Valokuvaamisen filosofinen ongelma

Mielipuoli · Viesti Kirjoittaja **Mielipuoli** » Tammi 22, 2016 12 : 16

Innostuin valokuvaamisesta toissajouluna, kun kelvollisen digikameran hankkiminen tuli puheeksi avokin kanssa. Näinpä sitten sain joululahjaksi digikuvaamista käsittelevän opaskirjan ja aika pian tämän jälkeen päädyin ostamaan järkkärin. Valokuvaaminen kiinnostaa minua, mutta minulla on eräs ongelma. En tiedä kuinka ratkaisisin sen. Olen miettinyt asiaa nyt vuoden verran enkä ole keksinyt kuinka pääsisin siitä yli. Voi olla, että asiaa on käsitelty jo aiemmin, mutta sen etsiminen hakusanoilla on vaikeaa. Tässä se tulee:

Mikä on valokuvan pointti? Onko se tallennos/dokumentti todellisuudesta, onko se taideteos, onko se sanoma vai jotain noiden sekoitusta tai niiden väliltä? Kyllä, tiedän, se on ihan valokuvaajan itse valittavissa ja määriteltävissä. Joku voi kuvata dokumentointitarkoituksessa, toinen voi kuvata taiteeksi ja kolmas voi kuvata jostain muusta syystä. Mikä siis on ongelma?

Alunperin valokuvaamisessa minua alkoi kiinnostaa se, että voin taltioida todellisuutta sellaisenaan, ja näyttää valokuvan muodossa, millaisia perspektiivejä ja havaintoja todellisuuteen voi tehdä. On siinä vähän taiteellista ajatteluakin mukana, mutta ei kuvan muokkaamisen muodossa. Minulle on nimenomaan tärkeää, että kuva olisi mahdollisimman autenttinen, käsittelemätön, aito. Ja siitä se ongelma syntyykin.

Valokuva ei ikinä ole autenttinen, koska todellisuutta ei voi tallentaa sellaisenaan. Valokuva on aina vähintään kameran näkemys tilanteesta. Digikamerat ovat tietokoneita, jotka prosessoivat kennolta tulevaa dataa ja muodostavat siitä tiedoston, joko esimerkiksi valmiiksi muokatun jpg-kuvan tai raakatiedoston, joka pitää jälkikäteen kehittää jollain tarkoitukseen soveltuvalla ohjelmalla. Näissä prosesseissa kajotaan alkuperäiseen informaatioon rankalla kädellä. Ja alkuperäinen informaatiokin on vähintään objektiivin ja muun fyysisen rakenteen vääristämää enemmän tai vähemmän. Lopulta kun oikein aletaan hakata päätä seinään, ymmärretään, ettei koko näköaisti anna aivoille autenttista kuvaa todellisuudesta, tietenkään, joten todellisuuden taltiointi sellaisenaan voidaan heittää suoraan roskikseen edes teoreettisena vaihtoehtona.

Mutta mitä sitten. Eikös ne kuvat ole ihan riittävän autenttisia kuitenkin? Eikös niistä välity se oleellinen?

Periaatteessa, joo. Ongelman ydin on siinä, että missä menee tämän todellisuuden muokkaamisen raja? Otan kuvan revontulista, ja lähetän kuvan lehteen, koska kuva on niin vaikuttava. Myöhemmin myönnän, että muokkasin kuvaa hieman. Itseasiassa mitään revontulia ei ollut, tein ne jälkikäteen photoshopilla. Kuvasin vain mustan yötaivaan.

Alunperin tämä hysteria lähti kuvan jälkikäsittelystä. Myöhemmin ymmärsin, että se on vain osa kokonaisuutta. Kuvan muokkaus alkaa jo siinä vaiheessa, kun fotonit saapuvat linssiin.

Jos kuvaisin taiteeksi, mitään ongelmaa ei olisi, koska mitään rajotteita ei olisi. Se olisi aivan samantekevää, kuinka paljon käsittelisin kuvaa, koska se olisi taidetta. Siinä olennaisinta on vain se, mitä haluaa katsojalle näyttää.

Mutta mikä rooli sitten jää valokuville, jotka yrittävät esittää jotakin todellista näkymää? Niitä ei voi olla käsittelemättä, mutta on myöskin mahdotonta määritellä mitään eksaktia selkeää rajaa käsittelylle. Valokuvien yksi suosituin aihekin on valo ja siihen liittyvät ilmiöt, ja nimenomaan valoa kuvan kehityksessä yleensä säädetään. Saako sitä hieman sävykorjata, lisätä vihreää tuonne koska muistaakseni siinä oli enemmän vihreää? Entä revontulet? Auringonlaskut, pilvet, iltahämy?

