ankeaa kuvaa, temaattisesti synkkää, hyvin vähän huumoria, ...

Nämä tuli mullakin ekana mieleen. Toisaalta Aapo Huhdan Block toimii sarjana mulle loistavasti.

[-Jani-]

Välillä mietin kertovatko valokuvauskilpailut ja niiden finalistit ja voittajat valokuvaajien, vaiko tuomareiden maailmankuvasta.

Tämä mullakin tuli mieleen kun olin kaikki finalistien kuvat katsellut läpi. Varmaan elän täysin erilaisessa ympäristössä ja mielen maailmassa kun tuomarit koska nämä ei vaan iske... tai sitten en vaan ymmärrä taidetta :)

[timtuun]

Kaikki ilo, raikkaus ja herkkyys on hukassa.

Ankeaa kuvaa, temaattisesti synkkää, hyvin vähän huumoria, ...

Nämä tuli mullakin ekana mieleen. Toisaalta Aapo Huhdan Block toimii sarjana mulle loistavasti.

Minä myös pidin tuosta Block:sta.

Mut hei. Jos sulla on hyvä päivä ja haluat pilata sen, niin näillä onnistuu. :)

Vaikka yritän kuinka suhtautua noihin positiivisesti, niin esim.: "Näkymä Ville-Petterin ikkunasta, Espoo." tai "Der Himmel über Jerusalem #6" on vaan sellaisia räpsyjä et en voi ymmärtää.

[mremonen]

Kaikki ilo, raikkaus ja herkkyys on hukassa.

Ankeaa kuvaa, temaattisesti synkkää, hyvin vähän huumoria, ...

Nämä tuli mullakin ekana mieleen. Toisaalta Aapo Huhdan Block toimii sarjana mulle loistavasti.

Minä myös pidin tuosta Block:sta.

Jos nyt haluaa tikulla kaivella, niin Aapo Huhta on tehnyt varsin hyvän heikura-sarjan. Mutta ei ihan yllä mestarin tasolle...

Mulle iski kyllä Iiu Susiraja, mutta hän onkin niin sekaisin, että minua ihmetyttää lähinnä miten avohoito on päästetty näin pitkälle. Mulla on aina suu auki ihmetyksestä pari päivää, kun katson hänen kuviaan.

Eniten mulle ehkä omista kokemuksista johtuen toimi Järnefeltin Taistelutarinat. Mutta sekin on sellainen sarja johon joko samaistuu tai sitten ei.

Dystopia oli kanssa aika mielenkiintoinen, mutta jotenkin jäi sellainen maku, että tuosta olisi pitänyt saada enemmän irti.

Parkkisen Father and Son on valitettavasti jo aika loppuunkaluttu. Näissä kilpailuissa toivoisi näkevän jotain uutta kuvaa, eikä jo moneen kertaan nähtyä ja palkittua.

Kerronnallisissa sarjoissa on varmaan painotettu enemmän sitä tarinaa kuin yksittäistä kuvaa ja hyvä niin.

[Maffer]

Luuris kostaa tämän.

Mutta nyt finalisteista yksi osui, eli Taistelutarinat. Muiden kanssa oli *vähän* vaikeaa. Eikä ihan vähän.

Ongelma taitaa olla se, että pönkitetään kavereiden kuvia kuten VLK-piireissäkin. Jos ny kattoo tuomaristoa niin samoista piireistä ne pukkaa eikä taida olla ylläri jos kavereiden kuvat kiinnostaa.

[PaPo]

No just samaa mietin, että minkä takia finalistien joukossa on teoksia, joita on jo esillä Valokuvataiteen museossa (Pojat) ja Fotografiskassa (Aapon kuvat). Eikö voisi antaa tilaa uusille tekijöille, vielä julkaisemattomille teoksille, erilaisuudelle?

Kummaa mielestäni, että jos yhtään seuraa skeneä, puolet finalisteista on tuttuja nimeltä ja osa jopa teostenkin osalta eli pääseekö finaaliin vain, jos on jo valmiiksi tunnustettu, arvostettu ja esitelty taiteilija? Mitä järkeä on sitten järjestää kilpailu, jos sen finalistit ovat jo julkaisseet näistä kilpailussa olevista teoksista kirjoja, näyttelyitä ja nettisaitteja? En ymmärrä.

[surnu]

Kummaa mielestäni, että jos yhtään seuraa skeneä, puolet finalisteista on tuttuja nimeltä ja osa jopa teostenkin osalta eli pääseekö finaaliin vain, jos on jo valmiiksi tunnustettu, arvostettu ja esitelty taiteilija? .

Hyvä Veli -järjestelmä toimii. Ei tuollaisilla kuvilla muuten esille tultaisi.

[olli R]

On näissä sarjoissa puolensakin. Jo se, että edellä on pidetty useista erilaisista sarjoista tarkoittaa sitä, että jokin iskee yhteen katsojaan ja toinen toiseen. Kuvista pitäminen on henkilökohtaista. Monessa sarjassa on kuitenkin jo se hyvä puoli, että sitä jää katsomaan.

Omia mielipiteitäni:

Block: Heikura tuli itsellenikin mieleen. Pidin joistakin yksittäisistä kuvista, mutta sarja ei iskenyt.

Veden alla: Tyylikkäästi tehtyä luontokuvaa

Nro 3: Jotenkin helppoja ratkaisuja.

Tyttöjen värit: Sarja pysyy kyllä kasassa, mutta tuntuu aiheelta, joka on jo nähty.

Pojat: Dokkari, ei toimi yksittäisinä kuvina, mutta sarjana hyvinkin kertova.

