Zone systeemin hyöty digikuvauksessa

[kon-tiki]

Lainasin ja selaten luin Ansel Adamsin kirjan "the negative" jossa hän opettaa Zone systeemin. Ymmärrän, että zone systeemistä on paljon hyötyä ainakin m/v - kinofilmikuvauksessa, mutta mitä Zone ajattelusta voi siirtää digiaikaan?

[kapama-7]

Lainasin ja selaten luin Ansel Adamsin kirjan "the negative" jossa hän opettaa Zone systeemin. Ymmärrän, että zone systeemistä on paljon hyötyä ainakin m/v - kinofilmikuvauksessa, mutta mitä Zone ajattelusta voi siirtää digiaikaan?

Minä taas en ymmärrä ollenkaan, mitä hyötyä sillä on kinofilmikuvauksessa, sillä zonettaminenhan toimii valotuksen ja kehitysajan yhteispelillä. Parhaiten se toimii laakafilmillä, jolloin jokainen yksittäinen filmi voidaan tehdä halutunlaiseksi.

Perusajatushan tuossa on tehdä sellainen negatiivi, joka voidaan valottaa vakiojyrkkyyksiselle paperille ja vielä mieluiten vakioajalla.

kapa

[olli R]

Zonetus digiajalla on oikeastaan aikalailla samaa kuin Anselilla. Hän kuvasi negatiivia, joten hän valotti tumman mukaan. Dialla ja digille valotetaan valoisan mukaan, koska niissä on vaarana ylipalaminen.

Eli mitataan vaalein kohta, johon halutaan yksityiskohtaa. Sijoitetaan tämä kameran dynamiikan ylälaitaan. Raw-kuva säädetään konvertterissa niin, että tummin kohta, johon halutaan yksityiskohtia, asettuu tulevan vedoksen dynamiikan alareunaan.

Anselin ajoista ei vedokset ole paljon muuttuneet, ne toistavat sen saman viisi aukkoa kuin silloinkin, eli Anselin Zone III:sta zone VIII:aan. Paljon sen enempää ei kannata yrittää repiä kuvasta. Järkkäreistä alkaa saada 8-10 aukkoa dynamiikkaa, joten säätövaraakin alkaa olla (jos valotus on muuten oikein).

Ajatellaan vaikka maisemakuva, jossa vaaleimpana pilvet ja tummimpana tumma vuorenseinämä. Mitataan kameran pistemittarilla pilvistä valotusta ja säädetään sitä manuaalilla niin, että pilvet osuvat siihen valotusmittarin näyttämän yläreunaan. Kuvataan maisema. Voidaan vielä tarkistaa histogrammin ja vilkkunäytön avulla, että kirkkaimmat halutut eivät pala puhki.

Periaatteessa tummakin pää voidaan mitata pistemittauksella. Jos eroa siihen valoisaan kohtaan on kameran tunnetun käyttökelpoisen dynamiikan verran, niin kuva tulee onnistumaan. Käyttökelpoista dynamiikkaa kannattaa vähän tutkailla oman kameran testikuvilla.

Konvertterissa säädetään valotuksen tummaa päätä niin, että halutut tummimmat kohdat, joissa näkyy pintarakennetta, osuvat jonnekin 8-16 kieppeille 0-255 asteikolla. Keskialuetta ja jyrkkyyttä voidaan säätää Brightnessilla tai kurvilla, siten että kohde näkyy halutunlaisena.

Ja siinä se on. Digiaikana voidaan kuvia käsitellä ruutu kerrallaan, eikä jokaista filmierää tarvitse erikseen testata.

Ja muuten Anselikin puhui rullafilmin käsittelystä. Hän totesi, että koska koko rulla on kehitettävä kerralla, niin vedostuksessa täytyy valotusta muuttaa per ruutu. Ja vanhoilla päivillään hän ennakoi jopa sähköistä kuvaa, mutta eihän sellaista nyt kukaan ottanut vakavasti.

[kapama-7]

Nyt Olli unohdit tuosta Anselin systeemistä sen tärkeän pointin, eli kehittämisen. Jo ennen Anselin syntymää tiedettiin, että hyvä negatiivi saadaan valottamalla varjojen mukaan ja kehittämällä valojen mukaan. Kyllä tarkoitus on nimenomaan laajentaa tai supistaa tumman ja vaalean eroja kohteesta riippuen. Tuo tehdään kehitysaikoja muuttamalla.

Se, miten digiajalla tuo tehdään, niin mieleeni tulee lähinnä HDR ja tonemapping, jos ei dynamiikka riitä, tai sitten loivakontrastisen kohteen ollessa kyseessä, käppyrää säätämällä (tai levelsiä)

kapa

[olli R]

Nyt Olli unohdit tuosta Anselin systeemistä sen tärkeän pointin, eli kehittämisen. Jo ennen Anselin syntymää tiedettiin, että hyvä negatiivi saadaan valottamalla varjojen mukaan ja kehittämällä valojen mukaan. Kyllä tarkoitus on nimenomaan laajentaa tai supistaa tumman ja vaalean eroja kohteesta riippuen. Tuo tehdään kehitysaikoja muuttamalla.

En toki unohtanut. Digillä vaan kun ei pääse pimeään lotraamaan kemikaaleilla (lukuunottamatta kaljoittelua kellarissa). Raw-konversiossa tehdä juuri se sama kuin ennenkin: valoisa pää pidetään kiinnitettynä, haetaan tumman pään oikeaa valoisuutta muuttamalla toistokäyrää.

Kopiointia vastaa sitten tulostaminen, sekin on aika nyhräystä, jos halutaan hyvää jälkeä. Konversion oikea säätö ja vaikkapa väriprofiilit ovat juuri sitä samaa, että pyritään pääsemään vakioproseduurilla tulostamisessa.

Se, miten digiajalla tuo tehdään, niin mieleeni tulee lähinnä HDR ja tonemapping, jos ei dynamiikka riitä, tai sitten loivakontrastisen kohteen ollessa kyseessä, käppyrää säätämällä (tai levelsiä)

Niinpä. HDR:ää ei enää juuri tarvita, dynamiikkaa on riittävästi, jos on kuvattu oikein (samaa siltä laakanegaltakin vaadittiin). Anselin asteikko oli 10 aukkoa, mutta eihän siitä silloinkaan pystytty järkevästi käyttämään kuin se viisi (III-VIII).

Ennen kuin tulee se käsitys, että jotenkin väheksyisin filmiä, kehittämistä tai kopiointia, niin olen sitä mieltä, että digin myötä hyvälle kuvalle vaadittava jälkikäsittelyn työmäärä ei ole vähentynyt lainkaan. Lähinnä tosiaan ei tarvita kemikaaleja, prosessi on tarkemmin toistettavissa ja alkuperäinen säilyy aina samanlaisena.