Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

Pannaas käsi, pää ja munat ampiaispesään: mistä johtuu, että Suomella ja suomalaisilla valokuvaajilla ei ole etabloitunutta asemaa maailmalla kuten vaikka suomalaisilla kapellimestareilla, säveltäjillä ja taidemaalareilla?

Aloitin tuossa lukemaan opusta LIFEn kuvaajista (The great LIFE photographers), eikä siellä ollut mainittuna kuin yksi suomalainen ja hänkin vakituisissa avustajissa.

Onhan meillä Heikura ja muita, mutta ovatko tehneet työnsä vain Suomessa? Ja Heikurakin on/oli lehtikuvaaja (niin kuin toki LIFEn kuvaajatkin), onko "taidekuvaajia"? Hautalakin oli luontokuvaaja.

Mikä Hautalan, Heikuran, ym. tunnettuus on Suomen ulkopuolella?

(huomannette ovelan lähestymisen: ensin väite ja sitten kysymys)

Onhan meillä. Muotikuvauksessa Sami Vaskola on aika hyvin asettunut töihin ulkomaille. Taidekentässä Elina Brotherus on työskennellyt aika vakituisesti ulkomailla. Nelli Palomäki on kutakuinkin jo maailmankansalainen työskennellen vähän missä kolkassa tahansa.

Nämä nyt mainitakseni, onhan noita lukemattomia muitakin. Suomessa vaan tuo valokuvaus on niin nuori ilmiö, että noissa historiikeissa ei vielä ole paljoakaan mainittu.

TheHatter kirjoitti:Suomessa vaan tuo valokuvaus on niin nuori ilmiö, että noissa historiikeissa ei vielä ole paljoakaan mainittu.

Mutta mistä tuo johtuu? Olihan meillä Signe Branderit ja muut. Mannerheim ja Gallen-Kallela kiersivät maailmaa aikanaan kamerat kaulassa. Mihin tuo jatkumo hävisi? Toki toisen maailmansodan aikana on saattanut olla vaikeaa päästä LIFEen kuvaajaksi, mutta entä heti sen jälkeen?

Vai onko se johtunut kuvajournalismin puutteesta Suomessa?

mremonen kirjoitti:Olihan meillä Signe Branderit ja muut. Mannerheim ja Gallen-Kallela kiersivät maailmaa aikanaan kamerat kaulassa. Mihin tuo jatkumo hävisi?

Orjuus lopetettiin ja herroilla ei ollut enään aikaa ja rahaa pyöriä kuvailemassa ympäri muailmoo

Kysymys on aivan liian ympäripyöreä vastattavaksi. Tsekkaapa vaikka Moderna Museetin seuraava näyttely, käsittelee nimittäin "maailman parasta valokuvaa", ja kukas siellä onkaan Man Rayn kainalossa?

Valokuvassa on sen seittemänsataa genreä, eikä missään maassa ole huippua jokaisella osa-alueella. Jos siis haluat kysyä että miksi suomalainen kuvajournalismi ei ole maailmalla noteerattu, on se ihan eri asia.

Heitän muutaman mietteen flunssasta sekaisena, joten ymmärtäkää myös sen kautta.
Heikurat ja Puikurat ovat tehneet tasaisen varmaa ja hienoa kuvaa journalistisella puolella, vaan ei sen kummempaa, kuin sadat tai tuhannet vastaavat muualla maailmalla. Valokuvahistorioitsijat eivät ole kiinnostuneita siitä, mitä jossain Pohjolan periferiassa tehdään, ellei se tekeminen sisällä jotain uutta tai shokeeraavaa. Shokeeraava myy, vaan uutta on enää vaikea tuossa genressä tehdä.

Valokuvahistoria on amerikkaista historiaa. Osittain myös ranskalaista, mutta kumma kyllä vähemmän englantilaista. Amerikkalaisuus johtuu pitkälti siitä, että valokuva oli ensimmäinen heidän lyhyen historiansa aikana syntynyt uusi taidemuoto, joten se oli helppo omia itselle. Maalaustaide, musiikki yms. ei ollut omaa. "Omaahan" ei ollut alkuperäisasukkaiden taide. Valokuva, joka ylväästi "lahjoitettin maailmalle" oli kaikkien omistuksessa.