Riippuvat: Tekisi mieleni sanoa: tekotaiteellista höttöä. Mutta on näitä tehty kyllä ennenkin.

Taistelutarinat. Hyviä kuvia, mutta laittaisin mainoskampanjaan.

Asunnottomuus: Taas hyviä muotokuvia, mutta taas laittaisin mainoskampanjaan. En periaatteessa tykkää arvostella kuvia, jossa oleva teksti merkitsee jotain.

Mun stadi: Täytyy myöntää, että pidän. Karusti rakennetut kuvat luovat "unimaisuutta", mutta hienoja elementtejä ja jaksaa katsoa sarjanakin.

Called out: Laittaisin lehden sivulille ja lukisin tällöin ehkä tekstinkin. Valokuvasarjana ei jaksa, eikä tällöin oikein nouse.

Dystopia: Ihan hienosti toteutettu, ehkä vähän turhan osoitteleva.

Obliquity: Tässä on hienojakin kuvia. Ja luulen tajuavani sarjankin idean, mutta pahaa pelkään, että vaatii jonkun taiteilijan selityksen, ennen kuin pääsen siihen, mitä tässä lopulta ajetaan takaa. Ei siis kerro tarpeeksi.

Father and son: Sinänsä herättää kyllä ajatuksia ja kuvat voi katsoa useampaan kertaan.

The Man Comes Around: Itse pidin tästä eniten. Sarja on mietityn ja harkitusti tehdyn oloinen (ei räpsitty), jutun juoni aukeaa hiljalleen, sisältää myös hiljaista huumoria, ihminen kuvassa, rauhallisesti valaistu ja luonnonvaloa käytetty paljon, rauhallinen väri- ja tyylimaailma. Ei ehkä moderneinta valokuvataidetta.

Älä pelkää: Kuvissa on hyvä tunnelma. Taas pidän näitä dokkarina (jota siis arvostan kovasti lajina). Vaatii sisäistämistä, ei ole nopeasti katsottava sarja.


Mielestäni Suomessa on kovin vähän hyviä taiteellisuuttakin ilmentäviä kuvaajia. Ei siis ihme, että samat kuvaajat ovat kilpailuissa mukana. Ja Fotofinlandia on vuosikilpailu, joten ei kai siinä mitään omituista ole, jos kuvat ovat jo nousseet aiemmin esille.

[-Jani-]

Se on toki helpompi valita finaaliin kun teokset ja tekijät tuntee jo entuudestaan. Mutta eipä tässä kauheesti mitään uutta saada aikaan. Voisin kuvitella että Fotofinlandia käsitteenä ja kilpailuna saa suuren yleisön mielessä elitistisen ja marginaalisen leiman, kuten Guggenheimit ja miksei Kiasmakin... Ei kosketa suurta yleisöä. Vain sitä pientä marginaalia.

[timtuun]

Block: Tykkäsin sommittelusta ja vahvasta valon ja varjon kontrastista.

Veden alla: Tylsä. Klikkailin pikavauhtia läpi. Yksi kuva josta tykkäsin: Leikkisyys

Nro 3: Taidetta, jota en ymmärrä. Tehdään "jännä" asetelma, varmistetaan että valo on *sensuroitu* ja räps.

Tyttöjen värit: Näistä tulee mieleen Kekkoslovakia. Alivalotetaan ja desaturoidaan, niin värit oikein "loistaa". En jaksanut katsoa kaikkia.

Pojat: Kuvattavat on ollu kännissä ja niin varmaan kuvaajakin.

Riippuvat: Sommitelmina sinänsä kai ihan päteviä, mutta en minä näitäkään jaksanut kaikkia katsoa.

Taistelutarinat. Hieno idea ja yksittäisten kuvienkin toteutuskin toimii. Ongelmana vaan on, että kun ensimmäisen kuvan on nähnyt, niin uutta katsottavaa ei löydy ennen viimeistä kuvaa.

Asunnottomuus: Tällä kertaa 22 kuvaa, joissa ei ensimmäisen jälkeen mitään katsottavaa. En jaksanut katsoa kaikkia.

Mun stadi: Rakennukset on hienosti photoshopattu, ihmiset ei. Tämä kai oli tarkoituksenakin, mutta noi mustavalkoiset päälleliimaukset oli niin häiritseviä, etten jaksanut katsoa kunnolla kaikkia.

Called out: Miksi sekä muotokuvat, että maisemat pitää ottaa huonossa valossa? En jaksanut katsoa kaikkia.

Dystopia: Tykkäsin toteutuksesta, mutta tässä vaiheessa olin jo muutenkin valmis vetämään ranteet auki, joten tuo synkkyys ei sytyttänyt.

Obliquity: Tätä en ymmärtänyt ollenkaan. Räpsyjä räpsyjen perään.

Father and son: Tänä vuonna on tainnut olla kisa siitä, kuka saa tehtyä harmaimman kokonaisuuden. Siinä sarjassa tämä pärjää.

The Man Comes Around: Pidin huumorista ja kekseliäisyydestä. Valo tosin monessa kuvassa pirun tylsä.

Älä pelkää: Tylsä tämäkin. Taisin tosin tässä vaiheessa olla jo niin kypsynyt, etten enää jaksanut oikein keskittyä.

[tjn]

Ja millähän kameralla nämäkin kuvat on otettu ja minkä merkkisellä suttuobjektiivillä? Pitäis päästä näkemään suurennuslasilla lähempää, että onko siellä mahdollisesti kohinaa. En jaksanut katsoa yhtään kuvaa, vaikka minulla on jokaisesta kuvasta vankka mielipide. Itte olis pitäny olla valittemassa.