Teen usein pienistä asioista suuria ongelmia, mutta se johtuu analyyttisestä luonteestani, joka haluaa selkeät raamit asioille. Miten voisin nauttia kuvaamisesta, jos en edes tiedä, minkä takia kuvaan ja mikä niiden kuvien idea on? Hyvin vastaava ongelma minua kohtasi piirtämisenkin suhteen, ja kiinnostukseni piirtämiseen ikään kuin kuoli. Olen hankala.

Jos joku on pohtinut samoja asioita ja keksinyt jotain ratkaisevaa, kuulisin mielelläni.

Maffer · Viesti Kirjoittaja **Maffer** » Tammi 22, 2016 12 : 35

Mulla on ollut viime aikoina ongelmia löytää motivaatiota muuten kuin ottamalla kuvalla kantaa johonkin. Tarpeeksi kun kiertää samoja seutuja niin kyrpiintyy pelkkien kivien kuvaamiseen.

Käytän photoshop-ohjelmaa paljonkin mutta semmoinen periaate itsellä on että en lisäile tai poista objekteja kuvistani, luen sen grafiikan puolelle ja jos se olis tarkoitus niin mallintaisin koko ruudun jollain softalla (3D-studio yms.).

Et sä parissa vuodessa minkäänlaista näkemystä vielä saa siihen mitä oikeasti haluat kuvata jos nyt haluat kuvata laisinkaan. Kannattaa kuvata sitä mitä mieli tekee niin siitä se ura urkenee jos niin on tarkoitus.

JKyytinen · Viesti Kirjoittaja **JKyytinen** » Tammi 22, 2016 12 : 35

Itsehän sen saa valita, onko autenttinen kamerainsinöörin näkemys, vai silmien havainnon matkiminen. Kummatkin toimivat joissain tilanteissa.

Mielipuoli · Viesti Kirjoittaja **Mielipuoli** » Tammi 22, 2016 12 : 55

JKyytinen kirjoitti:Itsehän sen saa valita, onko autenttinen kamerainsinöörin näkemys, vai silmien havainnon matkiminen. Kummatkin toimivat joissain tilanteissa.

Voihan se olla, että haluan jotain, mikä on yksinkertaisesti mahdotonta. Toisaalta valokuvaaminen on niin lähellä sitä, että en halua antaa periksi vielä. Tarvitsisin vain jonkin säännön. Säännön joka määrittelisi, mikä on vielä hyväksyttävää autenttisuuden kannalta.

Rockford · Viesti Kirjoittaja **Rockford** » Tammi 22, 2016 12 : 55

Itse lähtisin varmaan miettimään kuvien katsojakuntaa tai käyttökohdetta ja hakemaan noita kuvankäsittelyn/manipulaation raameja sen suhteen, jos ne tiukat raamit on kerran pakko saada aikaan ennen kuin voi kuvata tai kuvia käsitellä. Toki tällöinkin raamit on keksittävä aika pitkälle itse jos kuvat tulevat lähinnä omaan fiilistelyyn. Muissa tilanteissa voinee ainakin jossain määrin tukeutua verrokkiryhmässäsi yleisesti käytössä oleviin raameihin ja virittää ne haluttuun tiukkuuteen.

Olettaisin myös että muutaman vuoden lisää kun kuvailee niin omat ajatukset selkeytyy tässäkin suhteessa.

DorianBlue · Viesti Kirjoittaja **DorianBlue** » Tammi 22, 2016 13 : 18

Mun mielestä parasta digikuvauksessa on juuri se, että ei ole rajoja. Voit ottaa "autenttisen" muiston maisemasta ja ihailla sitä myöhemmin. Voit korjata suvun mustan lampaan pois perhepotretista, jos et voi sietää tämän naamaa. Tai vaihtoehtoisesti editoida photarilla vaikka hitler-viikset naamaan. Sävyjä saa korjata, kohinaa saa poistaa. Ne on vaan bittejä, ei omia lapsia.

