Värikkäitä värikuvia?
Lähetetty: Kesä 20, 2024 22 : 29
Viime viikonloppuna oli Mikkelissä Karjalan Liiton kesäjuhla. Kävin katsomassa juhlakulkuetta, ja kamerakin oli mukana.
Olen itse evakkojen lapsi, kolme vanhinta sisarustani ovat syntyneet Ensossa. Isän lapsuuskoti oli Muolaassa, äidin Jääskessä, äidin tosin nippa-nappa nykyisen Suomen puolella. Ensosta lähtivät talvisodan syttyessä kodistaan pakoon, vanhimmat sisareni panikoitunut opettaja lähetti koteihinsa pommikoneiden - ilman sodanjulistusta - tähdätessä Enson klooritehtaaseen. Eivät osuneet. Karjalan Liiton idea on karjalaisen kulttuurin ylläpito. Ilman käden puristamista nyrkkiin taskussa. Se ei ole kaikille helppoa. Kuviin koitin kuitenkin poimia iloisia ihmisiä, värikkäitä asuja. Aika iäkästä väkeä juhlijoista osa, varmaan myös yli kahdeksankymppisiä joukossa, myös heitä ketkä on lapsuuden maisemastaan temmattu pois, pois valtapolitiikan ja hulluuden jaloista.
En ole millään tavalla ollut mukana Karjalan Liiton toiminnassa. Kuvaamassa nyt kävin, kun kotikaupungissa olivat. Ja niinkuin tekstistä näkyy, ei ihan helppo rasti, vieläkään? Vaikka en minä ole rajan takaa lähtenyt, Imatralla olen syntynyt, eivätkä vanhempani koskaan puhuneet kaihoten tai katkerina, eikä heiltä sinne mitään suuria omaisuuksia jäänyt. Vuokralla asuivat Ensossa, isä piti polkupyöräkorjaamoa siellä. Sellaisen muistotarinan olen kuullut muutaman kerran, että 30-luvun lopussa, kun elintaso Suomessa kohosi kohisten, ihmiset vaihdattivat polkupyöriinsä valkosivurenkaita, tai samanlaisen toiseksi, kun oli erilaiset, ja vanhat mutta aivan ehjät renkaat jäivät romuksi korjaajalle. Joka tarkkana ne säilytti tulevien aikojen varalle. Sinne jäivät Enson korjaamoon karkuunlähdön hetkellä, ja isä joutui rämpimään sodat läpi. Sodan jälkeisenä pula-aikana äiti isän apuna langalla korjasi revenneitä polkupyörän päällyskumeja, kun uusia ei mistään saanut; silloin isä kertoi kaivanneensa sitä Ensoon jäänyttä kasaa... vitsiksi ymmärsimme lapsina, myöhemmin on joskus tullut mieleen, että mitähän miehen sisässä silloin myllersi.
Laitan taas muutaman tähän, ja perään linkin syntyneeseen kansioon.
Voiskos tuosta viimeisestä todeta, että vaikka olemme lähteneet Karjalasta, Karjala ei ole lähtenyt meistä...
Tässä se linkki, 30 kuvaa kansiossa: https://flic.kr/s/aHBqjBvZHw
Jaakko
Olen itse evakkojen lapsi, kolme vanhinta sisarustani ovat syntyneet Ensossa. Isän lapsuuskoti oli Muolaassa, äidin Jääskessä, äidin tosin nippa-nappa nykyisen Suomen puolella. Ensosta lähtivät talvisodan syttyessä kodistaan pakoon, vanhimmat sisareni panikoitunut opettaja lähetti koteihinsa pommikoneiden - ilman sodanjulistusta - tähdätessä Enson klooritehtaaseen. Eivät osuneet. Karjalan Liiton idea on karjalaisen kulttuurin ylläpito. Ilman käden puristamista nyrkkiin taskussa. Se ei ole kaikille helppoa. Kuviin koitin kuitenkin poimia iloisia ihmisiä, värikkäitä asuja. Aika iäkästä väkeä juhlijoista osa, varmaan myös yli kahdeksankymppisiä joukossa, myös heitä ketkä on lapsuuden maisemastaan temmattu pois, pois valtapolitiikan ja hulluuden jaloista.
En ole millään tavalla ollut mukana Karjalan Liiton toiminnassa. Kuvaamassa nyt kävin, kun kotikaupungissa olivat. Ja niinkuin tekstistä näkyy, ei ihan helppo rasti, vieläkään? Vaikka en minä ole rajan takaa lähtenyt, Imatralla olen syntynyt, eivätkä vanhempani koskaan puhuneet kaihoten tai katkerina, eikä heiltä sinne mitään suuria omaisuuksia jäänyt. Vuokralla asuivat Ensossa, isä piti polkupyöräkorjaamoa siellä. Sellaisen muistotarinan olen kuullut muutaman kerran, että 30-luvun lopussa, kun elintaso Suomessa kohosi kohisten, ihmiset vaihdattivat polkupyöriinsä valkosivurenkaita, tai samanlaisen toiseksi, kun oli erilaiset, ja vanhat mutta aivan ehjät renkaat jäivät romuksi korjaajalle. Joka tarkkana ne säilytti tulevien aikojen varalle. Sinne jäivät Enson korjaamoon karkuunlähdön hetkellä, ja isä joutui rämpimään sodat läpi. Sodan jälkeisenä pula-aikana äiti isän apuna langalla korjasi revenneitä polkupyörän päällyskumeja, kun uusia ei mistään saanut; silloin isä kertoi kaivanneensa sitä Ensoon jäänyttä kasaa... vitsiksi ymmärsimme lapsina, myöhemmin on joskus tullut mieleen, että mitähän miehen sisässä silloin myllersi.
Laitan taas muutaman tähän, ja perään linkin syntyneeseen kansioon.
Voiskos tuosta viimeisestä todeta, että vaikka olemme lähteneet Karjalasta, Karjala ei ole lähtenyt meistä...
Tässä se linkki, 30 kuvaa kansiossa: https://flic.kr/s/aHBqjBvZHw
Jaakko