Jokainen historioitsija ylistää omiaan, harva on sellainen, joka toisia, ja vielä harvempi , joka jaksaisi tutkia jotain kummallista maailmakolkkaa. Näin ne historiat syntyvät. Vähän näkyy noissa historioissa sellaisia alkuajan kuvaajia, kuin vaikkapa vakoilija Mannerheim, joka oli aikalaisiinsa verrattuna verraton valokuvaaja.
Hienoja, mutta harvoin valokuvahistorioissa noteerattuja.

Eipä löydy Inhaa, ei muitakaan täältä syrjäkyliltä. Nyt jyräävät muut voimat, starat ovat ne, jotka pääsevät framille, joihin tarvitaan jo isot markkinavoimat taustalle. Sen alle hukkuu moni hieno tekijä.

kapa

Valokuvan kyky läpäistä "maailman tietoisuus" vaatii usein myös sen, että kuvattu aihe on niin tunnettu, ettei sitä tarvitse erikseen selittää. Magnum-kuvatoimiston juju on siinä, että kuvaajia viedään yleisesti kiinnostaviin paikkoihin ja tilanteisiin.

Pälkäneen Kesoililta voi saada täydellisen reportaasin, mutta jos sen verrokiksi laitetaan Pohjois-Korea-setti, on aika paljon todennäköisempää että jälkimmäinen jää historiaan.

Jenkkien dominointi perustuu tietty myös siihen, että niiden kulttuuri on valloittanut koko planeetan.

mremonen kirjoitti:Aloitin tuossa lukemaan opusta LIFEn kuvaajista (The great LIFE photographers), eikä siellä ollut mainittuna kuin yksi suomalainen ja hänkin vakituisissa avustajissa.

Kun kyseessä on ns. ulkomaalainen lehti ja jutut ovat ns. ulkomailta, voisit ensin laskea, minkämaalaisia kuvaajia se mahtaa käyttää.

Sitten voit laskea, paljonko Suomen kuvalehti käyttää amerikkalaisia valokuvaajia.

mvuori kirjoitti:Kun kyseessä on ns. ulkomaalainen lehti ja jutut ovat ns. ulkomailta, voisit ensin laskea, minkämaalaisia kuvaajia se mahtaa käyttää.

Sitten voit laskea, paljonko Suomen kuvalehti käyttää amerikkalaisia valokuvaajia.

Juuniijoojaa. Tosiaan. Öööö, LIFEllä on ollut avustajana mm. eräs Robert Capa. Kukas se olikaan SK:lla? Ja Cartier-Bresson. Kumpikaan ei varmaan olisi arvostanut, jos heitä olisi kutsunut amerikkalaiseksi.

Ja olihan siellä esim. Lennart Nilsson.

alsalus kirjoitti:Kysymys on aivan liian ympäripyöreä vastattavaksi. Tsekkaapa vaikka Moderna Museetin seuraava näyttely, käsittelee nimittäin "maailman parasta valokuvaa", ja kukas siellä onkaan Man Rayn kainalossa?

Valokuvassa on sen seittemänsataa genreä, eikä missään maassa ole huippua jokaisella osa-alueella. Jos siis haluat kysyä että miksi suomalainen kuvajournalismi ei ole maailmalla noteerattu, on se ihan eri asia.

Samahan pätee muuhunkin taiteeseen. Silti maailma tuntee muutaman suomalaisen säveltäjän, kapellimestarin ja taidemaalarin. Mitenkään genreen sitomatta.

mremonen kirjoitti: Samahan pätee muuhunkin taiteeseen. Silti maailma tuntee muutaman suomalaisen säveltäjän, kapellimestarin ja taidemaalarin. Mitenkään genreen sitomatta.

Edelleen tsekkaa se Modernan näyttely, onhan suomalaisia valokuvaajia "maailma tuntee" -luokassa. Se, että ei just oo kuvajournalisteja on verrattavissa siihen, että ei oo dodekafonisia säveltäjiäkään, tai surrealisteja.