Joskus tekee mieli tehdä taidetta, joskus dokumentoida. Miksi pitäisi kahlita luovuuttaan etukäteen määritellyillä sapluunoilla? Kilpailuissa on säännöt, taiteessa ei.

timtuun · Viesti Kirjoittaja **timtuun** » Tammi 22, 2016 13 : 41

Mielipuoli kirjoitti: Voihan se olla, että haluan jotain, mikä on yksinkertaisesti mahdotonta. Toisaalta valokuvaaminen on niin lähellä sitä, että en halua antaa periksi vielä. Tarvitsisin vain jonkin säännön. Säännön joka määrittelisi, mikä on vielä hyväksyttävää autenttisuuden kannalta.

Miksi tarvitset säännön? Ihan vakavasti ottaen, kannattaa oman pään sisällä miettiä miksi säännön tarvitsee. Kun osaat vastata tuohon itsellesi, käsittelyn rajat löytynevät helpommin. Joillekin raja menee siinä, että mitään ei saa tehdä (kamerainsinööri päättää todellisuuden), toiselle riittää kun kuvaan ei lisää/siitä poista "oleellista" informaatiota.

Veikkaisin, että kukaan ulkopuolinen ei voi niitä rajoja sinun päähäsi kaataa. Vinkkejä voit ehkä muilta saada.

hyvatti · Viesti Kirjoittaja **hyvatti** » Tammi 22, 2016 14 : 05

Kun joku ihminen katsoo kuvaa (ja tarkoitus on varmaan, että katsoo), syntyy joku vaikutus. Jotain tapahtuu katsojan aivoissa väistämättä. Motivaatiosi on joko yrittää saada mahdollisimman iso vaikutus tai haluamasi vaikutus tai molemmat yhtä aikaa.

Minulla on yksi ideologinen motiivi kuvausharrastukselleni. Kuvaan paljon muutakin, mutta se on vain tapa oppia, jotta voin päästä kuvillani tavoitteeseeni. Loppu on sitten lomakuvien räpsintää.

Eli joku intohimo pitäisi löytää.

adapteri · Viesti Kirjoittaja **adapteri** » Tammi 22, 2016 14 : 10

timtuun kirjoitti:
Mielipuoli kirjoitti: Voihan se olla, että haluan jotain, mikä on yksinkertaisesti mahdotonta. Toisaalta valokuvaaminen on niin lähellä sitä, että en halua antaa periksi vielä. Tarvitsisin vain jonkin säännön. Säännön joka määrittelisi, mikä on vielä hyväksyttävää autenttisuuden kannalta.
Miksi tarvitset säännön? Ihan vakavasti ottaen, kannattaa oman pään sisällä miettiä miksi säännön tarvitsee. Kun osaat vastata tuohon itsellesi, käsittelyn rajat löytynevät helpommin. Joillekin raja menee siinä, että mitään ei saa tehdä (kamerainsinööri päättää todellisuuden), toiselle riittää kun kuvaan ei lisää/siitä poista "oleellista" informaatiota.

Veikkaisin, että kukaan ulkopuolinen ei voi niitä rajoja sinun päähäsi kaataa. Vinkkejä voit ehkä muilta saada.

Kuka määrittää sen säännön? Jos kuvaat maksavalle asiakkaalle, asiakas on aina oikeassa (mutta maksaa siitä kalliisti).

Jos kyseessä ei ole maksava asiakas, säännön määrittelee kuvaaja ihan itse. Mitä väliä sillä on, muuttaako kuvasta 48 vai 52%?

Ääripäissä on kaksi eri harrastusta. Eka on valokuvaus ja toinen kuvankäsittely. Useimmat harrastavat jossain määrin molempia. Jos harrastaa kuvankäsittelyä, alkuperäinen valokuva on vain viitteellinen aloitustilanne. Sitä ei tarvita lainkaan lopputilanteessa.

Jos harrastat valokuvausta, et tarvitse lainkaan kuvankäsittelyohjelmaa. Tiedostojen kopiointi ja siirto riittää ihan hyvin.

Kaikki tuolta väliltä on ihan itse päätettävissä. Älä kuitenkaan sano harrastavasi Sitä Oikeaa Kunnon Valokuvausta, jos käsittelet kuviasi.

DorianBlue · Viesti Kirjoittaja **DorianBlue** » Tammi 22, 2016 14 : 21

adapteri kirjoitti: Kaikki tuolta väliltä on ihan itse päätettävissä. Älä kuitenkaan sano harrastavasi Sitä Oikeaa Kunnon Valokuvausta, jos käsittelet kuviasi.

