Alkuyö menikin kirkkaita kaaria ja säteitä kuvatessa. Mutta sitten tulet rauhottuivat ja kuvaaja samoin.
Kuvailin aamuyön erilaisia sommitelmia, enkä edes yrittänyt saada koko näytelmää talteen. Nautin maisemasta, seisoin pitkät ajat vain katsellen revontulten välkettä.
Tämä kuva etenkin miellytti silmää. Voisi jopa sanoa, että tämä on omalla tavallaan paras repokuvani. Ai miksi?
No, siinä on aikalailla kaikki sopusoinnussa. Mikään ei työnny liikaa esille. Kuvasta kuvastuu pakkasyön hiljaisuus ja omalla tavallaan taivas sekä maa nivoutuvat yhdeksi kimaltelevaksi kokonaisuudeksi.
Tätä kuvaa olen yrittänyt ottaa suunnilleen vuodesta 2016 asti.
(klikkaamalla isommaksi)
Hauskana yksityiskohtana on Kuun ympärillä näkyvä kehä. Sen muodostaa ilmassa leijuvat, alijäähtyneet vesipisarat. Jotta kehä olisi noin symmetrinen, tulee pisaroiden olla erittäin tasakokoisia. Tämä tapahtuu silloin, kun pisarat alkavat muodostumaan. Kuvaushetkellä alkoi tulla pientä pakkasutua, joka kuorrutti repun ja jalustan harmaaseen kuuraan. Optiikkaa ei, koska siinä oli lämmitin.