Onko mustavalko-valokuvaus filmille Oikeaa Valokuvausta?

adapteri · Viesti Kirjoittaja **adapteri** » Tammi 22, 2016 14 : 24

DorianBlue kirjoitti:
adapteri kirjoitti: Kaikki tuolta väliltä on ihan itse päätettävissä. Älä kuitenkaan sano harrastavasi Sitä Oikeaa Kunnon Valokuvausta, jos käsittelet kuviasi.
Onko mustavalko-valokuvaus filmille Oikeaa Valokuvausta?

Erityisesti se on sitä, jos kuvaa laakafilmille tai keskikoon kameralla.
Filmin kehitys alkaa sitten jo olla aavistuksen verran kuvankäsittelyn puolella ja kuvien vedostus paperille hiukan enemmän.

tonskulus · Viesti Kirjoittaja **tonskulus** » Tammi 22, 2016 15 : 44

Hienoa, avarakatseista pohdintaa!
Tuo pitäisi antaa luettavaksi monelle valokuvausta harrastavalle. Etenkin juuri tuo kuvan aitousasia, kun moni harrastelija pitää aitona valokuvana sitä suoraan kamerasta -jiipekkiä tms.

Tuossa oli hiljattain kova vääntö aiheesta, kun erään (kuvannut kuulemma kymmeniä vuosia) mukaan jos kuvaa joutuu yhtään muokkaamaan jälkikäteen, on kuvaustilanteessa sössitty tai ei osata käyttää kameraa. "säädöt pitää osata tehdä jo kamerassa eikä jälkikäteen!". huoh.
No yhtälailla voisi sanoa että jos kuvaa ei ole huolella viimeistelty, ollaan sössitty viimeistelyssä. Olkoot se sitten moka filmin kehitysprosessissa tai raw-kuvan säätelyssä. Tärkeintähän kuitenkin pitäisi olla se että lopputulos on hyvä. Tämä edellyttää onnistumista sekä kuvaustilanteessa sekä mahdollisessa jälkikäsittelyssä jos tarpeen.
Valokuvan saattaminen kuvauskohtesta valmiiksi otokseksi on pitkä prosessi ja siihen kuuluu tosiaan muutakin kuin sen suljinnamiskan painaminen.

Mutta niin, samoja asioita olen itsekin pohtinut ja sitä, mitä valokuvaltaan haluaa tai mikä sen tarkoitusperä on.
Ehkä se itselle on jonkinlainen mielikuvien, visioiden ja fantasioiden muuntamista kuvien muotoon koska en osaa maalata kovin hyvin, sekä tietty myös ihan tavan dokumentointiakin.

adapteri · Viesti Kirjoittaja **adapteri** » Tammi 22, 2016 15 : 59

Taustalla on tietysti kysymys siitä, mitä kuvalla haluaa sanoa.

Piirros tai maalaus voi kertoa totuuden paremmin kuin valokuva. Muistelkaapas vain vanhoja Karin piirroksia. Pari viivaa riittivät tekemään henkilöstä tunnistettavan. Piirroksissa voi korostaa juuri niitä asioita, joihin haluaa katsojan kiinnittävän huomiota.

Vanhat taidemaalarit (ja jotkut nykyisetkin) osasivat maalata valoa ja valolla korostaa erilaisia asioita. Minusta moni myrskyävää merta kuvaava maalaus kertoo enemmän myrskyn voimasta kuin nykyiset valokuvat.

Valokuvaajakin voi ottaa kuvia siten, että korostaa jotakin. Ensimmäisiä tapoja on tietysti kohteen sijoittaminen kuva-alalle ja epäterävyys/terävyys-alueen hallinta. Minulle ominainen tapa on kuvata vain yksityiskohtia. Kun kuvaan taloa, saatan kuvata vain sen yhtä kulmaa, jotain koristeellista tai ränsistynyttä kohtaa siitä. Niin moni muu on jo kuvannut koko talon, että minä haluan korostaa detaljeja.

Kuvankäsittely on jatkoa sellaisten detaljien korostamiselle. Ihmiskuvissa saatetaan siloitella ihoa ja terävöittää silmiä. spege vääntää lintukuvia niin, että kameran ja objektiivin terävyys korostuvat, linnun tunnistamisella ei ole niin väliä (musta möykky riittää).

Se korostaminen on kiinni taiteilijasta. Valokuvaaja tai kuvankäsittelijäkin on taiteilija. Taiteilija itse määrää säännöt. Jälkipolvet sitten arvioivat, oliko Monet tai Rembrant hyvä taiteilija. Useat taiteilijat luovat oman tyylinsä ihan kysymättä muilta. Ei siinä tarvita sääntöjä.

Mieti, mitä haluat sanoa. Kehitä sitten juuri sinulle sopiva tapa sanoa se.

Matti_JH · Viesti Kirjoittaja **Matti_JH** » Tammi 22, 2016 16 : 27

Kunhan valokuva tuottaa haluamasi tunteen sinussa, homma on hallussa.

DorianBlue · Viesti Kirjoittaja **DorianBlue** » Tammi 22, 2016 16 : 47

adapteri kirjoitti:
DorianBlue kirjoitti:
adapteri kirjoitti: Kaikki tuolta väliltä on ihan itse päätettävissä. Älä kuitenkaan sano harrastavasi Sitä Oikeaa Kunnon Valokuvausta, jos käsittelet kuviasi.
Onko mustavalko-valokuvaus filmille Oikeaa Valokuvausta?
Erityisesti se on sitä, jos kuvaa laakafilmille tai keskikoon kameralla.
Filmin kehitys alkaa sitten jo olla aavistuksen verran kuvankäsittelyn puolella ja kuvien vedostus paperille hiukan enemmän.

Eli kuvaaminen on vielä ok, mutta kehitys ja vedostaminen tuhoavat aitouden. Tästä voimme induktiolla todistaa, että välineellä ei ole väliä. Kunhan kuvaa. m.o.t.

DorianBlue · Viesti Kirjoittaja **DorianBlue** » Tammi 22, 2016 16 : 50

Hel_NiS kirjoitti:Kunhan valokuva tuottaa haluamasi tunteen sinussa, homma on hallussa.

Se "valtava onnen tunne". Avasinko Pandoran lippaan?

OskuK · Viesti Kirjoittaja **OskuK** » Tammi 22, 2016 17 : 34

Niin, eihän valokuvauksesta puhuminenkaan ole autenttista tai faktaa, vaan vain näkemys siitä. Historiankirjakin on vain näkemys historiasta. Jopa tilasto lukuineen on vain yksi näkökulma.

Uutisena kerrottu teoreettinen laskelma mahdollisesta 9. planeetasta sisälsi paljon näkökulmaa -oli jossain lehdessä kommenttia että se olisi iso, jos se on kerran massaltaan 9x maan massa. Yhtä hyvin voisi sanoa että se on pieni, vain 9x maan massainen. Lisäksi sanottiin että se on kaukana. Hmm. Mihin verrattuna? ;-)

Mielipuoli · Viesti Kirjoittaja **Mielipuoli** » Tammi 22, 2016 17 : 41

Miten jälkikäsittelen kuvan niin että se vastaa todellisuutta mahdollisimman hyvin?

adapteri · Viesti Kirjoittaja **adapteri** » Tammi 22, 2016 17 : 47

Mielipuoli kirjoitti:Miten jälkikäsittelen kuvan niin että se vastaa todellisuutta mahdollisimman hyvin?

Kenen todellisuutta? Te kaikki näette todellisuuden eri tavoin. Ja kaiken lisäksi väritkin ovat pielessä. Kaikilla on nimittäin eri tavoin säädetty näyttö. Jos haluat kuvan näyttävän todellisuuden mukaiselta, se näyttää sitä korkeintaan sinun näytölläsi. Jos haluat muiden näkevän saman todellisuuden, joudut käymään kalibroimassa jokaisen katsojan näytön erikseen.

Tai tee kuin minä: kopsaa kuvat kovalevylle, älä katso niitä äläkä näytä muille. (No, joskus joku asiakas saa kuvan, mutta se kuvastaa minun todellisuuttani, ei asiakkaan).

Matti_JH · Viesti Kirjoittaja **Matti_JH** » Tammi 22, 2016 18 : 41

Mielipuoli kirjoitti:Miten jälkikäsittelen kuvan niin että se vastaa todellisuutta mahdollisimman hyvin?

Recognizing Pablo Picasso in a
train compartment, a man inquired
of the artist why he did not paint
people "the way they really are".
Picasso asked what he meant by
that expression.
The man opened his wallet and
took out a snapshot of his wife,
saying, "That's my wife."
Picasso responded, "Isn't she rather
small and flat?"